Pihatöitä

Tila

image

Pihatöitä riittää, puutarha tarvitsee vettä. Onneksi kesäiset ilmat jatkuvat. Päivälämpötila on edelleen noin +30, uima-altaassa nyt +25. Liskot rapisevat puutarhassa: syötimme niille rypäleitä, hyvin näytti maistuvan. Punaisia sudenkorentoja lentelee veden yllä ja ruohikossa.

Mietteitä

Tila

suomi

Kesämatkamme kynnyksellä tulin miettineeksi viettämiäni vuosia (kohta kuusi) Teneriffan saarella. Viihdyn täällä hyvin. Suomeen menen lomalle vain siksi, että minulla on siellä omaisia. Suomesta sinänsä en kaipaa mitään. Nuoruudessani 70-luvulla kasvoin monen kaltaiseni tavoin internationalistiksi: koko maailma oli meidän kotimme. Ja olisihan se pitänyt pelastaakin, vaan ei ihan onnistunut.

Pohdimme eilen ystävien kanssa kulttuurieroja suomalaisten ja kanarioiden välillä. Iloisuus, positiivisuus ja ystävällisyys ovat täällä läsnä lähes poikkeuksetta ja joka tilanteessa. Hississä jutellaan, samoin linja-autossa. Ja kaikkialla muuallakin. Varsinainen mañana-maa tämä ei kuitenkaan ole: asiat hoituvat, mutta kiireettömästi. Jos puhut espanjaa, saat paljon hyvää palautetta. Kauniita sanoja saa kuulla usein ”mi niña”, ”mi amor”, ”cariño”, tuntemattomiltakin. Suomessa tuntuisi hyvin oudolta, jos myyjä sanoisi vaatekaupassa: ”Ei kultaseni, ei meillä ole toista kokoa!”

Eräs kanarioystäväni kysyy monesti, mikä minulla on, kun olen niin vakava. Minun pitää yhä uudelleen selittää, että en ole vakava, vaan aivan tavallinen – suomalainen. Täällä olen ehkä oppinut vähän enemmän hymyilemään ja ottamaan katsekontaktia. Aurinkokin on auttanut asiassa.

Yksi asia meitä puhututti paljon. Se on täkäläisten kykenemättömyys sanoa ei. Suomalainen sanoo ei tai kyllä ja tarkoittaa sitä. Täällä asia ei ole niin selvä. Täällä sanotaan kyllä, mutta kiertelyn ja kaartelun määrästä ja laadusta voi päätellä, olisiko vastaus sittenkin ei… Huoh. Ja jos huomenna luvataan soittaa, se ei ehkä tarkoitakaan oikeasti sitä, että soitto tulee.

Jos kysyt kanariolta neuvoa, hän kyllä auttaa. Vastaa varmasti ja antaa ohjeita. Eri asia on, ovatko neuvot oikeita, sillä seuraava vastaantulija, jolta kysyt, viittoo ihan eri suuntaan.

Elämän rikkautta tämä kaikki on ja on onni oppia miten muualla maailmassa eletään!

Huomenna siis lennämme sateiseen ja viileään, mutta niin tuttuun Suomeen. Jospa yrittäisin tällä kertaa löytää sieltä (sääskien seasta) jotain positiivista kerrottavaa, etten aivan suututa teitä blogiystäviäni!

Pihalla

Tila

jardin

Pihabonagusta katsellen ylös ja alas: mustarastas pylvään nokassa ja etupihalla uusi kukka liljakasvissa.
Meillä on lämmintä, noin 30 astetta ja uima-altaassakin +27.
Tänään vuokraan kanarialaisille ystävilleni Riscon asuntoni pitkäaikaisesti. Niinpä poistan vuokraus/myynti-ilmoituksen sivustoltani; jospa sen tilalle sitten ilmestyisi lisää taidetta, katsotaan.

Remontti

Tila

remontti

Orotavassa on ollut lämmin päivä, 27 astetta varjossa. Ilmassa on hieman calimaa, Teide piirtyy sen läpi himmeänä. Meillä on meneillään ”pikkupuolen” remontti. Koska täkäläiset eivät yleensä hallitse ilmastointiasioita, kosteusongelmia on paljon. Olen saanut oppia, että ilman virtaus toimii vain ylöspäin, ei vaakasuuntaan (= läpiveto ei ole sama asia kuin ilman kierto). Ilman kierrättämiseksi meillä porattiin reikä pikkupuolen kattoon. Siihen asennettiin ilmastointiputki, jonka yläpäähän tulee vielä hattu ja alapäähän moottori. Nyt suihkuhuoneeseen tulee toimiva ilmastointi, eikä kosteus enää kerry.

Kukat

Tila

flor

flor2

flor6

flor8

Laskin ja kuvasin tänään kaikki pihassamme kukkivat kukat. Niitä löytyi 20 erilaista; lajikkeita ei ihan yhtä monta. Ruusuja on kolmea väriä: punaista, vaaleanpunaista ja valkoista, bougainvilleaa kirkkaanpunaista, keltaista ja violettia, kiinanruusuja punaisia, vaaleanpunaisia ja keltaisia, oleanteri kukkii valkoisena ja vaaleanpunaisena. Sitten tunnistan vielä strelizian, kallan, pelargonian, ikiviuhkon ja annansilmän. Muutamaa en tunne, ja on vielä niitä, jotka ovat vasta nupulla.

Voisin alkaa maalata jo muutakin kuin kukkia, mutta kun nämä ”hyppäävät silmille” – ja kaunista niitä on katsella.

P.S. Lisää tunnistuksia (googlailemalla): Alin kuvarivi, vasemmalla mehiherttalehti.

Hiekan vaihto

Tila

filtro

Eilen vietettiin Kanarian päivää, día de Canarias. Me emme ehtineet osallistua mihinkään juhlapäivän tapahtumiin, sillä meillä oli ohjelmassa hiekan vaihto uima-altaan suodattimeen. Googlailtiin ensin vähän – youtubessa oli hyviä videoita asiasta, joten jopa minä, jolle tämmöiset asiat ovat aivan vieraita, ymmärsin, miten toimenpide tehdään.

Näin hiekanvaihto tapahtui:
Ensin kävimme ostamassa hiekat Leroy Merlinistä: 0,7 mm kokoista puhdistettua uima-allashiekkaa, jota tarvittiin kolme 25kg säkkiä. Sitten suljettiin kaikki venttiilit, suodatin vedettiin ulos nurkastaan ja tyhjennettiin vedestä. Vanhat hiekat poistettiin, suodatin huuhdeltiin ja uudet hiekat kaadettiin vähän kerrallaan pönttöön. Sitten kaikki liitokset kierrettiin uudelleen kiinni (tässä välissä kyllä piti käydä uudestaan rautakaupassa ostamassa tiivisteitä ja vaseliinia) ja moottori käynnistettiin. Sitten kun vielä muisteltiin – vähän yrityksen ja erehdyksen kautta – missä asennossa mikin venttiili oli alkuperäisesti, alkoi kaikki toimia. Kierto parani ja imu altaassa tehostui.

Uima-allas on kyllä ihana, mutta työtä se vaatii! Ainakin säännöllistä puhdistusta, imurointia, veden laadun tarkkailua ja pitoisuuksien säätöä eri aineilla, laitteiden huoltoa ja veden vaihtoa ja laattojen korjauksia silloin tällöin…

Jardin

Tila

jardin

Pihatyöpäivä. Minusta näyttää, että meillä kasvaa puutarhassa joissakin mehikasveissa timantteja 🙂 . Linnuille on nyt hankittu oma uima-allas (kun tahtovat sotkea isoa allasta) ja pitkään haaveiltu banaanintaimi on vihdoinkin istutettu. Saa nähdä, tuleeko noin vuoden päästä satoa!

Puutarhassa

Tila

jardin

Pihan oleanteri alkaa kukkia kauniilla valkoisilla ja tuoksuvilla kukilla, ihana pensas, vaikka se onkin kasvina myrkyllinen.
Mutta kuka tietäisi, mikä vaivaa meidän sitruunapuuta? Aiemmin siinä oli villakilpikirva (kiitos blogini lukijan tunnistuksesta). Se myrkytetiin puutarhakaupan suosittelemalla aineella. Nyt on ilmennyt uusi ongelma: lehdet ovat käpristyneet, niiden pinnalla on pieniä mustia ötököitä ja alemmilla lehdillä on jauhemaista valkoista ainetta, kuin sokeria. Mitähän se on? Toukkia?

Vappuaatto

Tila

image

Meillä ei ollut joulukuusta, mutta meillä on vappupalmu!
Munkkeja ja simaa on myös, tietysti.
Hyvää Vappua kaikille!

Ilta ja aamu

Tila

Teide

Näkymä pihalta Teiden suuntaan: eilisen illan värit auringon laskiessa ja aamun pilvetön taivas. Lumi Teideltä on kohta kadonnut. Nyt meillä alkaa olla kesäistä, tuleville päiville on lupailtu jo yli +20 lämpötiloja.

– Edelleen meillä on epäonnea uima-altaan kanssa: aamu-uinnille aikoessani huomasin, että laatat (vanhat, ei uusitut), ovat alkaneet taas ratkeilla! Kylläpä allas vastustaa nyt!

piscina