Lubina

Tila

lubina

Tänään maistoin ensimmäistä kertaa Kanarialta kalastettua lubinaa, siian kaltaista, mutta hieman rasvaisempaa kalaa. Maku muistutti kovasti Baikalin omulia! Kannattaa maistaa, molempia. 🙂

Pescado

Tila

makrilli

Tänään ostimme kalasataman Cofradia de Pescadores -kaupasta kaksi makrillia, jotka paistoimme öljy-valkoviini-appelsiiniliemessä. Hyvää tuli. Monta mielenkiintoista merenelävää on vielä kokeilematta, joten jatkoa seurannee kalakokkauksessa lähiaikoina.

Truchas

Tila

pescado3Tänään meillä ja myös muutamien ystävien aterioilla syödään lohta, truchaa (-liekö se sitten kirjolohi vai purotaimen, sanakirja antaa molemmat käännökset). Haimme kaloja Aguamansan kalanviljelylaitokselta. Edullista ja hyvää kala on, 3€/kg.

pescado1Olimme viimeiset, jotka kalaa saivat, vähältä piti, ettei jääty kokonaan ilman! Altaita tyhjennetään ja ilmeisesti uudet poikaset istutetaan lähiaikoina.

Hiperdinon kalatiski

Tila

Hiperdinon ja muidenkin kauppojen kalatiskit ovat runsaimmillaan tähän aikaan vuodesta: kalat ja äyriäiset kuuluvat täkäläisten juhlapöytiin jouluna ja ”reyesinä” = loppiaisena. Täällä siis fiestat jatkuvat.

Merivesialtailla on suuret uudenvuoden vastaanottajaiset, jotka näytetään televisiosta. Kalustoa on tuotu jo paikalle. Pääsyliput näyttivät olevan kalliita (sisältävät ruokailun), mutta ehkä on parempi syödä kotona ja käydä keskiyöllä kaupungilla nauttimassa onnenrypäleet – siitä lisää huomenna.