Órgiva

Tila

org

Poikkesimme Sierra Nevadan vuoristomaisemiin. Odotteluaikaa laivaan pääsyyn/varattuun lentoon on muutama päivä ja Malagan seudun sopivat hotellit olivat täynnä viikonlopun, siinä syyt. Aiempien matkojen kokemuksen perusteella on antoisaa lähteä tutkailemaan uusia paikkoja. Kannatti. Täällä Andalucian pohjoisosissa ja Granadasta etelään löytyy huikaisevan kauniita vuoristoseutuja, mutkaisia teitä, kiinnostavia pikkukyliä – ja hyvä ja edullinen hotelli. Asetuimme Órgivaan pariksi päiväksi.

Tänään on tarkoituksenamme tutustua kävellen Órgivan keskustaan. Vaellusmahdollisuudet täällä olisivat hyvät, jos olisi pidemmällä lomalla.

Taas saimme uuden nuppineulan maailmankarttaamme (jota vieläkään ei ole konkreettisesti olemassa, ehkä joskus).

Andaluciaan

Tila

an

Matka jatkuu! Saimme auton aamulla korjaamolta ja lähdimme kohti etelää. Ajelimme Alicanten ohi, eksyimme hieman Cartagenassa etsiessämme rantatietä: se löytyi lopulta.

Huomasimme, että olimme saapuneet Andaluciaan, kun näkyi silmänkantamattomiin kasvihuoneita. Näitä emme ole nähneet aiemmin, olemme kulkeneet pohjoisempaa reittiä. Täälläkö espanjalaiset tomaatit ja kurkut kasvatetaan?

Toinen merkki siitä, että saavuimme etelään olivat täyteen lastatut autot katolla olevine kuormineen. Ne ovat menossa satamiin ja Afrikan puolelle. Saman ilmiön olemme havainneet aiemminkin mm. Algecirasin sataman seudulla.

Yöpymispaikka on nyt pikkukylässä hieman Almeríasta Málagaan päin.

Alfafar

Tila

alf

Eilen teimme pitkän kävelyretken täällä Alfafarissa, jossa majailemme Ibis-hotellissa. Kännyn askelmittariin tuli yli 10 km ja yli 16 000 askelta. Hyvä päiväkävely siis. Suuren heinäsirkan näimme aidanvierustalla, mutta siritystä ei kuulunut, lieneekö vika vanhenevissa korvissamme?

Tänään, keskiviikkona, vietettävä uskonnollinen juhlapäivä on fiesta de la Asunción, vapaapäivä, jolloin toimistot ja virastot sekä osa kaupoista ovat kiinni.

Vielä kertauksena – koska asia on mielenkiintoinen – espanjalaisten juhlapäivien vietosta:
Jos fiesta sattuu viikonlopulle, se siirretään maanantaille.
Jos fiesta sattuu arkipäivälle, se vietetään silloin.
Jos fiesta sattuu viikonlopun lähelle esim. torstaille, se vietetään silloin ja perjantainakaan ei mennä töihin, sillä silloin on puente-päivä (=siltapäivä eli välipäivä). Silloin vietetään pitkä viikonloppu.

Tämä järjestely on hieman toista kuin Suomen juhlapäivien viikonloppuihin siirtely!

Massanassa

Tila

mas

Vaihdettiin hotellia, nyt halvempaan. Ja myös lähemmäs autokorjaamoa. Kävimme kysymässä: varaosat on tilattu Madridista, ne tulevat huomenna. Mutta keskiviikon fiestan takia töitä tehdään vasta torstaina, jolloin meillä on toiveita saada auto pois korjaamolta ja jatkaa matkaa. ¡Ojalá!

Nyt olemme Valencian toisella laidalla Massanassassa. Keskellä kaikkea, mitä markkinatalous meille tarjoaa: on hampurilaispaikkoja, tavarataloja, rautakauppoja, kauppakeskuksia ja Ikea lihapullineen. Täällä asustelemme nyt torstaihin asti. Kuumaa, +31 astetta.

Paterna

Tila

pat

Oli pakko majoittautua neljän tähden hotelliin odottelemaan auton korjausta. Edullisemmat ja lähempänä keskustaa sijaitsevat hotellit ovat nyt loma- ja fiesta-aikaan varatut. No, onneksi on ilmastointi: ulkona on edelleen kuumaa, yli kolmekymmentä astetta.

Olemme Paternassa, Valencian kaupungin pohjoispuolella. Arkeologisia löytöjä, mm. keramiikkaa täällä kuuluu museossa olevan, mutta tukalassa helteessä ei jaksa kauas kävellä. (Tämän termin ”tukala helle” olen oppinut suomalaisilta meteorologeilta tänä kesänä.) Hotelli sijaitsee teknologiapuiston kupeessa: puistoaluettakin löytyi, kun teimme pienen päiväkävelyn.

Auto hajosi

Tila

tall

No niin, tulipa vaihtelua elämään. Eilen valitin, että kyllästyttää ainaiset ajopäivät, eikä mitään muuta tehdä/nähdä. Nyt hajosi auto. Ilmastointi, kompressori, remmi poikki, ohjaustehostimen pumppu, sanoo kumppani, minä en näistä ymmärrä.

Kaikeksi onneksi löysimme/pääsimme kännyn navigaattorin avulla Valenciassa merkkikorjaamoon ja sinne auto sitten simahtikin. Nyt odotellaan ainakin tiistaihin, keskiviikko on täällä fiestapäivä. Mikä fiesta? Fiesta Nacional, sanovat vaan.

No, nyt ollaan hotellissa Valencian esikaupunkialueella odottelemassa, josko tiistaina autosta jotakin tietoa saisi. Onneksi ei ole kiirettä, lentoni Malagasta on vasta 20. päivä.

Valenciaan

Tila

es

Taas ajeltiin: Angelsista, Kataloniasta, Valenciaan. Tuli tunne, että Katalonian itsenäisyyspyrkimys on vahva ja sitä tuskin voi Espanjan hallitus jättää huomiotta. Koko alue oli koristeltu lipuin, keltaisin nauhoin ja Som Republica -tunnuksin.

Autopistoja, rekkoja, vanhoja linnoja, vuoristoa.

Vastoinkäyminen: Auton ilmastointijärjestelmä sanoi sopimuksensa irti. Tällä helteellä! Tänään oli onneksi enimmillään vain +30.

Iltapäivällä pääsimme ilmastoituun hotellihuoneeseen lepäämään Valenciassa.

Figueres

Tila

fig

Yövyttyämme Sant Pere Pescadorissa, pienessä viihtyisässä kylässä ja siellä nihkeänkuumassa El Pescador-hotellin huoneessa, lähdimme aamulla läheiseen Figueresin kaupunkiin. Paikka on Salvador Dalin syntymäkaupunki, ja sen huomaa mm. rakennusten koristeluista.

Löysimme Halcon Viajes -matkatoimiston. Tarkoituksenamme oli varata laivapaikat Huelva – Teneriffa. Niinhän siinä TAAS kävi, ettei aikomus onnistunut. Olimme liian myöhään liikkeellä. Syyskuulle saakka paikat olivat varatut. Mutta yksi autopaikka ja yksi henkilöpaikka (istumapaikka ilman hyttiä, 2vrk) löytyi puolentoista viikon päähän reitille Cadiz – Tenerife. Siispä minä lennän Malagasta ja kumppani matkustaa auton kanssa laivalla.

Puolentoista viikon ”pakkoloma” Espanjassa on nyt edessä. 🙂

Kataloniaan

Tila

kat

Yövyttyämme Le Puy de Velayssa lähdimme kohti Espanjaa, jonne saavuimme puolenpäivän jälkeen. Oikeastaan, solidaarisuudesta, pitäisi sanoa, että saavuimme Kataloniaan. Yöpaikka löytyi nyt pienestä ja viihtyisästä Sant Pere Pescadorin kylästä. Täällä pääkielenä on katalaani, mutta espanjaa ymmärretään.

Kumppanin mielestä ensimmäistä kertaa sai hyvää expressoa, muualla Euroopassa se oli kuulemma ”tiskivettä”. Minäpä en siitä tiedä, kun en juo kahvia.

Ranskaa

Tila

fr

Pitkä ajopäivä taas. Ja kyllä, se on uuvuttavaa! Vaikka meillä ei periaatteessa ole kiire, ainoa syy on pyrkiä melko pian Espanjaan on, että meillä ei ole vielä laivalippuja varattuna välille Huelva – Tenerife. Niitä on vaikeaa varata netistä tai ulkomailta, sillä residenten alennukseen tarvittava certificado (nykyisin jopa 75% alennus matkasta) täytyy näyttää lippua ostettaessa. – Kaksi vuotta sitten jouduimme odottamaan kuukauden Andaluciassa mahtuaksemme laivaan.

fr2

Päivän piristys oli se, että löysimme sattumalta lounasaikaan paikallisten suosimaan ravintolaan Dijonin laitamilla. Ranskalaiset rakastavat ruokaa, se tuli taas todetuksi. Lounaaseen kuului monipuolinen salaattipöytä, pääruoka, juustotarjotin, jälkiruoka, kahvi/tee ja tietysti viini.