Muistutus: Ensi viikonloppuna vietetään La Floridan kyläjuhlia. Juhlaviikko on jo meneillään, mutta se huipentuu lauantain yleisölle tarjottavaan pucheroon ja sunnuntaina läpi kylän matkaavaan romeríakulkueeseen. Lähtö perinteisesti Los Pinosin liikenneympyrän tienoilta klo 14 ( huom. kanarialainen aikakäsitys 🙂 ).
Kuva lainattu tenerinfo.com -sivulta.
Tänään kipusin ylämäkeen Las Dehesasin terveysasemalle, jonne julkisen puolen terveydenhoitoni nykyään kuuluu. Nyt seinille oli ilmestynyt uusia esitteitä puhelinvastaanotosta, siitä, miten varataan soittoaika lääkärille, eikä siis tarvi tulla paikalle.
Lieneekö tämä täkäläistä säästöpolitiikkaa? Täällä julkinen terveydenhuolto on kuitenkin vielä asiakkaille maksutonta.
– Palattuani kotiin kokeilin nettiajanvarausta, mutta puhelinajanvarausvaihtoehtoa siitä ei löytynyt. Puhelimella aika varattaneen numerosta 012 – täytyy kokeilla.
Vastaanottoajan voi varata osoitteesta www3.gobiernodecanarias.org/citasalud – siis jos on ”eronnut” Suomen Kelasta ja siirtänyt terveydenhoitonsa tänne.
P.S. Soitin numeroon 012, sieltä sai helposti varattua soittoajan omalle lääkärille (medica de cabecera).
Teide mi amor! Kuvissa Teidelle kehittyvä hattu eilen aamulla ja lähellä puoltapäivää. Pieniä sateita on luvassa säätiedotuksen mukaan.
Tiedätkö, mitä on kanarialainen kymmenminuuttinen?
Näin kävi: Menimme liikkeeseen vaihdattamaan autoon eturenkaat, sillä ne olivat kuluneet lähes puhki täällä mutkaisilla teillä ja Eurooppaa edestakaisin ajettuamme. Rengasmerkistä ja hinnoista sovittiin, kysyin, kunka kauan viipyy. ”Diez minutos!” – kymmenen minuuttia. Istuimme asiakaspaikoilla, odotimme ja odotimme, asentajia hyöri ja hääri monen auton kimpussa, lopulta meidänkin. Kaikkiaan vaihtoon meni puolitoista tuntia. Mutta täällä ei ole mikään kiire! Odotusajan vaivan palkitsi sitten loppukeskustelu, kun olimme maksamassa renkaita. Kanarialaisen tavan mukaan juteltiin maat ja taivaat. Mikä ilahduttava tapa, että ihan oudon ihmisen kanssa puhutaan kaikki asiat. Löysimme yhteisen tuttavan, asentaja kertoi perheestään ja lapsuudenkodistaan, tädistään ja sedästään ja vähän naapuristakin. Voi tätä kanarioiden ystävällisyyttä ja välittömyyttä! Jäi hyvä mieli.
– Ja onko tämä elämä niin muutamista kymmenminuuttisista kiinni?
¡Hogar dulce hogar! Viimeinkin kotona. Banaaniterttu on ottanut oikean muotonsa ja kasvanut kovasti yhdessätoista päivässä.
Eilinen lento oli lopulta neljä tuntia myöhässä, kotona olimme vasta kello neljä aamuyöllä.
Myöhästymisen syykin selvisi: Kone oli lähtenyt Teneriffalta aamupäivällä kohti Tukholmaa, mutta matkustajan vakavan sairastumisen takia oli jouduttu tekemään välilasku Madridiin ja jättämään sairastunut sinne. Niinpä kone pääsi lähtemään Tukholmaan vasta tämän odottamattoman viiveen jälkeen. Ymmärrettävä syy siis, lopulta, kun saimme selityksen.
Paluumatka Helsingistä alkoi mukavasti, kone lähti melkein ajallaan, vaikka jäänestossa muutama minuutti vierähtikin. Hyvä, sillä Tukholmassa piti olla vain tunti vaihtoaikaa. Mutta yllätys: Arlandassa tulikin tieto, että kone on myöhässä yli kolme tuntia! Norwegian antoi hyvitykseksi 120 Skr ruokavoucherit, se auttaa vähän. Pitkä on ylimääräinen odottelu, onneksi kentällä toimii wifi.
Oulun (Oulunsalon) lentokentälle 10 pistettä! Niin kotoisa odotteluaula säkki-ja keinutuoleineen ja lavitsoineen! Täällä voisi vaikka nukkua yön, jos olisi odotusaikaa kentällä. Enpä ole näin mukavaa lepotilaa missään lentokentällä aiemmin nähnyt.
P.S. Plussapisteitä suomalaiskaupoille siitä, että täällä löytää helposti puuvillavaatteita. Teneriffalla niitä saa hakemalla hakea, lähes kaikki on polyesteriä tai tekokuitu-puuvillasekoitetta.
Kävimme elokuvissa Tuirassa perinteisessä elokuvateatteri Starissa, joka on aloittanut toimintansa jo vuonna 1938, tuolloin tosin Kuohu-nimellä. Lieneekö läheinen Merikoski innoittanut nimen valintaan.
Elokuva oli Jackie, siis rouva Kennedystä kertova tarina. Vaikutti, että kyseessä oli ”rouvanäytös”, yleisönä oli enimmäkseen keski-ikäistä vanhempia naisia. Elokuva oli mielenkiintoinen ja herätti tutkimaan netistä vuoden 1963 tapahtumia. Minä menin tuona vuonna kouluun, enkä kyllä muista, että olisin kuullut mitään siitä, että USA:n presidentti oli ammuttu. – Ei meillä kyllä ollut silloin vielä televisiotakaan.
Suomessa elokuvien tekstitys on jotakin mistä nauttii, koska Espanjassa kaikki ohjelmat televisiossa ja elokuvat on dubattu.
Eilen kävimme koko päivän reissulla Etelä-Pohjanmaalla hakemassa tavaroitani, jotka ovat olleet ystävän luona varastoituna. Etäisyydet ovat täällä pitkiä ja aika yksitoikkoisia ovat lumiset maisemat. Tie oli onneksi sula ja liikennettä vähän. Aikaa kului 12 tuntia, vaikka paljon emme pysähdelleet ja perillä vain lastasimme auton täyteen.
Ongelma on se, että ne tavarani, joita en ole kuljettanut Teneriffalle, omaavat vain tunnearvoa, eikä niitä raski hävittää. Mutta toisaalta ei ole mitään mieltä niitä kuljettaakaan. Siispä nyt on taas Oulusta Omavaraston koppi vuokrattuna: kesällä uusi tuumaus siitä, mitä säilytetään / hävitetään / kuljetetaan.
Pari päivää vielä vietän Oulussa, täällä, jossa mainokset kiinnitetään näköjään ylösalaisin. 🙂
Näin lauantaipäivänä väki oli kerääntynyt uuteen kauppakeskus Valkeaan, siellä on lämmin kuljeskella talvisena viikonloppuna.
Oulu ja sininen talvi-iltapäivän hetki. Nyt, tämän seitsemän vuoden Teneriffalla asumisen jälkeen koen ja katselen jo hieman vieraana tätä Suomen talvea ja ihmisiä. Olen näinä vuosina käynyt vain kaksi kertaa talvisessa Suomessa, tämä kerta on toinen. Kylmä tuntuu hyytävältä, vaikka pakkasasteita ei ole monta. Ajatus talvesta täällä tuntuu nykyään mahdottomalta. Miten jaksaa ilman aurinkoa ja lämpöä? Onnellisia olemme me, joilla on mahdollisuus nauttia Teneriffan (tai muiden Kanariansaarten) lämmöstä.
Odotellessani junaa Ouluun olin hetken Kemin rautatieasemalla. Siellä oli kymmenkunta ihmistä, kaikki raplasivat kännykkää. Oli hiljaista, kukaan ei puhunut mitään – paitsi yksi mies kännykkäänsä. Sitten tuli sisään asemahalliin kolme ”muunmaalaista”, he puhua pulputtivat keskenään. Suomalaiset ovat hiljaisia: kyllä kanarioista enemmän ääntä lähtee.
Kylmä tuuli pakotti panemaan pipon päähän. Kaikilla oli lakit tai pipot – ja hanskat. Niitä kanariot tuskin omistavat. Mieleeni tuli myös tämä: Pipo ei ole mikään helppo asia meille 70-luvun nuorille, me kuljimme aina avopäin, kun vanhempien silmä vältti.
Lähetin kanarioystävilleni muutamia lumisia kuvia, jotta he näkisivät Suomen talvisen ankeuden. ”Precioso, bonito” oli heidän kommenttinsa. Niinpä niin. Onhan se ehkä kaunista katsella.
Kemissä. Talvi, lunta ja pimeää, mutta onneksi vain muutama aste pakkasta. Tulin junalla Oulusta ja Kemissä sai odotella pitkään taksia rautatieasemalla; oli kuulemma lentokone tullut samaan aikaan ja kaikki taksit olivat olleet siellä. Julkista liikennettä Kemissä ei juuri ole, toisin kuin Oulussa, jossa paikallisliikenne on melko hyvin toimivaa. Testasin sitä siellä käymällä kaupunkibussilla Alppilassa ja citybussilla menin rautatieasemalle.
Kemiin tulin äitiäni tapaamaan. Mukava käydä, mutta ankeaa olisi jäädä pidemmäksi aikaa. Talvi ei ole minun juttuni. ¡Echo de menos Tenerife!