Churroa ja pizzaa

Tila

orotava

Eilen jatkoimme Orotavaan tutustumista ruuan merkeissä: aamupäivällä churros con chocolate ja illalla pizzaa. Hyvä churropaikka on Guagua-asemaa vastapäätä, Churrería Nivaria. Pizzaa söimme La Piazzettassa Teopaldo Powerin salia vastapäätä.
– Valkosipulimurskaa öljyssä otimme itse mukaan pieneen purkkiin, koska sitä ei täällä yleensä pizzerioissa tunneta.

Hyvää YK:n päivää kaikille! Ennen aina rauhanmarssittiin, ja onneksi perinne on elpymässä: ainakin Oulussa on tänään järjestetty rauhanmarssi, terveisiä sinne.

Nieve

Tila

nieve3

Eilen iltapäivällä ja illalla satoi niin rankasti, että mm. Orotavan Protección Civil varoitti ulkona liikkumisesta. Tänään koulupäivä on lapsilta peruttu sateen varalta, vaikka tällä hetkellä paistaakin aurinko.
Kaatosateen seurauksena Teide sai ensilumen. Yllättävän aikaisin, joskus tämä on tapahtunut vasta joulukuussa.

– Ja meillä palmu kukkii!

Lluvia

Tila

lluvia

Eilinen, sateinen päivä, meni Lagunan yliopistosairaalassa tulkkaustehtävissä. Samanlainen sää jatkuu. Alakuva on kaapattu aamutelevision sääennusteesta; Atlantilta on tulossa lisää isoja tummia sadepilviä, mutta onneksi päivälämpötilat ovat vielä ihan siedettäviä. – Gran Canarialla on ollut voimakkaiden sateiden takia tulvia ja kivivyörymiä, kertovat uutiset.

Pikamatka

Tila

vuelo

Käväisimme päivän pikamatkalla Barcelonassa hakemassa ”kotiin” uuden talviasukkaan Teneriffalle, ystävän jo lapsuusajoilta. Hänellekin, onneksi, tuli mahdolliseksi tulla tänne kauniille ikuisen kevään saarellemme.
Päivä oli sateinen, sekä Teneriffalla että Barcelonassa, jossa lämpötila oli +18 astetta. Kaupunkia emme ehtineet katsella, sinne mennään uudemman kerran näillä näkymin helmikuussa.

Paisajes

Tila

paisajes

Tänään olimme maisema-ajelulla. Myrsky, jonka piti tulla, meni menojaan ja antoi meille vain pieniä tuulenpuuskia. Aamupäivästä taivas oli pilvetön ja näkyvyys oli hyvä.

Señor Teide nähtiin koko komeudessaan Sauzalin viiniviljelyksiltä. Puerto de la Cruzin näkymää sen sijaan ihailtiin banaaniviljelysten keskellä sijaitsevan kartanon kattoterassilta. Miksi noissa paikoissa kuljimme? – Etsimme ystäville taloa tai fincaa vuokralle, mutta vielä ei sopivaa löydetty.

Graffiti

Tila

graffiti

Puertoon on tehty uusi komea seinämaalaus. Se näkyy Casa de Juventudin edestä, josta kuva on otettu, ja luulen, että myös Puerto Viejolta, täytyy vielä tarkistaa. Hieno on!

Vakuutus

Tila

seguro

Otin jonkin aikaa sitten itselleni terveysvakuutuksen. Nyt siitä oli ensimmäisen kerran hyötyä, kun hammas alkoi kipuilla. La Verasta löytyi hammasklinikka CIO, Centro Integral Odontológico, joka tekee yhteistyötä Sanitaksen kanssa. Kokonaan vakuutus ei hammashoitoja korvaa, mutta osittain kyllä.

Vakuutuksen olen ottanut nähtyäni tulkkausjutuissa sen, kuinka pitkät jonot saarella on erikoislääkäreille, odottamaan voi joutua jopa vuoden. Perusterveydenhuolto, siis terveyskeskukset, toimivat kyllä joustavasti, mutta pullonkaula on julkisen puolen erikoissairaanhoito. Päivystystapaukset tietysti hoidetaan nopeasti täälläkin.

Sateista

Tila

Orotava

Päivä on ollut sateinen. Auringonlaskun aikaan pysähdyimme Humboldtin näköalatasanteelle. Alakuvassa näkyy myös meidän talomme, melko piilossa tosin. 🙂

Tänään on vietetty espanjalaisuuden päivää, día de la hispanidad. Kerrotaan, että Kolumbus (täällä Christóbal Colon) saapui 12.10. Amerikan mantereelle vuonna 1492 ja hän ”löysi” uuden mantereen, vaikka luulikin löytäneensä meritien Intiaan. Tästä seurasi Amerikan valloitus ja alkuperäiskansojen alistaminen ja tuho. Joten enpä tiedä, kannattaisiko moista juhlaa viettää… Teneriffalla tuhottiin guanchit lähes viimeiseen mieheen samasta syystä, espanjalaisten valloittajien toimesta. Samoin kävi kaikilla Kanarian saarilla.

América no fue descubierta, fue invandida y saqueada.

Noche

Tila

lluvia

Tulihan se sade, yöllä. Vielä aamulla terassi oli märkä. Lämmintä ja kosteaa on edelleen.

noche

Kävimme eilen tutustumassa Orotavan iltaan. Bodegón Tapiaksessa (Avenida Canarias) sai todella hyvää jamon serranoa, maukasta juustoa ja tietysti Tajinasten tintoa, joka on yksi parhaista paikallisista punaviineistä.

Myös kioskin aukiolla (El Kiosco, Liceo Taoron mäen ”alapuolella”) oli väkeä iltaa viettämässä ja Altezan katolla sijaitsevalla Plaza del Quinto Centeneariolla, joka päiväsaikaan ammottaa tyhjyyttään oli illlalla baari toisensa vieressä ja kaikki täynnä ihmisiä.

On mukavaa tutustua uuteen paikkaan, Puerton katuja kun tuli tallailtua yli viisi vuotta, ne tulivat jo tutuiksi.

Pilvihattu

Tila

Teide

Ja taas Teide! Aamulla vuori alkoi kerätä lakensa ympärille pilvihattua, joka sitten muodostuikin kaksikerroksiseksi. Perimätiedon mukaan (sitä aiemminkin olen siteerannut) sää muuttuu kolmen päivän kuluessa siitä kun Teidellä on hattu.
Vamos a ver!