Ystäväni on paluumatkalla kotiin Teneriffalle. Eilen ehdimme vielä kuunnella Rotuaarilla live-musiikkia. Hienosti nuoret soittivat ja lauloivat ja sääkin oli aurinkoinen, tosin viileä.

Saatoin ystävän Oulun lentokentälle, josta hänellä oli lento Helsinkiin ja sieltä Malagan kautta Tenerife Surille.

Oulun lentoaseman automaatissa, josta saa boarding passin (tarjeta de embarque), voi valita kieleksi myös espanjan. Se on hyvä! Jotakin espanjankielistä sentään!

P.S. Eräs lukija kysyi, kävikö ystävä saunassa. Kyllä kävi, Kemissä, vieraillessamme äitini luona. Ystävä halusi mennä saunaan yksin. Ja varmuuden vuoksi hän kysyi vielä, että onko totta, että lauteille mennään ilman vaatteita, esim. pyyhettä ympärillä. Kerroin, että alasti mennään, näytin löylyn heittämisen ja selitin kuinka siellä ollaan. Ja sen, että tarkkoja minuuttimääriä ei ole, niitäkin hän kysyi. Saunareissu meni oikein mukavasti ja ystävä piti kokemastaan.

Kävimme Pohjois-Pohjanmaan museossa, tuossa minulle tutussa paikassa, jossa olen käynyt jo lapsena isäni kanssa, vaikka emme Oulussa asuneetkaan. Lapsuudesta muistan saamelaisten osaston ja kodan – ne ovat museossa ennallaan.

Paljon oli nähtävää ja tulkattavaa. Uskon, että ystävä sai perustiedot Oulun seudun historiasta, terva-asiakin tuli kerratuksi.

Ystävääni ja minua viehättivät eniten 1970-luvun tutut nuoruuden näkymät ja minua (tietysti!) nukkekodit. Oulun pienoismalli 1930-luvulta on hieno.

Kysyin ystävältä, mikä on Suomessa hyvää. Vastaus oli: puhdas ilma, vähän autoja (pinta-alaan verrattuna, luulen) ja polkupyörät (Ouluhan on tunnettu pyöräilykaupunki!).

Tämän päivän kylmästä säästä ja kovasta tuulesta hän kommentoi: – Tämmöistä olen kokenut joulun aikaan Madridissa.

Tänään käyntikohteitamme olivat kaupunginkirjasto ja Merimiehenkotimuseo (kyllä, kaupungin sivuilla kirjoitetaan yhteen!) Pikisaaressa.

Museossa näimme mielenkiintoisen palan Oulun ja Pikisaaren historiaa. Talo on rakennettu 1730-luvulla ja paitsi että se on Oulun vanhin talo ja säilynyt kaupungin tulipaloista vahingoittumattomana, se on toiminut myös tullitupana Limingan tien suunnassa. Myöhemmin se on siirretty Pikisaareen ja taloon on sisustettu 1800-luvun merimiehen (ja perheen) asunto.

Tämän kaiken ja vähän muutakin opin, kun käänsin ystävälleni kaiken espanjaksi. Museon opas lupasi lähettää eteenpäin aloitteen siitä, että kaupungin nähtävyyksistä pitäisi saada myös espanjankielisiä esitteitä.

Kaupunginkirjastossa oli muutama hylly espanjankielisiä kirjoja. Löytyi myös monia klassikkoteoksia, joita ystäväni on lukenut opiskeluaikoinaan. Hyvä, että niitä on saatavilla Oulussakin. Kirjaston luokittelusysteemi ja eri osastot ja lukusalit ovat samantapaisia kuin Teneriffallakin. – Minä olen tutustunut siellä vain Puerton vanhaan kirjastoon. Sovimmekin, että tutustumme jatkossa myös La Lagunan kirjastoon, joka on ystävän tutuin kirjasto.

Kävimme kierroksella Kemissä. Jäänmurtaja Sampo oli nähtävänä Ajoksen satamassa, sisälle tosin ei päässyt. Kanarioystävälle se, että meri jäätyy tai että on olemassa laivoja, jotka särkevät jäätä, oli uutta. Mutta meren hän tunsi mereksi nyt, kun näkyi ulappaa.

Puutavaravaunut ihmetyttivät. Ja se, että niin paljon puita ”tuhotaan”. Oli selitettävä pitkään puu-, paperi- ja selluloosateollisuuden merkitystä Suomelle.

Katselimme myös kukkia: mustikka kukkii, Suomen maakuntakukka kielo ja Lapin maakuntakukka kullero kukkivat myös.

Mutta sitten se pahin: sääsket ovat tulleet, ärhäkkäinä hyökkäämään iholle! Ystävä sanoi, että hän taitaa sittenkin palata Teneriffalle.

Niinpä, talvella pakkaset ja kesällä sääsket: kaksi hyvää syytä asua Kanarialla.

Eilen kävimme oululaiseen tapaan pizzalla: siihen liittyy tietysti kiinteästi valkosipulikuppi. Sitä ei mielestäni tunneta muualla maailmassa, en ainakaan ole löytänyt.

Myös mummoilin eli tammikuinen haaveeni toteutui: Kävin lapsenlapseni kanssa kävellen ja lasta vaunuissa työntäen Ainolan puiston leikkipaikalla. Sovimme, että ensi kesänä leikimme siellä. Kyllä, lapsenlapsi ihan selvästi ymmärsi ja iloitsi suunnitelmastamme!

Siitä kun olen edellisen kerran työntänyt vauvaa vaunuissa tuossa puistossa on n. 28 vuotta, ja sitä ennen vuosina -79 ja -75. Kuinka paljon muistoja tulviikaan mieleen siellä kulkiessa. Ja miten nopeasti nämä vuosikymmenet ovat menneet!

Sillä aikaa kun mummoilin kanarioystävä kävi yksinään kävelyllä ja eksyi. Sain hänet puhelimella kiinni ja joku ystävällinen ohikulkija kertoi hänen olevan Tuirassa. No, hänet ohjattiin palaamaan oikeaan suuntaan ja löysimme toisemme hieman etsiskeltyäni. Kaikki hyvin siis.

Täällä, Valkean kupeessa, majoituspaikassa, mietin eilisen lämpimän päivän tapahtumia.

Menimme en transporte publico, siis linja-autolla tai vanhaksi ouluksi onnikalla Metsokankaalle. Näimme paljon vihreää, puistoja ja metsiköistä ja uusia sekä vanhoja asuinalueita,

Mitä kanarioystävä tuumi? Häntä ihmetytti todella paljon se, että Suomessa lapset saavat liikkua yksinään tai kavereiden kanssa niin vapaasti. – Eikö se ole vaarallista?
Espanjassa ja Kanarialla lapset ovat aina vanhempien tai koulun valvonnassa ja heitä saatellaan mm. kouluun isoksi saakka. Lieneeköhän frankolaisuuden peruja tämä vartiointi?

Toinen, pienempi ihmetyksen kohde oli se, että täällä sekä lapsi vaunuissa/kärryissä pääsee linja-autossa saattajan kanssa ilmaiseksi, kun taas Teneriffalla aikuinen maksaa, lapsi kärryissä pääsee maksutta.

Keskustelimme myös terveydenhoidosta. Espanja ja ainakin Teneriffa voittaa 10 – 0 julkisen terveydenhuollon maksuttomuudella. Eikä hoidon laadussakaan liene siellä moittimista. Suomessa on maksettava sekä terveyskeskuskäynneistä (ainakin kolmesta ensimmäisestä/vuosi, tämä Oulussa) ja jokaisesta sairaalapäivästä. Myös lääkkeet ovat edullisempia Teneriffalla.

P.S. Kemissä täytyy maksaa jokaisesta tk-käynnistä.

Kevään vihreää

Kävimme oululaisten ystävien kanssa Turkansaaressa ja Nallikarissa. Museoalueen rakennukset ja entisajan elämä kiinnostivat kovasti vierastamme. Talvea hän ei osaa oikein kuvitella. Yhdessä alueen rakennuksista näimme pitkät sukset umpihankihiihtoa varten. Niiden käyttötarkoitus jäi todennäköisesti hänelle epäselväksi, sillä kanarioystävämme kysyi, hiihtääkö niillä vain yksi henkilö, vaikka sukset ovat niin pitkät.

Tervasta ja Oulun tervakaupungin maineesta juttelimme myös. Huomasimme, että omat kouluajan tiedot näistä asioista ovat melkein painuneet unohduksen hämärään. Tervahautaa emme löytäneet, ehkä sen aika on vasta juhannuksen tienoilla.

Nallikarissa puhalsi hyytävä tuuli, rannalla ei ollut ketään. Ystävämme ihasteli kuitenkin sitä, että puut kasvavat lähellä rantaa. Kuten Karibialla, hän sanoi. No, siellä mahtaa olla ”hieman” lämpimämpää.

Enpä tiennyt, että Oulun Hupisaarilla, jokisuistossa, on Dammisaaren rapumaja, kaupungin omistama ja kaupunkilaisten käytettävissä (yläkuva).

Kävimme kävellen kierroksen myös Pikisaaressa. Artesaanimiljöö ja vanhat puutalot sekä puistomaisuus ihastuttivat ystävää, niinkuin arvata saattaa. Meri vai järvi, sitä on Suomessa vaikea erottaa, kun aavaa ulappaa harvoin näkyy. Siispä aina vettä nähdessään ystävä kysyy, kumpi tuo on.

Nämä päivät ovat minulle myös espanjankurssi. Vielä emme ole löytäneet ketään muuta, joka puhuisi espanjaa. Oulu 10:ssä, kaupungin infopisteessäkään ei ollut mitään espanjaksi. Kartta onneksi löytyi. Turisti-infoon menemme tänään.

Neljäs päivä:
Saavuimme Ouluun aamulla. Junamatkan aikana ystävä huomasi, että puut ovat pienempiä kuin etelässä ja sen, että taloja oli matkan varrella vähän, viljelyksiä ja puita paljon.

Ensimmäiseksi kävimme lapsenlastani tapaamassa, sillä hän on matkani pääasia, tietysti. Ihana ja suloinen hän on ja jatkaa kasvuaan ja oppimistaan.

Kävelimme sitten Ainolan puiston läpi kaupunkiin. Lohiportaat olivat taas jotakin aivan uutta ystävälle, enkä tiedä menikö kokonaan perille selitykseni lohen nousemisesta kutemaan joen yläjuoksulle. Teneriffalla kun ei ole jokia eikä lohiakaan kuin Norjasta tuotuna.

Puistossa oli ollut edellisenä yönä myrsky, puita kaatuneena kävelyreiteille. Kiersimme torin kautta. Ystäväni kyseli toripolliisin tarinaa: minä en tiedä sitä, mutta Google kertoo torilla 1934-1979 vartioineista kolmesta poliisista, jotka ovat olleet lähtökohtana tuolle Oulun ehkä tunnetuimmalle veistokselle.

Tuomet kukkivat, puut ovat lehdessä ja on aurinkoista, mutta viileää. Harmi kun en ottanut käsineitä mukaan. Ystävä Teneriffalta ei edes omista käsineitä, mutta lämmintä huiviaan hän kaipaa. Luulimme, että Suomessa on kesä. No, odotellaan vielä.

P.S. Uusia ylioppilaita valkolakkeineen näkyi vielä kävelemässä kadulla. Kanarioystävä kertoi, että hän luuli aluksi valkolakkisten olevan merimiehiä.