Kuumuus on vaaraksi

Tila

Kuvissa on San Telmon rantaa, jossa uiminen on sallittua. Playa Jardin on edelleen suljettuna, mutta nyt kaupungin johdosta on ilmoitettu, että tulevana sunnuntaina aloitetaan rikkoutuneen viemäriputken korjaus, jotta ranta saataisiin normaaliin käyttöön.
Ihmetellä täytyy kuitenkin, miksi korjausta ei ole aloitettu aiemmin, vaan ranta on ollut jo yli kuukauden suljettuna.

Kesän kuumuus on aiheuttanut kuivuusongelmia: vettä puuttuu vesisäiliöistä ja viljelykset kärsivät. Myös ihmiset ovat vaarassa. Uutisissa korostetaan nesteytyksen tärkeyttä: vettä täytyy juoda helteellä jo ennen kuin jano yllättää ja muutenkin on huolehdittava viilennyksestä. Hikoilu kuluttaa elimistöstä elektrolyyttejä, myös suoloja tarvitaan korjaamaan vajausta.

Metsäpalojen estämiseksi on tänä vuonna varustauduttu viimevuotista paremmin. Teneriffalla on armeijan joukkoja päivystämässä metsävyöhykkeellä ympäri vuorokauden, jotta mahdolliset conatot, syttyvät palonalut, huomataan ajoissa.

Calimaa ja kuumaa

Tila

Meillä on kunnolla calimaa ja lämmintä. Aurinko näkyy utuisena, vuoret ovat kadoksissa.

Etelä-Teneriffan Calletassa on eilen mitattu 40˚C. Meillä ei onneksi ole ollut niin kuumaa, mutta 25˚C tienoissa, paikoittain jopa n. 30˚ . Myös itäisillä saarilla on kuumaa. Metsäpalovaroitus on annettu.

Tänään uutisissa pohdittiin sitä, pitäisikö joitakin loma-asuntoja, viviendas vacacionales, palauttaa vuokra-asunnoiksi paikallisille. Asunnontarvitsijoille se olisi oikein, mutta monille paikallisille yksi keino toimeentuloon on huoneiden/asuntojen lomavuokraus.

Parikymmentä nuorta aktivistia on aloittaneet nälkälakon liiallista turismia vastaan: ”nuestros cuerpos por nuestra tierra”. Ymmärrän nuorten huolen saarten tilanteesta ja jos olisin nuori ja täkäläinen, olisin luultavasti mukana! Kaiholla muistan omia nuoruuden kannanottoja maailmantapahtumiin ja kaikkia niitä mielenosoituksia, joihin olen osallistunut.

Calor

Tila

calor

Tänään meillä oli tukahduttavan kuuma päivä. Illalla alkoi ensin tuulla puuskittaisesti ja sitten alkoi noin tunnin kestänyt kova sade. Se oli virkistävää tässä kuumuudessa.

El tiempo era variable hoy: Hacía calor, despues viento y por la noche lluvia.