Lämmintä

Tila

Kuuma ja hieman calimainen sää jatkuu. Samoin remontti asunnossa.

Kuuman sään takia suunnitellaan nyt, että mikäli lämpötila nousee yli 30 asteen, koululaisia voitaisiin opettaa etänä.
Tulipalovaaran takia retkeilyalueet ja tulentekopaikat ovat suljettuna. Metsäpalovaroitus on voimassa.

Aamu-uutisissa kerrottiin taas pateroista, pakolaisveneitä, jotka olivat kuljettaneet ihmisiä meren takaa Saharan yläpuolisesta Afrikasta. Hierrolle ja Fuerteventuralle heitä oli rantautunut viimeisen vuorokauden aikana. Toissapäivänäkin tulijoita oli ollut yli 400, Lanzarotelle, Fuerteventuralle, Gran Canarialle ja Teneriffalle, miehiä, naisia ja lapsia. Osa oli selviytynyt matkasta, mutta ikävä kyllä monen elämä on taas päättynyt tuolle matkalle. Tämä uutinen toistuu lähes joka arkiaamu, surullista kyllä.

Calimaa ja kuumaa

Tila

Meillä on kunnolla calimaa ja lämmintä. Aurinko näkyy utuisena, vuoret ovat kadoksissa.

Etelä-Teneriffan Calletassa on eilen mitattu 40˚C. Meillä ei onneksi ole ollut niin kuumaa, mutta 25˚C tienoissa, paikoittain jopa n. 30˚ . Myös itäisillä saarilla on kuumaa. Metsäpalovaroitus on annettu.

Tänään uutisissa pohdittiin sitä, pitäisikö joitakin loma-asuntoja, viviendas vacacionales, palauttaa vuokra-asunnoiksi paikallisille. Asunnontarvitsijoille se olisi oikein, mutta monille paikallisille yksi keino toimeentuloon on huoneiden/asuntojen lomavuokraus.

Parikymmentä nuorta aktivistia on aloittaneet nälkälakon liiallista turismia vastaan: ”nuestros cuerpos por nuestra tierra”. Ymmärrän nuorten huolen saarten tilanteesta ja jos olisin nuori ja täkäläinen, olisin luultavasti mukana! Kaiholla muistan omia nuoruuden kannanottoja maailmantapahtumiin ja kaikkia niitä mielenosoituksia, joihin olen osallistunut.

Calimaa ja kalaa

Tila

Saharasta on saatu taas tuulten mukana calimaa. Lämpömittari näyttää hivenen alle 30 astetta ja vuoret piirtyvät utuisina. Tänään tiistaina caliman ennustetaan olevan voimakkaimmillaan ja huomiseksi sen pitäisi heikentyä, mutta perjantain calimaa voi tulla lisää, sanovat meteorologit.

Kävimme lounasaikaan Pipossa kalasatamassa. Ruoka oli hyvää kuten ennenkin. Mikähän siinä on, että kuvan otto usein unohtuu silloin kun pääruoka tulee pöytään! No, vähän syöty kala ehti kuvaan kuitenkin. Kala oli doradaa. Papas arrugadas ja mojot olivat lisäkkeenä, alkuruokana kalavarras, jossa oli myös katkarapuja.

Suolakurkkuja

Tila

sme

Kaupunkikuvia ja tuttua herkkua, jota saa nyt myös täältä Calle La Hoyalta: venäläistyyppisiä suolakurkkuja, smetanaa ja tietysti myös hunajaa.

Puertossa oli pääsiäisen aikaan paljon turisteja, enimmäkseen lomalaisia mantereelta. Saksalaisia ja skandinaaveja vielä näkyy katukuvassa, suomalaisista suurin osa on palannut kotimaahansa.

Saaren rengastie, Anillo Insular, on valmistuakseen vaatinut 239:n fincan/asuintalon lunastamisen, kerrottiin uutisissa.

Kesäisen lämmintä ja calimaa meillä on edelleen. Vuoret näkyvät kuin vaalean verhon takaa. Samanlainen sää jatkuu.

Kanarian uutisissa kerrottiin tänä aamuna myös siitä, että Suomi on alkanut rakentaa aitaa Venäjän rajalle. Yhteistä rajaa sanottiin olevan kaikkiaan 1300km. Tulevan aidan pituutta ei kerrottu.

Vaalit

Tila

calima

Meillä on ollut kuuma viikonloppu, 30˚C tuntumassa ja yli, vuoret ovat olleet calimaverhon takana. Toisessa kuvassa häämöttää Teide. Tulevalla viikolla ennustetaan viilenemistä, enää ”vain” 25˚C säätiedotteessa huomiselle.

Pääsiäisen juhlinta alkanee näinä päivinä, mutta minä olen nähnyt täkäläiset uskonnolliset hiippalakkikulkueet jo niin monena vuonna, etteivät ne enää kiinnosta.

Suomen vaalit kiinnostavat. Vaaleista kerrottiin myös Espanjan 24-uutiskanavalla. Espanjan tulevat vaalit ovat otsikoissa myös.

Tänään on katsottava Suomen tulokset. Toivottavasti ennusteet eivät päde: soisin nykyhallituksen jatkavan.

Calima y Carnaval

Tila

calcar

Calima tuli sittenkin myös tänne meidän saarelle, vaikka ennusteissa se jäi Lanzaroten ja Fuerteventuran tasolle. Kuva on San Telmolta: meri on calimaverhon takana, samoin vuoren rinteet.

Karnevaalitouhut kiihtyvät: Muellella tapahtuu jo ja ensi viikko on tapahtumia täynnä koko kaupungissa.

¡Feliz día de los enamorados! Hyvää rakastuneiden päivää!
Täällä meillä ystävänpäivää ei vietetä.

Caganer

Tila

cag

Meillä on edelleen calimaa, mutta sen mukana mukavan lämmintä, maksimissaan n 25 astetta.
Polttoaineen alennuksen loppuminen vuodenvaihteessa aiheuttaa jonoja huoltoasemille. Mekin kävimme tankkaamassa auton, kun 20c alennuksen litralta vielä saa.

El caganer, tai tässä tapauksessa la caganera, kakkaaja, on kolmannessa kuvassa sijoitettuna nukkekotiini. Hahmo on jouluseimirakennelmien tärkeä henkilö ja lasten (miksei aikuistenkin) ilo on etsiä seimistä tämä figuuri. Joulunaika on nukkekotiharrastajalle aarteen etsimistä: miniatyyritavaraa on myynnissä monessa kaupassa, vaikka suuri osa tavaroista onkin enemmän seimiin sopivaa. Onneksi löysin hakemani caganerin. Emme ole vielä tehneet Orotavan seimikierrosta, mutta ennen loppiaista vielä ehtii, etenkin kun huomenna saapuu rakkaita Suomesta.

Aamun uutisissa kerrotaan, että saarille tulee paljon uudenvuoden viettäjiä sekä mantereelta että ulkomailta. Kentillä on tungosta. Espanjalaiset ottavat yleensä hotellin täysihoidolla.

Kanariansaarilla suunnitellaan nyt bonoguagua-korttia, jolla voisi matkustaa kaikilla saarilla. Ilmaisiin matkoihin oikeuttavaan korttiin ovat oikeutetut ne residentit, jotka matkustavat säännöllisesti, vähintään 15 matkaa kuukaudessa.

Calimaa

Tila

cal

Myrskyt ovat nyt ainakin toistaiseksi ohi, mutta calimaa on runsaasti, vuoret näkyvät himmeästi pölyverhon takana.
Orotavassa väki on näinä päivinä lahjaostoksilla, sillä tärkein päivä joulun aikaan täällä on se, kun tietäjät tuovat lahjat loppiaisaattona.

Orotavan Plaza de Constituciónilla oli avoinna käsityöläisten joulutori.

Tiet Teidelle on taas avattu ja niinpä kanarioiden yksi suosittu talviperinne on ajella koko perheen kanssa vuorille leikkimään lumella. Minua moinen ei jostakin syystä innosta. Ehkäpä siksi, että Suomessa sai vuosikymmenet ”leikkiä” lumella.

Espanjan ja Kanarian hallitus harkitsevat tukitoimia perheille, jotka ovat joutuneet taloudellisiin vaikeuksiin hintojen nousun takia. Tietyin kriteerein voi saada 200€ avustuksen elintarvikkeiden ostoon. Mantereella igic (~arvonlisävero) ollaan tilapäisesti elintarvikkeista poistamassa, mutta meillä saarilla käytössä olevaan IVA-veroon ei tule alennuksia.

Saarilla julkinen liikenne (meillä guaguat ja tranvía) tulee maksuttomaksi mm. niille, jotka kulkevat säännöllisesti esim töissä tai opinnoissa.

Kemistä Ouluun

Tila

keas

Palasin Kemistä Ouluun. Tunnin junamatka, tällä kertaa ekstra-luokassa oli mukava kokemus: juna oli siisti, aikataulut pitivät, oma yksittäinen istumapaikka yläkerrassa oli rauhallinen.

Kemin asemalta on sieltäkin paljon muistoja. Muistatteko te sitä aikaa, kun asemarakennuksen pohjoispuolella oli vuosia – vuosikymmeniä – kioski? Se oli lapsuudessani mielenkiintoinen houkuttavine näyteikkunoineen.
Minulla on edelleen, nyt Teneriffalla, nalle, jonka isäni osti minulle tuosta kioskista, vuosikymmeniä sitten.

Ja niin monet kerrat olen matkustanut Kemin asemalta paitsi pohjoiseen ja etelään myös Tornioon kiskoautolla. Lasteni kanssa matkustimme tuolla kiskoautolla isovanhempien luokse. Tuolloin juna pysähtyi myös välipysäkeillä eli seisakkeilla. Toivottavasti yhteys Tornioon saadaan uudestaan toimimaan, kuten on suunniteltu.

Kanariansaaria pyyhkii taas calima-aalto Saharasta. Teneriffallakin näkyvyys on huono tänään ja siivottavaa riittää terasseilla.

Lluvia y calima

Tila

lluv

Eilisen päivän satoi. Aamupäivällä saapui myös calima, näkyvyys vuorille ja merelle katosi. Kuurotteli lähes koko päivä ja yölläkin on satanut. Tänään on voimassa keltainen sadevaroitus, vaikka tätä kirjoittaessa ei sada. Mittari näyttää nyt 26˚ ja ilman kosteus on 84%. Hiostavaa.

Tänään ovat astuneet voimaan julkisen liikenteen alennukset sekä saarilla että mantereella. Sen sijaan sähkön hinta ja pankkilainojen korot ovat nousseet merkittävästi.

Turisteja on saarilla ollut kesäkaudella hyvin ja majoituspaikat ovat olleet lähes täynnä. Syksystä ja talvituristien saapumisesta ollaan huolissaan, sillä matkojen ja vuokrien hinnat ovat nousseet ja pelätään, että turistit etsivät edullisempia kohteita. Uutisissa mainittiin tässä yhteydessä saksalaiset, britit ja (yllättävää kyllä) norjalaiset. Suomalaisista ei mainittu mitään, mutta se johtunee siitä, että olemme pieni ulkomaalaisryhmä saksalaisiin ja britteihin verrattuna. Norjalaisia lienee yleensä enemmän Gran Canarialla, onkohan suomalaisiakin?