Olen Kemissä. Täällä pohjoisessa on sateista ja viileää, mutta kauniita syksyn värejä löytyy sekä maasta että puista.

Pitkästä aikaa sain syödäkseni nahkiaisia, vastapaistettuja, iiläisiä. Tämä pohjoisen rannikon herkku jakaa mielipiteitä: jotkut nauttivat niiden mausta (esimerkiksi minä) ja toiset taas kammoavat.

Olen huomannut, mitä Teneriffalta puuttuu: puolukat, lanttu ja nahkiaiset. Ilman niitä pärjää, mutta hyvältä ne maistuvat täällä Suomessa. – Poikani valmisti eilen oululaista perinneruokaa rössypottua, sekin oli erinomaista!

Kylmiä ja sateisia ovat olleet viime päivät täällä pohjoisessa Suomessa. Tänään jo aurinko näyttäytyi, ja pieniä kesän heräämisen merkkejä näkyi äitini pihamaalla. Matkaväsymykset on nyt levätty, yllättävän uuvuttava oli tuo mutkainen matkailu Teneriffalta Karibian kautta Kemiin. Nyt on omat akut ladattu, loppuviikosta jatkan Ouluun.

Kemissä. Talvi, lunta ja pimeää, mutta onneksi vain muutama aste pakkasta. Tulin junalla Oulusta ja Kemissä sai odotella pitkään taksia rautatieasemalla; oli kuulemma lentokone tullut samaan aikaan ja kaikki taksit olivat olleet siellä. Julkista liikennettä Kemissä ei juuri ole, toisin kuin Oulussa, jossa paikallisliikenne on melko hyvin toimivaa. Testasin sitä siellä käymällä kaupunkibussilla Alppilassa ja citybussilla menin rautatieasemalle.

Kemiin tulin äitiäni tapaamaan. Mukava käydä, mutta ankeaa olisi jäädä pidemmäksi aikaa. Talvi ei ole minun juttuni. ¡Echo de menos Tenerife!

Kiertoajelua tutuissa paikoissa Kemissä:
Yläkuvissa on Ajoksen syväsatamaa, näkymä merelle ja kesälomaa viettävä jäänmurtaja Sampo. Keskimmäiset kuvat ovat Ajoksen hiekkarannasta, jossa lapsena kävin uimassa ja viettämässä kesäpäiviä. Alue on kovin pusikoitunut vuosikymmenissä, mutta suunnitelmissa kuulemma on, että aluetta raivattasiin.
Alakuvissa on Mansikkanokan rantaa, joka sekin oli suosittu uimapaikka kesäisin.

Täkäläistä juhannusaattoa (väärään päivään siirrettyä) vietimme ”Putkensuulla” tai ”Kanavalla”, kuten sitä myös kutsutaan. Kanava lähtee Kemijoesta Keminmaasta ja johtaa Veitsiluotoon, jossa puuteollisuudessa on tarvittu makeaa vettä.
Kanava oli virkistyskäytössä jo lapsuudessani ja muistan käyneeni siellä pienenä tyttönä perheeni ja mummoni kanssa.
Ongimme, vettä sateli ja koleaa oli, mutta nuotio lämmitti ja makkara paistui.

Jatkoa makumuistoille: Juhannuksen perinneruokaa on tietysti lohi. Yläkuvassa on parikiloinen Norjan lohi ja alakuvassa vertailun vuoksi myös palanen Perämeren lohta. Huomaa väriero, luonnonkala on vaaleampaa. Tulossa on kalakeittoa, graavikalaa ja uunilohta. Kelpaa juhannuksen tulla. Tosin säät eivät oikein suosi, mittari näyttää +10 astetta ja satelee kuuroina. Suomen kesä!
( Niin, sääsketkin ovat saapuneet 🙁 .)