Eilen oli jouluvalojen sytytystapahtuma isolla kirkolla. Tapahtuman piti alkaa klo 19 ja aikataulu-uskollisina suomalaisina sinne menimmekin ajoissa. Ihmisiä oli kirkkopuistossa paljon jo ennen seitsemää. Odottelimme puoli tuntia – ei mitään. Odottelimme toisen puoli tuntia. Ohjelma: puheita ja musiikkia alkoi. Katujen ylle jouluvaloja oli sytytetty, mutta puistovalot eivät vieläkään syttyneet. Kotiin palatessa puhuimme siitä, kuinka suomalaisuus on jättänyt meihin jälkensä aikataulujen suhteen: me olemme yleensä täsmällisiä. Kanariot eivät. Mutta tarviiko olla? Kumpi on oikeampaa, tulla ajoissa ja täsmällisesti vai tulla rauhallisesti ja ilman kiirettä, vaikka vähän sattuisikin olemaan ”myöhässä”?
Kulttuurieroja kohtaa useinkin, ja tiukassa ovat meillä opitut tavat! Kauniit sanat – cariño, mi amor, mi cielo – eivät meiltä irtoa palvelutilanteessa, esim. kaupassa tai baarissa. Täällä niitä kuulee usein.
Ja suomalainen ei puhu hississä, eikä paljon muuallakaan, ainakaan oudoille ihmisille. Suomalainen juo viinilasinsa viimeistä pisaraa myöten tyhjäksi, täkäläinen voi jättääkin juomaa.
– Oletteko muuten huomanneet, että eivät vain kanariot ole äänekkäitä, vaan myös ruotsalaiset ovat! Käykääpä vaikka Häppärissä lounasaikaan kuuntelemassa!
Jouluvaloja täytyy käydä katsomassa toisena päivänä!
