Pumppu Santa Ursulasta

Tila

bom

Uima-altaan pumppu lopetti toimintansa, lienee tullut käyttöikänsä päähän. Niinpä meille tuli käynti naapurikylässä, Santa Ursulassa, jossa on asiantunteva uima-allasliike nimeltään Carlos Staebe. Sieltä saa kaikkea tarvittavaa uima-allasasioissa. Uusi pumppu löytyi ja myös tubot, putket, joilla pumppu liitetään systeemiin.

Ja kun Santa Ursulaan on matka, ei voi olla pysähtymättä Humboldtin näköalatasanteella, josta on näkymä yli koko Orotavan laakson, tämän lempipaikkani maailmassa. Puerton kaupunki näkyy kuvassa rannan tuntumassa.

Banaaninkukka aukeaa vauhdilla ja kanarianbanaanien, platanos canarios, alut ovat jo näkyvissä.

Vaikka alkaa syyskuu, meillä jatkuu lämmintä, vähän alle +30 päivisin. Espanjan mantereelle ennustetaan sateita ja myrskyjä.

Kanarialla on saavutettu tavoite: 70% väestöstä on rokotettu, mutta rokottaminen jatkuu edelleen.

Pakolaisongelma puhuttaa joka päivä ja joka yö saarille saapuu uusia veneitä, pateras. Merimatka, jonka Afrikasta tulevat joutuvat merikelvottomilla veneillä kulkemaan, saattaa olla jopa 1000 km. Kadonneiden määrää ei tiedä kukaan, elokuun aikana tulijoista menetti henkensä 150 ihmistä, joko matkalla tai myöhemmin sairaalassa.

Tänään myöhästyin päivän refránin tallentamisesta. Se välähtää ruudussa vain muutaman sekunnin. Mielenkiintoni vei kaunis auringon heijastus Teidellä, siispä siitä kuva sanonnan tilalle:

Tei

Tapónes

Tila

tapon

Ilta-ajelulla: Veimme muovikorkkeja Santa Ursulan keräyspisteeseen. Tiedättehän tämän koko Espanjan korkkikeräyksen? Muovikorkkien materiaali kierrätetään ja siitä saaduilla tuloilla rahoitetaan mm. ortopedisia apuvälineitä lapsipotilaille. Keräyksestä on tullut ohjelmia televisiossa, ja googlailemallakin löytyy esim. hakusanalla ”recogida tapónes”.
– Me olemme keränneet korkkeja jo vuosia.

Pimeys ehti laskeutua Orotavan laaksoon, joka loisti valoissaan.

Sadetta

Tila

val

Meillä on sateista. La Palman saarelle on annettu sadevarotus, jopa yli 200 litraa neliömetrille, mutta meillä onneksi ripottelee vain vähän ja kasvit tarvitsevat vettä. Teide on tiukassa pilvessä, jokohan se pian saa lumen?

Humboldt

Tila

Humboldt

Tämän päivän retkemme suuntautui Humboldtin näköalapaikalle, ei sille, missä k.o. tutkimusmatkailijan mukaan nimetty ja nykyään suljettuna oleva ravintola sijaitsee, vaan siitä yksi levähdyspaikka Orotavaan päin. Näkymä yli Orotavan laakson sekä Teidelle ja merelle on komeaa katseltavaa. Meillä oli oma ”keittiö” mukana: muurikkapannu ja pieni hiiligrilli, joten retkieväätkin olivat maittavia.
Paikka on kävelymatkan päässä Orotavasta ja miksei Puertostakin ja Titsa 101 kulkee ohi. Useita takseja näytti tuovan turisteja ihailemaan maisemia ja ottamaan kuvia. Paikka on tutustumisen arvoinen, jos et ole aiemmin käynyt, ja voi siellä käydä uudestaankin: maisemaa voi aina ihailla. Pitkä pöytä ja katos ovat vakiovarusteena levähdyspaikalla.

parada