Puerto de la Cruz en flor

Tila

flor

Tänään Puertossa vietettiin viimeistä päivää kukkafestivaaleja. Kävimme päiväkävelyllä kaupungilla. Merivesialtaiden kohdalla oli kojuja, joissa oli näytteillä ja myytävänä paitsi kukkia ja istutuksia, myös koruja, käsitöitä ja mm. hunajaa. Samanlaisia tuotteita, mitä esim. Plaza de Europalla usein viikonloppuisin kaupataan. Kaupungintalon näyttelytilassa oli bonsai-näyttely, samanlainen kuin aiempina vuosina. Sielläkin pistäydyimme.

Aurinkoinen, puolipilvinen päivä, vaikka sateista on ennustettu.

art

Eilinen taidetapahtuma oli oikein mukava kokemus. Maalailimme puistossa, tänä vuonna meitä oli kaksi suomalaista osallistujaa, kaikkiaan maalareita oli parikymmentä. Coctail-tilaisuus ja palkintojen jako oli Hotelli Martessa. Kunniakirjat saimme. Ensi vuonna uudestaan!

Maalausta

Tila

 

pint 

Puertossa on meneillään kukkaisfestivaali ”Puerto de la Cruz en flor”. Siihen liittyen lauantaina järjestetään avoin taidemaalaustapahtuma, johon osallistuimme muutaman ystävän kanssa jo viime vuonna. Nyt taideliikkeestä San Felipeltä soitettiin ja kysyttiin osallistujia: taidanpa taas mennä sinne. Olen juuri aloitellut omiakin maalausjuttuja. Viime vuonna tuli kyllä hieman rimakauhu, kun niin taitavia monet paikalliset olivat! No, osallistuminen on tärkeintä.

Cena

Tila

cen

Kotikokkimme (en minä) valmisti tänään aterian bonito-kalasta. Fileeviipaleet paistettiin pannulla, maustettiin ja kastikkeeseen kuullotettiin öljyssä punasipulia ja herkkusieniä sekä lisättiin ananaspaloja mehussaan – ja tietysti kermaa. Lisäksi keitettiin kanarialaisia pikkuperunoita.

Hyvää oli, moni ravintolaruoka jää toiseksi meidän keittiömme rinnalla. Jos katsot tarkasti, niin huomaat, että annoksessa yksi kanarialainen peruna naureskelee. 🙂

P.S. Kahtena yönä olemme saaneet sadetta.

Bajamar

Tila

baj

Ajelimme Tacoronten ja Tejinan kautta Bajamariin, rannalle. Niinpä vain löytyy vielä yhdeksän täällä vietetyn vuoden jälkeenkin uusia paikkoja. Bajamarissa on vaaleahiekkaisia lahdelmia, joissa olisi ollut turvallisia uimapaikkoja, vaikka meri heitteli suuria aaltoja rantaan. Sitten joskus, kun tulee meriuintihalu, tämä on hyvä kohde.

Leslie-myrskyä on odoteltu päiväkausia, mutta viimeisen tiedon mukaan se etenee mantereen suuntaan, eikä Kanarialle juuri vaikuttane edes hännällään. – Sadetta tosin ennustetaan huomiseksi.

Loteria

Tila

mang

Jouluarpahulluus on iskenyt minuunkin. Yleensä olen ostanut yhden, mutta nyt ajattelin olla kuin paikalliset ja hankkia monta, ainakin kaikille kolmelle lapselleni yhden. Doña Conchitan kioskilta olen arvat aina ostanut – voittoa ei ole vielä kylläkään tullut!

Mangat (siis ei mangot, ne ovat toinen hedelmä) alkavat olla kypsiä. Puerto Viejon pienestä hedelmäkaupasta löysin ison ja ihanan mehukkaan mangan. Edelleen se on mielestäni paras näistä trooppisista hedelmistä.

Viento

Tila

vie

Eilen tuuleskeli puuskittain. Merellä näkyi vaahtopäitä. Yöllä on satanut ja nyt aamupäivästä sade jatkuu ainakin saaren länsisuunnalla. Odottelemmekin, miten Atlantilta saapuvan Leslie-myrskyn hännät vaikuttavat tänne Kanarialle. Säätiedotukset lupailevat sadekuuroja Orotavaan.
– Minä toivoisin pientä myrskyä, pidän ”huonoista” säistä, joskaan en pakkasista.

Matanza

Tila

mat

Sunnuntaina oli vuorostaan Matanzassa mercadillo avoinna ja samalla siellä vietettiin artesaniferiaa tämä viikonloppu. Kartutimme vihannesvarastoa ja – arvaat varmaan – nukkekotijuttujakin löytyi.

Taas päätimme, että viikonloppuisin pitäisi käydä vain näillä maalaistoreilla, niin mukava tunnelma, tuoreet tuotteet ja edulliset hinnat niissä on. Yleensä mercadillot ovat avoinna lauantaisin aamusta alkuiltapäivään ja meitä lähimmät ovat Orotavassa, Matanzassa ja Tacorontessa.

Mercadillo

Tila

 

merc 

Kävin Puerton lauantaimarkkinoilla. Tavanomainen kierros: vihanneksia, meren eläviä – gambas al ajillo on suosikkiannokseni – ja tietysti aarteita nukkekotiin.

Näkyi kyllä, että suomalaiset talviasukkaat ovat saapuneet! No, oli siellä saksalaisiakin riittävästi. Brittien markkinat olisivat myös olleet tänään Taoron mäellä, mutta sinne en enää lähtenyt, toisella kertaa sitten.

Arriba

Tila

vida

Teide taas, nyt vaaleanpunaisessa aamuauringossa.

Tapasin Titsassa suomalaisen turistipariskunnan, jotka kysyivät, kuultuaan, että asun täällä: ”Miltä se tuntuu olla aina lomalla?” – Vastasin sen perinteisen, että elelemme täällä tavallista elämää, niinkuin missä tahansa. Ihmetyttää vaan aina nuo turistikysymykset. Se toinen yleinen on: ”Miten saatte aikanne kulumaan?” – Hyvin, kiirettä yleensä pitää!

Orotavan Vidan kuva on mukana uuden tiedon vuoksi. Kävin Sanitaksen vakuutuksella eilen Las Arenaksen Vidassa, josta sain lähetteen tutkimukseen. Käsitykseni on ollut, että Orotavan Clinica Vida ei kuulu Sanitaksen piiriin. Olin väärässä, nykyään kuuluu, ainakin joidenkin tutkimusten osalta. Ei siis välttämättä tarvi mennä Bellevuen sairaalaan Puertossa eikä myöskään Santa Cruziin, jossa on monta Sanitaksen hyväksymää paikkaa.

Mirilla

Tila

miri

Uusi espanjan kielen sana tälle päivälle: mirilla, ovisilmä. Kysyin rautakaupassa ”sellaista pientä pyöreää, joka asennetaan oveen ja jolla voi nähdä toiselle puolelle”. Ehdotin myös suoraan käännettynä ”ojo de la puerta”. Myyjä hymyili, ymmärsi ja korjasi, että se on mirilla. Aina oppii uutta, onneksi.