Oulu2

Tila

oulu2

Ouluun ja Pohjois-Suomeen tuli vihdoinkin kesäistä. Aurinko paistaa, lämpötila on +20:n paremmalla puolella. Kuvissa perinteiset teemat: Letkun puistoa (uudistettuna), Oulun pyöräilykaupunki-imagoa, torinrantaa ja se kaupungin kuuluisin tagi, jota vuosia yritettiin poistaa ja maalata päälle, mutta aina se vaan on ilmestynyt uudestaan. Sittemmin sen on annettu olla rauhassa.

Oulu2

Tila

mur

Oulussakin maalataan muraaleja, hyvä! Perinteinen kauppahalli oli entisellään, ja kaikki tiet vievät Valkeaan, tuohon uuteen kauppakeskukseen (alakuva – kattorakenteista, ne olivat kuvauksellisimpia 🙂 ). Ilmeisesti tämän kauppakeskuksen takia keskustassa on paljon tyhjentyneitä liiketiloja. Se antaa hieman autioituneen vaikutelman, ikävä kyllä.

Oulu

Tila

oulu

Oulussa: Kylmä tuuli mereltä, mutta onneksi on aurinkoista. Mieltä lämmittää kuitenkin läheisten tapaaminen ja suunnitelmat tulevasta New Yorkin matkasta. Enpä enää malta olla paljastamatta syytä: poikani vihitään avioliittoon siellä. Erityinen matka siis minullekin! Mutta sitä odotellessa on vielä muutama muu reissu suunnitteilla/tekeillä.

Tämän viikon vietän Oulussa. Toivottavasti sää lämpenee!

Härkis

Tila

har

Tänään rohkenimme äitini kanssa kauppaan kylmää ilmaa ja kovaa tuulta uhmaten. Ylitimme Kemijoen, tuon lapsuudestani niin tutun. Tätä jokivartta kulkee edelleen rautatie. Lapsena olen matkustanut junalla pohjoiseen lukuisia kertoja väliä Kemi – Kemijärvi.

Joki oli nyt ääriään myöten täynnä vettä: pohjoisesta tulee vielä lumien sulamisvesiä. Kova tuuli sai joen padon yläpuolelta myrskyämään vihaisesti.

Nyt kävimme vain Keminmaassa. Kaupassa näin ensimmäistä kertaa paljon puhutut nyhtökauran ja härkiksen, nuo täkäläiset muotiruoat. Joskus niitä täytynee maistaa.

Frío

Tila

ama

Pohjois-Suomen kesä: räntää, ehkäpä myös lunta! Onneksi yksi unikko yrittää sinnikkäästi kukkia etelän puolen seinustalla, kyllä kai kesä vielä tulee.

Planificación

Tila

map

Nyt kun olen lähes viikon viettänyt paikoillani, alkaa olla aika taas suunnitella uusia matkoja. Ostin kirjakaupasta matkaoppaat, sillä jotenkin minulle, vaikka nettiriippuvainen olenkin, on helpompi omaksua asioita lukemalla kirjasta. Ja pientä matkaopasta on kätevää kuljettaa mukana.

Parin viikon kuluttua vuorossa olisi Lissabon; siellä olen käynyt viimeksi vuonna 1990 aikuisten interraililla. New Yorkin kokemus minulla rajoittuu transit-käyntiin JFK-kentällä 1991. Sinne sitten syyskuussa. Ja lisäksi muutama lentely edestakaisin Teneriffa-Suomi-väliä, niin että matkusteluksi menee tämä kesä. Blogi velvoittaa matkustelemaan. 🙂
No ei, on ihan muita hyviä syitä.

Kevättä

Tila

ke

Kylmiä ja sateisia ovat olleet viime päivät täällä pohjoisessa Suomessa. Tänään jo aurinko näyttäytyi, ja pieniä kesän heräämisen merkkejä näkyi äitini pihamaalla. Matkaväsymykset on nyt levätty, yllättävän uuvuttava oli tuo mutkainen matkailu Teneriffalta Karibian kautta Kemiin. Nyt on omat akut ladattu, loppuviikosta jatkan Ouluun.

Kemissä

Tila

nor

Ei ole kesä Kemissä vielä paljoa edennyt. Koivussa on hiirenkorvat, Lapin maakuntakukka kullero yrittää pinnistää maasta näkyviin, lunta on vielä ojissa. Eikä lämpöasteitakaan kovin monta ole – yöllä kävi pakkasen puolella (klo 3 mittari näytti -0,5).

Monesti tulee ajatelleeksi, kuinka onnekas olenkaan ollut kun minulla on ollut mahdollisuus muuttaa lämpimään. Suomessa joutuu kärsimään kylmästä talvesta/liukkaudesta ja huonolla tuurilla vielä kylmästä kesästä.

– Reissussa mietimme, kuinka koko Suomen väestö mahtuisi kyllä esim. Manner-Espanjan maaseudulle, niin paljon tyhjää tilaa siellä on. Olisipa ainakin kesällä lämmintä ja pidempi kasvukausi. Ok, myönnän, että en ole kovinkaan isänmaallinen, ja sattumaahan se on, minne olemme syntyneet, ei oma valinta.

Matka jatkuu

Tila

juna

Matka jatkuu: Helsinkiin saavuttuamme ajelimme vielä Turkuun, josta nousin iltajunaan. Yön makuuvaunussa levättyäni ohitin aamulla tutun Oulun. Huomaan taas, kuinka pitkä maa Suomi on (paitsi matkan pituudesta: koko yö junassa). Luonto herää kesään paljon Etelä-Suomea myöhemmin. Täällä pohjoisessa koivu on vasta juuri ja juuri hiirenkorvalla. Jatkan Kemiin.

nieve

Kemissä on vielä lunta.

Tallinna

Tila

tal

Hurautimme Tallinnaan ja nyt olemme jo jonossa laivaan. Kaupunkikäynnille ei ehditty ja matkaväsymys alkaa painaa, on jo nähty niin paljon!
Mutta ei reitti Helsinkiin lopu, jatkan vielä äitini luo Kemiin, sitten poikieni luo Ouluun. (Matka)kumppani jää lastensa luo Etelä-Suomeen, mutta matkamme jatkuu parin viikon kuluttua, enpä kerro vielä minne. Aikanaan sitten siitä lisää…