Cena

Tila

cena

Paikallisista tv-kanavista ehdoton suosikkini on Radiotelevisión Canaria. Katselemme iltauutisia, jotka tulevat totutusti klo 20.30 ja aamutelevisiota, joka alkaa klo 8.
Hyvän ruokareseptin nappasimme samalta kanavalta ja nyt tätä herkkua – joka oli iranilaisen Kanarialla asuvan kokin ohje – olemme tehneet jo monta kertaa. Helppoa ja hyvää!

Iranilainen munakoisopaistos:
– yksi iso sipuli pilkottuna
– yksi valkosipuli siivuina
– yksi munakoiso ohuiksi siivuiksi leikattuna ja sitten palat puolitettuna
– pari tuoretta herkkusientä pilkottuna
– neljä kaltattua (kuoret poistettu kuumassa vedessä käyttäen) tomaattia pilkottuna
– pannulle reilusti oliiviöljyä, siinä paistetaan edelliset
– ”sössätään” paistumisen aikana
– maustetaan mustapippurilla, suolalla ja kurkumalla, chiliä maun mukaan
– lopuksi keskelle tehdään aukko, jossa paistetaan pari kananmunaa
– paistetut munat sekoitetaan kasvisten joukkoon
– lisäkkeeksi voi halutessaan keittää riisiä, josta pieni määrä värjätään kurkumalla keltaiseksi koristeeksi

Kannattaa kokeilla, vieraatkin tykkäsivät!

Salaattia

Tila

patio

Kävimme testaamassa El Patio -ravintolan, joka on Calle Mequinezin ja Calle Péres Galdósin kulmassa. Turistipaikka, tietysti, siksi vähän empien sinne menimme. Ruoka oli positiivinen yllätys. Ensalada de pollo, jonka söin, oli todella maukasta. Rapeita kananpalasia salaattipedillä, jossa oli lisänä curryllä maustettuja omenaviipaleita: voisi kokeilla kotonakin. Katkarapusalaatissa ei siinäkään ollut moittimista. Matanzan viini oli täyteläistä ja hyvää.

Tänään aurinko putosi mereen:sol2

Gastronomía

Tila

gastronomía

Puertossa on meneillään Muestras Gastronómicas de Tenerife -päivät, jolloin tarjolla on hyvää ruokaa, mutta myös näyttelyitä, työpajoja, tutustumiskäyntejä ym. Kuvan kolmikulmainen esite seisoo Parador San Telmolla, siitä on hyvä käydä lukemassa tapahtumatietoja.
Pikkukuvan zaperoco on kahvinjuojien mukaan parasta ”vanhassa Visannassa” Avenidalla (virallisesti baarin nimi taitaa olla El Deseo).

Lluvia

Tila

lluvia

Heräsimme sateiseen ja utuiseen aamuun. Mittari näyttää +21 – ihanan viileä sää pitkään kestäneen kolmenkymmenen lämpöasteen jakson jälkeen. Pitänee lähteä aamukävelylle katsomaan, virtaako barrancoissa vesi.

Che

Tila

che

Eilen illalla olimme kuuntelemassa Che Guevaran muistokonserttia (47 vuotta Chen kuolemasta) La Casassa Orotavassa. Paikka on koko nimeltään Espacio Sociocultural La Casa, C/Dr Domingo Gonzáles Carcia 14 – sama katu, jolla sijaitsee turistien tuntema Casa de los Balcones, mutta ylempänä. La Casassa järjestetään monesti mielenkiintoisia tapahtumia, kannattaa panna paikka mieleen.

Nyt musisoimassa oli Grupo Acanto, vaikuttava ja ammattitaitoinen esitys, enkä ole koskaan aiemmin kuullut Comandante Che Guevara -laulua yhtä komeasti esitettynä!

Taivas

Tila

rosa

Taas on täysikuu ja tulee tuijoteltua taivaalle. Eilen illalla vuorten takaa nousi punainen kuu ja aamulla auringonnousu punasi pilvet. Kauniita värejä!

Ramon

Tila

Ramon

Jos haluat hyvää palvelua ja asiantuntevaa – ja kohtuuhintaista – autohuoltoa, saat sitä Taller Ramonista Santa Ursulasta. Hakiessamme autoa huollosta Ramon otti meistä kuvan kännykkäänsä. Helpompi tunnistaa asiakas, joka soittaa, hän kertoi. Hänellä riittää asiakkaita, kännykässä oli paljon kuvia: muutkin luottavat korjaamoon.

lluvia

Tila

lluvia

Tänään Orotavassa satoi. Guanchiprinsessa Dacil (veistos liikenneympyrässä) kastui. Kävimme toimistokierroksella. Opimme, että Nota Simplen saa Registro de la Propiedadista ja että Orotavassa on oma rekisteri, Puertossa oma. Puerton rekisteri sijaitsee ostoskeskus Cupulassa. Dokumentin saa parin päivän kuluttua anomuksesta ja se maksaa 3,22 euroa. Nota simplen saa hakea kuka vain kiinnostunut, tosin anomuksessa kysytään myös syytä kiinnostukseen.

Mikä sitten on Nota Simple Informativa? Se on paperi, josta näkee ostettavan tai myytävän asunnon tiedot: omistajan, sijainnin, velat ja rasitteet sekä ”huutokauppa-arvon”, valor de subasta.

Coches

Tila

coches

Santa Cruzin messuhallissa (Recinto Ferial de Tenerife) vietettiin tänään Boulevard Motor 2014 -messuja. Näytteillä oli paitsi museoautoja, myös uusia ja myytäviä ajoneuvoja. Yläkuvan punaisesta Austinista kerrottiin esitteessä, että yhtye The Beatles ajeli sillä Teneriffalla 1960-luvulla. Kukaan ei ollut tuolloin tällä saarella kuullutkaan moisesta bändistä, mikä oli poikia vähän harmittanut.

Viljelyä

Tila

image

Kotitarveviljelyä voi harrastaa kaupungissakin. Naapuritaloon muutti mies, joka teki kasvimaan talojen välissä olevalle maapalaselle. Hyvin oivallettu!

Täällä Kanarialla – maailman parhaassa ilmastossa – voi perustaa kasvimaan mihin vuodenaikaan tahansa ja hyvin kasvaa. Perunasta viljelijät saavat kolme tai neljä satoa vuodessa. Jotkut kasvit eivät kuitenkaan anna kuin yhden sadon vuodessa, esimerkiksi viini ja banaani.