Sateista

Tila

Orotava

Päivä on ollut sateinen. Auringonlaskun aikaan pysähdyimme Humboldtin näköalatasanteelle. Alakuvassa näkyy myös meidän talomme, melko piilossa tosin. 🙂

Tänään on vietetty espanjalaisuuden päivää, día de la hispanidad. Kerrotaan, että Kolumbus (täällä Christóbal Colon) saapui 12.10. Amerikan mantereelle vuonna 1492 ja hän ”löysi” uuden mantereen, vaikka luulikin löytäneensä meritien Intiaan. Tästä seurasi Amerikan valloitus ja alkuperäiskansojen alistaminen ja tuho. Joten enpä tiedä, kannattaisiko moista juhlaa viettää… Teneriffalla tuhottiin guanchit lähes viimeiseen mieheen samasta syystä, espanjalaisten valloittajien toimesta. Samoin kävi kaikilla Kanarian saarilla.

América no fue descubierta, fue invandida y saqueada.

Noche

Tila

lluvia

Tulihan se sade, yöllä. Vielä aamulla terassi oli märkä. Lämmintä ja kosteaa on edelleen.

noche

Kävimme eilen tutustumassa Orotavan iltaan. Bodegón Tapiaksessa (Avenida Canarias) sai todella hyvää jamon serranoa, maukasta juustoa ja tietysti Tajinasten tintoa, joka on yksi parhaista paikallisista punaviineistä.

Myös kioskin aukiolla (El Kiosco, Liceo Taoron mäen ”alapuolella”) oli väkeä iltaa viettämässä ja Altezan katolla sijaitsevalla Plaza del Quinto Centeneariolla, joka päiväsaikaan ammottaa tyhjyyttään oli illlalla baari toisensa vieressä ja kaikki täynnä ihmisiä.

On mukavaa tutustua uuteen paikkaan, Puerton katuja kun tuli tallailtua yli viisi vuotta, ne tulivat jo tutuiksi.

Pilvihattu

Tila

Teide

Ja taas Teide! Aamulla vuori alkoi kerätä lakensa ympärille pilvihattua, joka sitten muodostuikin kaksikerroksiseksi. Perimätiedon mukaan (sitä aiemminkin olen siteerannut) sää muuttuu kolmen päivän kuluessa siitä kun Teidellä on hattu.
Vamos a ver!

Tänään – hoy

Tila

hoy

Kotipäivä kolmella tapahtumalla:
1. ”Pikkupuolen” katto maalattiin vihreällä kosteussuojamaalilla (impermeabilizante verde) ja väliin laitettiin lasikuitukangas (la malla de la fibra de vidrio). Nyt ei pitäisi sateen päästä läpi.

2. Paikalliset nuoret miehet kävivät myymässä perunoita ja maissia. Säkin perunoita ostimme, kannatuksen vuoksi, tuoreitakin olivat. Kukahan ne syö, kun meneillään meillä on perunalakko ( tai paremminkin vähähiilihydraattinen dieetti = la dieta de poco de carbohidratos)?

3. Illalla auringonlaskun aikaan meren yllä näkymää kaunisti punainen taivas, maalaukselliset värit.

Teide näkyy

Tila

teide

Calima on mennyt matkoihinsa, onneksi. Meri, horisontti ja Teide ovat näkyvissä ja lämmintä on. Nyt on helppo hengittää, eikä kurkku ole karheana.
Tämä päivä on mennyt paitsi rautakauppa-asioissa, myös vihreiden (värien, nyt ei ole politiikasta kyse) kanssa kamppaillessa, maalausjuttuja.

naranjas

Oman pihan appelsiinipuusta alkaa löytyä kypsiä hedelmiä: tässä ensimmäiset.

Kotipäivä

Tila

arbol

Kotipäivä ja maalauspäivä. Minä niin rakastan rauhallisia kotipäiviä, jolloin ei tarvi lähteä mihinkään ja saa tehdä omia juttuja. Tällainen kuva tuli tänään (vernissaamatta vielä). Huomenna lisää…

P.S. Enkä sitten mennyt sinne teatterikurssille, kun olen kuitenkin enemmän omissa oloissani viihtyvä enkä ollenkaan ekstrovertti.

Calima

Tila

calima

Lämmintä syksyä: Tänään meillä on voimassa keltainen varoitus calimasta ja kuumuudesta. Mittari kotiterassilla täällä Orotavassa näyttää lähes +29 astetta varjossa. Pikkukuvassa ylhäällä näkyy calimaa ja Teiden siluetti kun oikein tarkasti katsoo. Alakuvan lilja (?) on uusin auennut kukka puutarhassamme.

Araña

Tila

araña

Kasveja kastellessa ja puutarhaa hoitaessa löytyi tämmöinen hieno kullankiiltoinen hämähäkki. Antaapa sen nyt rakentaa verkkoaan rauhassa.

Odotamme vieraita. Aiomme tarjota paikallisille ystävillemme kaurapuuroa voisilmällä, sillä sitä he eivät koskaan ole syöneet. Katsotaan, maistuuko. – Ja munkkikahvit jälkiruuaksi, supisuomalaiseen tapaan. 🙂

P.S. Kyllä puuro maistui täkäläisillekin. Ainakin kohteliaisuudesta. Munkit saivat kehuja, churroiksi niitä sanoivat, vaikka churrot ovatkin mielestäni eri juttu…

Verduras

Tila

verduras

Saimme ystävältä ”vaivan palkkaa” korvaukseksi vihanneksia ja banaaneja. Nyt vaan pitää miettiä, maalatako asetelma vai syödä! – Ehkä kumpaakin.