Sade

Tila

image

Tänään meillä alkoi sataa iltapäivästä. Sateesta ja kovista tuulenpuuskista oli annettu aviso amarillo eli keltainen varoitus. Näkyvyys oli todella huono, kuten kuvista voi nähdä. Ennusteen mukaan koko tulevan yön sataa.

Aamuruuhkaa

Tila

image

Puerto de la Cruzin ja Santa Cruzin välisen moottoritien aamuruuhkasta on uutisoitu jo pitkään. Tänään saimme kokea sen itse: 45 minuuttia Puertosta Lagunaan, matelemisvauhtia, autojono silmänkantamattomiin.

Kalansuomuja ja ilotulitusta

Tila

image

Eilen Puertossa ja muissa Cruz-kaupungeissa vietettiin ristin päivää. Mielestäni hienoin koristelu on joka vuosi yksityistalossa Calle Iriarten päässä kujalla Calle La Hoyan suuntaan. Kaikki kukkakimput ja koristeet on tehty kalansuomuista vuosikymmenten varrella. – Niistä kuvia ohessa.

Ilotulitukset näimme Toscalissa ystävien katolla: Realejoksessa järjestetään aina tähän aikaan suuri ilotulitus. Kerrotaan, että kaupungissa on yli 300 erilaista fiestaa vuodessa. Kovia ovat juhlimaan!

1. Mayo

Tila

image

Olimme vappumarssilla Santa Cruzissa. Hyvä tunnelma, paljon väkeä. No nos mires, unete!