Lunta

Tila

nie

Tänä aamuna se näkyi: luminen huippu Teidellä. Hieno se on ja mikä parasta, täällä alhaalla ei ole koskaan lumesta tietoakaan. Jatkamme hieman viileämmissä ”kesäsäässä”.

Eilen illastimme ystäväporukalla Matanzassa, guachinchessa, joka on uusiutunut ja vaihtanut omistajaansa ja edellisenä päivänä avattu. Söimme pääruokana vasta pyydystettyä sama-kalaa a la plancha ja hyvää oli. Saimme maistaa myös talon carne de cabraa, pehmeää ja maukasta. Nuevo Gracíano oli paikan nimi.

Fiesta

Tila

ind

Lähes koko yön satoi ja sade jatkuu kuurottain edelleen. Teide ei vieläkään näytä huippuansa, joka jo lienee luminen. Vielä täytyy odottaa sitä kuvaa.

Tänään vietetään Espanjan perustuslain päivää ja Suomen itsenäisyyspäivää. Emme ole enää vuosiin osallistuneet suomalaisyhteisöjen järjestetämään juhlintaan, emme katso televisiosta kättelyseremonioita tai muitakaan itsenäisyysjuhlia. Asumme täällä ja elämämme on täällä. Minulle Suomessa tärkeitä ovat vain lähiomaiset.

Hieman provosointia: Suomi sattui syntymämaakseni, en ole sitä valinnut, minulla tai suvuillani ole siellä mitään maita eikä mantuja, en ole ”mistään kotoisin”. Koen olevani maailmankansalainen.

Espanjalaiset ovat viettäneet perustuslain päivää vuodesta 1978, jolloin uusi perustuslaki, diktatuuriin kaatumisen jälkeen, astui voimaan.

Joulukuun sade

Tila

sataa

Meillä sataa kaatamalla. Taivas ja meri näkyvät harmaana. Sääennusteet ovat luvanneet ainakin kahta sadepäivää. Teidelle satelee tietojen mukaan lunta. Kunhan sää selkenee, voi olla, että onnistun nappaaaman tämän talven ensimmäiset lumikuvat Teideltä. Kaikki muutkin sitä tietysti kuvaavat, mutta omat kuvat ovat omia.

On tavanomaista, että joulukuun alussa vuori saa ensilumensa.

Orotavan joulua

Tila

na

Hyvää joulukuun ensimmäistä päivää! Kuvia eiliseltä iltakävelyltä ja Casa de Cultura San Agustinin joulumarkkinoilta, jotka ovat auki 9.12. saakka. Ilta-aikaan kaunista ja tunnelmallista valaistusta on Plaza de la Constitucionilla Orotavan keskustassa.