Kotiin

Tila

aca

Pääsin kotiin antibioottoreseptin ja pikaisen kontrolliajan kanssa. Sairaalasta ei sitten niin vain lähdetä: piti ensin soittaa hakija noutamaan.
Kotiintulon kunniaksi otettiin kypsimmästä banaanitertusta yksi rivi sisälle kypsymään.

Meille luvataan lämmintä, jopa 27 astetta, calimaa jonkin verran.

Saarilla on päätetty investoida turismiin, hotelleja ryhdytään kunnostamaan. Listalla on myös kauan viivästynyt Taoron hotellin remontti.
Santa Cruzin hallinnossa käydään keskusteluja siitä, pitäisikö francolaiset muistomerkit vihdoinkin hävittää kaupungista. Kyllä olisi jo aika, mielestäni. Kaupungissa on keskeisillä paikoilla useita näyttäviä diktatuuriin muistomerkkeijä.

Tänään maskipakko ulkona lakkaa. Tungoksissa maskia suositellaa käytettävän. Koululaiset saavat olla koulujen pihoilla maskitta. Julkisissa sisätiloissa maskia on edelleen pidettävä.

Hyvä uutinen on, että minimipalkka nousee 1000 euroon ja se maksetaan 14 kertaa vuodessa.

Jatkuu

Tila

noc

Kuvat sairaalan ikkunasta aamuhämärässä.

Sairaalahoito jatkuu… ja jatkanpa myös sairauskertomustani, sillä tämähän jää vain meidän väliseksi, eikö?

Alkuun ”kevennykseksi” kerron minua huvittaneen detaljin keskustelusta lääkärin kanssa. Vatsaontelossani on (tämän hetken tiedon mukaan) abskessi, joka on onneksi pienenemään päin. Syytä tai lähtökohtaa sille ei tiedetä, sillä divertikuliitti ei ollutkaan kyseessä.
Kysyin osaston kirurgilta, mistä muutos voisi olla peräisin. Hän arveli, että tulen semmoisesta maasta, jossa maitoa ei pastöroida ja bakteeri olisi voinut tulla esimerkiksi siitä.
– Yritin sanoa, että kyllä meillä Suomessa maito pastöroidaan, mutta en ehkä tullut kuulluksi.
Tämmöistä voi olla kulttuurien kohtaaminen. Kanario tai espanjalainen voi ajatella, että Suomi on kaukainen ja tuntematon paikka, vaarallinenkin. Ja meillä Suomessa voi olla niitä, jotka luulevat, ettei Kanariansaarilla mitään muuta ole kuin turismia, ei ainakaan terveydenhuoltoa. Ottavat kahvit ja ruisleivät ja paljon muuta, mitä luulevat, että täältä ei saa, Suomesta mukaan.

Kuuntelin netistä RTVC:n uutiset. Eiliseen blogiteksteistä liittyen: Suurin osa sairaanhoitajista täällä kärsii pandemian aiheuttamasta stressistä, ahdistuksesta ja masennuksesta. Osa on vaihtamassa alaa. Silti olen saanut kuvaamaani ystävällistä kohtelua!

Koronakäyrät ovat laskusuunnassa.
Saarilla on rokotettu 1700 000 henkilöä.
Torstaina maskipakko ulkotiloissa poistuu. Etäisyyksiä täytyy edelleen noudattaa ja tungoksissa käyttää maskia.

Sairaalasta ja työreformista

Tila

hos

Olen ollut sairaalassa viikon. Tänään valmistuvat viimeiset tulokset.

Hoidosta ja suhtautumisesta potilaaseen tulee mieleen ensimmäisenä kaksi sanaa: ystävällisyys ja välittäminen. Hoitohenkilökunta lääkäreistä siivoojiin on ystävällistä ja lämpimän sympaattista. Silmiin katsotaan ja käytetään hellittelynimiä, minulle on sanottu esimerkiksi mi amor, mi princesa, mi reina. Positiivista palautetta annetaan, esimerkiksi siitä, että puhun espanjaa (en todellakaan täydellistä), olen saanut monta kertaa hyväksyntää ja kehuja. Moni on huokaissut helpotuksesta kun on huomannut, että voimme kommunikoida espanjaksi. Ehkä kauniisti puhuminen ja kehut on vain tapa ihmissuhteissa täällä, mutta se tuntuu hyvältä. Emme saa yhtä lämmintä kohtelua Suomessa, väitän!
Tietysti joukossa on ollut jokunen poikkeus, epävarma uraansa aloitteleva hoitaja, mutta jokainen meistä on joskus ollut aloittelija, joten se annetaan anteeksi.

Työreformiäänestyksestä on käyty kovasti jälkipolemiikkia oikeiston taholta. Se jatkuu edelleen. Mm eräs Partido Popularin edustaja väitti äänestäneensä vahingossa väärin, painaneensa väärää nappia. Jopa äänestyksen uusimista on vaadittu, mutta mitään tarvetta sille ei ole nähty. Äänestys oli laillinen ja demokratian mukainen. Äänestysvirhe oli edustajan oma moka.

Työreformi pitää sisällään paljon asioita, mutta tärkeimpiä niistä ovat mm. se, että rajoitetaan työnantajien mahdollisuutta teettää jatkuvasti määräaikaisia pätkätöitä, niitä vakinaistetaan. Työreformi palauttaa oikeistohallituksen aikana yritystasolle siirretyn palkkojen ja työehtojen sopimisen ammattiliitoille. Lisäksi hallitus parantaa työttömyyskorvauksia ja työterveydenhuoltoa.

Työreformi tulee osaksi Euroopan unionin talouden elpymispaketin kansallista toteuttamisohjelmaa.

Reforma laboral

Tila

hos

Sairaalan ikkunasta näkyy Teide, tänään pilvet eivät sitä peittäneet. Oltuani lähes kolme vuorokautta syömättä ja juomatta mitään (= absoluta) oli kyllä maistuvaa saada kanalientä, kamomillateetä ja omenamehua. Ja ihme kyllä onneksi myös suolaa, jota sairaalassa yleensä ei anneta.

Se, miksi tänään teen blogia on hyvä uutinen Espanjan Congreso de Diputadosta: työreformiuudistus, reforma laboral, meni äänestyksessä läpi! Hyvä Yolanda Diaz ja muut puolesta äänestäneet! Tiukaksi meni: 175 puolesta ja 174 vastaan.

Sairaalaan

Tila

hos

Niinpä siinä sitten kävi, että eilisen nimipäiväni kunniaksi jouduin lähtemään sairaalapäivystykseen ja sitä kautta osastolle. Vanha vaiva, muutaman päivän taas oireillut, divertikuliittina pidetään ja hoidetaan.

Katson Espanjan televisiosta Gobierno de Espanjan istuntoa, jossa nyt kiivaasti keskustellaan huomisen työreformiäänestyksen puolesta ja vastaan nousseista mielipiteistä. Niin kiivasta keskustelu on, että puhenainen joutuu vähän väliä vaatimaan hiljaisuutta.
Saa nähdä miten äänestyksessä käy!

Täällä sairaalassa ei näy Kanarian tv, harmi.

Calima jatkuu

Tila

hib

Pihan kukkia, jotka jaksavat tuoda väriä tähän ”talvisäähän”, caliman ja sateiden keskelle. Näkyvyys on hieman parantunut, vaikka ilmanlaatu on mittauksissa vielä huono. Sateita ja tuuliakin luvataan.

Koronan saapumisesta saarille on nyt kulunut kaksi vuotta. Ensimmäiset tautitapaukset todettiin Gomeralle saapuneilla turisteilla. Uutisissa korostetaan, että maskin käyttö on edelleen pakollista myös ulkotiloissa, ellei etäisyyksiä voida pitää, sillä omicron tarttuu erittäin helposti.

Santa Cruzin karnevaaleja suunnitellaan siirrettäväksi kesäkuulle.

Muutoin saarilla kaikki lähes ennallaan: koronakäyrät ovat pikkuhiljaa laskusuunnassa. La Palmalla on jälleenrakennus käynnissä tulivuorenpurkauksen jälkeen. Muun muassa uutta terveyskeskusta varustellaan käyttövalmiiksi, sillä tuhka ja laava tuhosivat yhden olemassa olleista terveyskeskuksista. Pakolaisveneitä, pateras, saapuu saarille yöaikaan. Viime yönä viimeksi Gran Canarian etelärannikolle.

Tiesittekö muuten, että El Hierro on saarten suurin ananaksen (piña tropical) tuottaja?