Pistäydyin pohjoisessa: Oulu, Kemi. Täällä on vielä talvi, lunta riittämiin ja valkoista hankea. Omaisten tapaamista tämäkin: pari mummopäivää lapsenlapsen kanssa, vierailu äitini luona.
Mikä onni, että ei tarvitse enää asua täällä talvimaassa! Sukulaiset ovatkin ainoa syy käydä täällä. Jos ketään läheisiä ei olisi, en usko että Suomessa kävisinkään. En ole talvi-ihminen, enkä varsinkaan kevätihminen! Valkoinen lumi ja kirkas terävä valo ahdistavat.
Etelä-Suomea vielä katsahdan seuraavaksi, josko siellä viihtyisi paremmin. Paluu Teneriffalle on muutaman päivän päässä, siellä on asioita hoidettavana ja siellä viihdyn paremmin.
Silloin yli 14 vuotta sitten Teneriffalle muuttoaikeissani mietin, mitä tulisin Suomesta kaipaaman. En ole kaivannut oikeastaan mitään. En haaveile suomalaisesta ruisleivästä tai suklaasta niinkuin monet Teneriffan talviasukkaat. En ikävöi mitään Suomen paikkakuntaa – kun en ole mistään kotoisinkaan.
Ja valitettavasti nykytilanne (ja -hallitus) on Suomessa huolestuttava, huono. Terveydenhuoltoa ajetaan alas, tuet leikataan, lakko-oikeuskin viedään, hyvinvointivaltiota ei kohta enää ole – jos nytkään.
Uskooko kukaan, että Suomi on maailman onnellisin maa? En minä ainakaan.
Kanariansaarillakin on ongelmansa, en sitä kiellä. On taloudellisia vaikeuksia, työttömyyttä, asuntopula, kuivuusongelma (viime päivinä on onneksi satanut runsaasti), ja myös liikaturismi on uhkaamassa saaren ainutlaatuista luontoa.
Mutta ilmasto, eternal primavera, sekä lämmin suhtautuminen kanssaihmisiin ovat eräitä niistä asioista, jotka sinne houkuttavat.
