Meren eläviä

Tila

Yläkuvissa näkyy kiville kapuavia pieniä rapuja San Telmon rannasta.

Suosituksi lounaspaikaksemme (almuerzo) on nyt talven aikana valikoitunut ”Häppäri” Calle El Pozolla. Siellä olemme todenneet parhaimman hinta-laatusuhteen ruuissa. Eilen söimme churros de pescado, gambas al ajillo ja salpicón de pulpo. Herkkuja kaikki! Ja niitä harvoin Suomessa saa. Kevätloma jo lähestyy ja matka.

Aamu-uutisissa kerrottiin, että saarille on jo annettu metsäpalovaroitus. Talvi on ollut aiempia kuumempi ja kuivempi. Teide on pysynyt lumettomana.
Uutisissa kerrottiin myös, että koiria ja kissoja (ja turisteja 🙂 ) on saarella liikaa. Refugios de animales, eläinhoitolat, ovat täynnä. Koirien suurta määrää saa ihmetellä myös kaduilla kulkiessaan, sillä niin moni kuljettaa talutushihnassa lemmikkiään. Koirista suuri osa on pieniä ja onneksi lauhkeita.