Exposaldo

Tila

exposaldo

Santa Cruzissa on meneillään Exposaldo-messut, jotka ovat avoinna vielä huomenna maanantaina klo 11-21. Paikka on messuhalli, Recinto Ferial de Tenerife ja pääsymaksu on vain euron. Myytävänä on taas kaikkea mahdollista tarpeellista ja tarpeetonta. Messut järjestetään vuosittain, yleensä näin marraskuun alussa ja tapahtumassa käy paikallista väkeä paljon enemmän kuin turisteja.

Santa Úrsula

Tila

Ursula

Ohikulkumatkalla pysähdyimme Santa Úrsulassa. Kaupungintalon edustalla traakkipuuta ja aitaa koristaa neulegraffiti. Kävimme myös kurkistelemassa kylän herkkutarjontaa: kakkukauppoja ja jälkiruokia notkuvia kylmätiskejä löytyi monta. Seuraavana projektina voisi olla se, että tutustuisimme paremmin paitsi Orotavaan, myös muihin lähikyliin. Puerto de la Cruz, vaikka se onkin miellyttävä pikkukaupunki, saisi jäädä nyt vähemmälle toistaiseksi.

Joulutähti

Tila

noviembre

Marraskuu: joulutähti kukkii. Tänään olemme saaneet nauttia auringosta. Sateet ovat, toivottavasti, ohi toistaiseksi.

Lisää sadetta

Tila

lluvia

Taas sataa! Eilen pilvet roikkuivat Teiden yllä ja koko viime yön satoi, samaa jatkuu edelleen. Olemme viettäneet kotipäiviä, ja välillä, kun on ollut vähän taukoa sateessa, olemme herkutelleet savustetulla lubinalla ja muurinpohjalätyillä. Sekä savustuslaatikko että Muurikka on tuotu Suomesta. Lubina vai lohi, vaikea päättää, kumpi on parempaa!

Näin sateista syksyä en ole kokenut Teneriffalla näinä kuutena vuotena, jotka olen asunut täällä.

Pilvet alhaalla

Tila

niebla

Tänään pilvet ovat olleet alhaalla, hiponeet lähirinteitä. Sateita jatkunee tulevinakin päivinä.
Kaupoissa valmistellaan jo joulua, turrones y polvorones – joulumakeiset – ovat jo paikoillaan.

Arepas

Tila

arepera

Arepera Carajita La Verassa viettää 30-juhlavuottaan. Arepakset ja salsat olivat yhtä hyviä kuin ennenkin. Mutta miksi viini oli ranskalaista? Sitä ei tiennyt tarjoilijakaan.

Churroa ja pizzaa

Tila

orotava

Eilen jatkoimme Orotavaan tutustumista ruuan merkeissä: aamupäivällä churros con chocolate ja illalla pizzaa. Hyvä churropaikka on Guagua-asemaa vastapäätä, Churrería Nivaria. Pizzaa söimme La Piazzettassa Teopaldo Powerin salia vastapäätä.
– Valkosipulimurskaa öljyssä otimme itse mukaan pieneen purkkiin, koska sitä ei täällä yleensä pizzerioissa tunneta.

Hyvää YK:n päivää kaikille! Ennen aina rauhanmarssittiin, ja onneksi perinne on elpymässä: ainakin Oulussa on tänään järjestetty rauhanmarssi, terveisiä sinne.

Nieve

Tila

nieve3

Eilen iltapäivällä ja illalla satoi niin rankasti, että mm. Orotavan Protección Civil varoitti ulkona liikkumisesta. Tänään koulupäivä on lapsilta peruttu sateen varalta, vaikka tällä hetkellä paistaakin aurinko.
Kaatosateen seurauksena Teide sai ensilumen. Yllättävän aikaisin, joskus tämä on tapahtunut vasta joulukuussa.

– Ja meillä palmu kukkii!

Lluvia

Tila

lluvia

Eilinen, sateinen päivä, meni Lagunan yliopistosairaalassa tulkkaustehtävissä. Samanlainen sää jatkuu. Alakuva on kaapattu aamutelevision sääennusteesta; Atlantilta on tulossa lisää isoja tummia sadepilviä, mutta onneksi päivälämpötilat ovat vielä ihan siedettäviä. – Gran Canarialla on ollut voimakkaiden sateiden takia tulvia ja kivivyörymiä, kertovat uutiset.

Pikamatka

Tila

vuelo

Käväisimme päivän pikamatkalla Barcelonassa hakemassa ”kotiin” uuden talviasukkaan Teneriffalle, ystävän jo lapsuusajoilta. Hänellekin, onneksi, tuli mahdolliseksi tulla tänne kauniille ikuisen kevään saarellemme.
Päivä oli sateinen, sekä Teneriffalla että Barcelonassa, jossa lämpötila oli +18 astetta. Kaupunkia emme ehtineet katsella, sinne mennään uudemman kerran näillä näkymin helmikuussa.