Juhannusta vietettiin Playa Jardinilla perinteiseen tapaan: paljon väkeä, telttoja, nuotioita, musiikkia ja ilotulituksia.
Aihearkisto: Tenerife Espanja
San Juan
Tila
Tänään meillä on juhannusaatto, vispera de San Juan. Valkoinen ruusu kukkii pihassamme juhannuruusuna. Puertossa on vanhan tradition mukaan koristeltu kukin, vihanneksin ja hedelmin seitsemän kaupungin vanhaa vesihanaa, yksi niistä kuvassa. Loput täytyy käydä katsastamassa tänään ennenkuin mennään Playa Jardinin fiestaan.
Tässä vielä pihabongaus numero 3: – Kun vaan joku osaisi tunnistaa!
Pihalöytöjä
Tila
Uutta taloa asuessa saa ensimmäisen vuoden aikana nähdä koko vuodenkierron pihan kasveissa, mikä on todella mielenkiintoista. Joka aamu herättyäni käyn pihakierroksella katsomassa, mitä on tapahtunut. Uusimpia löytöjä ovat kukkimaan ryhtyneet liljat ja käpypalmuun kasvanut suippo uusien lehtien muodostelma.
– Kamera on ollut viritettynä telineessä lintujen tarkkailua varten, mutta eivät ne ole halunneet tulla näkyviin, lauleskelleet piiloissansa. Haukat kiertelivät kyllä aamulla taivaalla, mutta ne olen jo kuvannut.
P.S. Meillä juhannusta vietetään vasta ”oikeaan aikaan”, joten aatto on 23.6., siis ensi tiistaina. Silloin koko yön juhlat kokkoineen vietetään Playa Jardinilla.
Tuulihaukka
Tila
Jospa nyt, kun kukat tuli kuvattua, bongailisi pihapiirin lintuja. Nämä kaksi Kanarian tuulihaukkaa lentelivät aamulla lähietäisyydellä. Lienevät pariskunta, jolla on pesä naapurin pihan palmussa, koska sinne aina palaavat.
– Lintujen kuvaaminen onkin vaikeampaa: täytyy viritellä teline ja odotella…
Fiesta
Tila
Huomista romeríaa varten koko Orotavan kaupungin alue on koristeltu. Vuohilauma kulki tänään kaiken juhlavalmistelun keskellä pysäyttäen välillä liikenteen.
– Meillä jää, ikävä kyllä, huominen juhlinta väliin, kun on muita menoja, mutta tuleehan niitä uusia romeríoita, joka vuosi. Joka paikkakunnalla on omat juhlansa ja niitä riittää ympäri vuoden.
Alfombras
Tila
Orotavassa vietettiin eilen Corpus Christi -juhlaa ja perinteiset kukkien terälehdistä koostetut kukkamatot täyttivät vanhan kaupungin katuja. On kovin harmillista, että nämä kauniit ja paljon työtä vaatineet teokset päivän lopuksi pilataan ja rikotaan, kun kulkue kävelee ylitse. Katoliseen uskoon liittyy monenlaisia kulkueita, tämä on yksi niistä.
– Kulkuetta emme jääneet katsomaan, kuluneiden vuosien aikana niitä on nähty jo riittävästi.
Sabandeños
Tila
Tämä viikko on Orotavassa fiestaa. Kävimme eilen illalla kuuntelemassa Los Sabandeños -yhtyettä, joka viettää 50. vuosijuhlaansa tänä vuonna ja on perinteisesti esiintynyt Orotavan fiestoilla. Yhtye on kuuluisa paitsi kanarialaisesta myös eteläamerikkalaisvaikutteisesta musiikistaan. Kuulimme perinteisiä kappaleita kaikilta Kanarian saarilta, Capo Verdeltä, Meksikosta, Venezuelasta, Kuubasta… Ja yleisö eli voimalliseti mukana, lauloi ja aplodeerasi.
Lauluissa kuului saarten historia, guanchien arvostus – yhden laulun nimikin oli ”Llamame guanche” – ”Kutsu minua guanchiksi” ja yhteenkuuluvuus Etelä-Amerikkaan. Emämaa Espanja, valloittajat, jätettiin tässä konsertissa huomiotta, mikä on historian valossa täysin ymmärrettävää.
– Lasinkeräyssäiliötkin on puettu Orotavan perinnepukuihin.
Comida Canaria
Tila
Ruokavihje pitkästä aikaa 🙂 :
Kotikeittiömme ruokaa kanarialaisittain:
Pimientos de Padrón: Pieniä vihreitä paprikoita öljyssä paistettuna ja karkealla suolalla sopivasti maustettuna. Lisänä meillä oli suussa sulavaa juusto-kermakastiketta yrteillä maustettuna.
Fabada -keittoa: Gazpacho -keittopohjaan (saa kaupasta täällä valmiina litran purkeissa, mutta tomaattikeittopohjakin sopii), lisätään pannulla pyöräytettyjä chorizo -makkaraviipaleita (Suomestakin saa chorizoa, mutta ei niin hyvää kuin täältä), alubias blancas -purkki (keitettyjä vaaleita papuja, saa Suomestakin), porkkanaviipaleita, pilkottu sipuli, valkosipulia ja chiliä maun mukaan, mustapippuria ja suolaa. Keitellään, kunnes porkkanat ovat kypsiä.
Hyvää, ja seuraavana päivän ehkä vieläkin parempaa.
Kukat
Tila
Laskin ja kuvasin tänään kaikki pihassamme kukkivat kukat. Niitä löytyi 20 erilaista; lajikkeita ei ihan yhtä monta. Ruusuja on kolmea väriä: punaista, vaaleanpunaista ja valkoista, bougainvilleaa kirkkaanpunaista, keltaista ja violettia, kiinanruusuja punaisia, vaaleanpunaisia ja keltaisia, oleanteri kukkii valkoisena ja vaaleanpunaisena. Sitten tunnistan vielä strelizian, kallan, pelargonian, ikiviuhkon ja annansilmän. Muutamaa en tunne, ja on vielä niitä, jotka ovat vasta nupulla.
Voisin alkaa maalata jo muutakin kuin kukkia, mutta kun nämä ”hyppäävät silmille” – ja kaunista niitä on katsella.
P.S. Lisää tunnistuksia (googlailemalla): Alin kuvarivi, vasemmalla mehiherttalehti.
Orotava
Tila
Orotavan Corpus Christi -valmistelut ovat jo täydessä käynnissä. Kuvan esitteen, josta löytyvät kaikki juhlatapahtumat, saa kahdella eurolla kaupungintalon edestä ja luulen, että myös Orotavan turistitoimistossa niitä on. Juhlallisuuksia on jo tulevana viikonloppuna.
Netistäkin tietoa löytyy, esim. sivulta:
http://www.todotenerife.es/es/article/show/511/fiestas-de-la-orotava
Ja kuvan esite kokonaisuudessaan pdf -muodossa on osoitteessa:
http://www.laorotava.es/images/areas/fiestas/fiestas2015/programa_corpus_2015_web.pdf
Sivut on lisätty myös linkkeihin.














