Tänään lisäsin vitriinikaappiin nukkekotikalustoni, josta osa on ollut odottamassa laatikossa ja osan toin Suomen varastosta.
Muutamat esineistä ja nukeista ovat peräisin lapsuudestani, joitankin olen hankkinut myöhempinä vuosina. Jospa taas ryhtyisi keräämään ”pikkutavaroita”. Aiemmin hankin niitä matkoiltani, mutta viime vuosina harrastus on ollut unohduksissa. Esimerkiksi pienenpieni koriste-esine, lohikäärme, noin 5mm, lipaston päällä, on peräisin Krakovan linnasta.
Tänään kävimme Puerto de la Cruzissa. Käveleskelimme Calle Iriartella, siellä oli pitkään rakenteilla olleeseen taloon laitettu kanarialaiset parvekkeet; aika mukavan näköistä.
Lasipullonkeräysastiat olivat saaneet uuden hauskan ilmeen, muuttuneet sukeltajiksi.
Varsinainen syy, miksi siellä kuljeskelimme oli jomottava hampaani. Minulla on ollut hyviä kokemuksia Calle Zamoran hammaslääkäriasemasta, siellä on ollut asiantunteva hoito ja todella ystävällinen nuori hammaslääkäri, joka selittää asiat ymmärrettävästi. – Sinne on mentävä vielä loppuviikolla uudestaan…
Banaanikasvi (joka on siis ruoho, ei puu eikä pensas) on kasvanut paljon lomamme aikana. Appelsiinitkin ovat suurentuneet, vaikka ovat vielä vihreitä. Kesäisen lämpimänä ja aurinkoisena tämä sunnuntaipäivä alkoi Orotavan laaksossa.
Kotona taas! Mikä ihanuus herätä aamulla omasta sängystä kolmen viikon matkustelun jälkeen!
Teide on täällä vakaana uskollisesti odottamassa ja aurinko ja lämpö hellii.
Uima-altaan vesi on mennyt ikävästi sameaksi viikko sitten yllättäneen hiekkasateen takia. Rikkaruohot ovat kasvaneet vauhdilla. Pihatöitä siis riittää seuraaviksi päiviksi. Muutoin kaikki on kunnossa, ystävät olivat hoitaneet kastelun ja talon vahtimisen hyvin.
Puertossa viettävät tällä viikolla saksalaista olutviikkoa (Semana Bávara), mutta sen olemme nähneet jo niin monesti, että emme osallistu.
Matkalla Malagan kautta Helsinkiin. Tenerife Norten kentällä on pilvistä, tihkuttaa vettä, välillä näkyvyys on kokonaan nolla. Kone lähti kuitenkin ajallaan.
Malagaan saavuimme puolen yön tietämissä. Vieraassa kaupungissa ei oikein halua harhailla keskiyöllä pimeässä, niinpä otimme taksin hotelliin. Mikä pettymys ja järkytys kun kilometrin matka maksoi 19 euroa! Onneksi osaan jo hieman riidellä espanjaksi ja haukkua taksia turistien rosvoamisesta, mutta maksettavahan se oli…
Kesämatkamme kynnyksellä tulin miettineeksi viettämiäni vuosia (kohta kuusi) Teneriffan saarella. Viihdyn täällä hyvin. Suomeen menen lomalle vain siksi, että minulla on siellä omaisia. Suomesta sinänsä en kaipaa mitään. Nuoruudessani 70-luvulla kasvoin monen kaltaiseni tavoin internationalistiksi: koko maailma oli meidän kotimme. Ja olisihan se pitänyt pelastaakin, vaan ei ihan onnistunut.
Pohdimme eilen ystävien kanssa kulttuurieroja suomalaisten ja kanarioiden välillä. Iloisuus, positiivisuus ja ystävällisyys ovat täällä läsnä lähes poikkeuksetta ja joka tilanteessa. Hississä jutellaan, samoin linja-autossa. Ja kaikkialla muuallakin. Varsinainen mañana-maa tämä ei kuitenkaan ole: asiat hoituvat, mutta kiireettömästi. Jos puhut espanjaa, saat paljon hyvää palautetta. Kauniita sanoja saa kuulla usein ”mi niña”, ”mi amor”, ”cariño”, tuntemattomiltakin. Suomessa tuntuisi hyvin oudolta, jos myyjä sanoisi vaatekaupassa: ”Ei kultaseni, ei meillä ole toista kokoa!”
Eräs kanarioystäväni kysyy monesti, mikä minulla on, kun olen niin vakava. Minun pitää yhä uudelleen selittää, että en ole vakava, vaan aivan tavallinen – suomalainen. Täällä olen ehkä oppinut vähän enemmän hymyilemään ja ottamaan katsekontaktia. Aurinkokin on auttanut asiassa.
Yksi asia meitä puhututti paljon. Se on täkäläisten kykenemättömyys sanoa ei. Suomalainen sanoo ei tai kyllä ja tarkoittaa sitä. Täällä asia ei ole niin selvä. Täällä sanotaan kyllä, mutta kiertelyn ja kaartelun määrästä ja laadusta voi päätellä, olisiko vastaus sittenkin ei… Huoh. Ja jos huomenna luvataan soittaa, se ei ehkä tarkoitakaan oikeasti sitä, että soitto tulee.
Jos kysyt kanariolta neuvoa, hän kyllä auttaa. Vastaa varmasti ja antaa ohjeita. Eri asia on, ovatko neuvot oikeita, sillä seuraava vastaantulija, jolta kysyt, viittoo ihan eri suuntaan.
Elämän rikkautta tämä kaikki on ja on onni oppia miten muualla maailmassa eletään!
Huomenna siis lennämme sateiseen ja viileään, mutta niin tuttuun Suomeen. Jospa yrittäisin tällä kertaa löytää sieltä (sääskien seasta) jotain positiivista kerrottavaa, etten aivan suututa teitä blogiystäviäni!
Puerton Avenida Colonilla, siis siellä merivesialtaiden tienoilla, vietetään tänä viikonloppuna käsityöläismarkkinoita. Tuotteet näyttivät olevan niitä samoja, joita Plaza de Europalla on sunnuntaisin kaupattu: koruja, nahka- ja tekstiilitöitä, keramiikkaa, leluja…
Kävelin myös San Telmon ohitse: näyttää olevan ikuisuusprojekti! Ja minä kyllä pidin siitä vanhasta arvokkaasta ja kestävästä kivimuurista paljon enemmän.
Kävimme pitkästä aikaa ulkona syömässä, tietysti suosikkiarepaspaikassa Puertossa ison kirkon kupeessa. Arepas mechada on parasta. Meille tuodaan nykyään kaksinkertaiset annokset salsaa, tuntevat jo mieltymyksemme.
Netin nopeus paranee meillä, toivottavasti. Movistarin asentajat ovat vetäneet valokuituja lähikadulle jo viime viikot. Sekä Orotavaan että Puertoon saadaan entistä nopeammat yhteydet, näin ainakin operaattori kertoo.
Suomen reissu lähestyy. Siispä täytyy varautua ainakin lämpimillä vaatteilla, sillä kylmä kesä siellä on ollut. Apteekista löysin kuvan moskiittokarkoittimen, rannekkeen. Täytyy kokeilla sitä, vaikka kesän sääskitilanteesta Pohjois-Suomessa en tiedäkään.
– Puutarhanhoitaja ja talon vahti on jo sovittu, joten tärkeimmät matkavalmistelut on tehty.