Matkalla ylätietä Buenavistaan pidimme tauon Mirador el Lancessa, josta on hienot näkymät Orotavan laaksoon lännestä päin. Veistos viimeisestä epätoivoisesta guanchista on sekin paikallaan muistuttamassa espanjalaisten valloittajien tekemästä alkuperäiskansan tuhoamisesta.
Kevätkukkia
Tila
Los Reyes Magos
Tila
Vihdoinkin! Blogiin pääsee kirjautumaan hallintapaneeliin ja lisäämään kuvia. Ongelma oli serverin päivityksessä, sivujen ylläpitäjä pahoitteli asiaa, kun sitä sähköpostilla kyselin.
Loppiainen, Los Reyes Magos, suuri juhla täällä – lapset saavat lahjansa tietäjien tuomana – alkaa olla lopuillaan. Tämä päivä, maanantai, on vielä fiestaa.
Kuvassa otoksia loppiaisaaton kulkueesta Cabalgata de Los Reyes Magos
Ongelmia
Tila
~ On ollut kolmen päivän tauko blogiin pääsemisessä serverin päivityksen takia. Vieläkään ei kuvien lataaminen onnistu!
Avenidalla
Tila
Vuodenvaihde
Tila
Uudenvuodenaattoiltana suuntasimme ison kirkon puistoon, joka on kauniisti valaistu. (Kävimme kyllä ensin Charcolla, mutta siellä soi musiikki niin lujaa, että ajatuksiaan ei kuullut, keskustelusta puhumattakaan.)
CIT, turistitoimisto, tarjosi cavaa ennen puoltayötä kaikille paikalla olleille.
Niinpä väkeä alkoikin kertyä puistoon.
Keskiyön kellonlyöntejä, las campanadas, menimme sitten kuuntelemaan Plaza de Europalle. Rypäleet hotkittiin – täytyy olla nopea, että ehtii joka kellonlyömälle, ettei vaan epäonni tulevana vuonna kohtaisi! Lopuksi näimme komean ilotulituksen. Kotimatkalla vuorenrinteessä välkkyi ja paukahteli: tervetuloa 2013!
Uusi vuosi
Tila
Uudenvuoden tykötarpeet: keskiyöllä nautitaan cavaa ja 12 rypälettä, yksi joka kellonlyömälle.
Hyvää uutta vuotta! – ! Feliz año nuevo! – с Новым годом!
(Suosikkikieleni ovat espanja ja venäjä, joista jälkimmäinen alkaa jo valitettavasti unohtua, kun opinnoista on jo aikaa…)
Hiperdinon kalatiski
Tila
Hiperdinon ja muidenkin kauppojen kalatiskit ovat runsaimmillaan tähän aikaan vuodesta: kalat ja äyriäiset kuuluvat täkäläisten juhlapöytiin jouluna ja ”reyesinä” = loppiaisena. Täällä siis fiestat jatkuvat.
Merivesialtailla on suuret uudenvuoden vastaanottajaiset, jotka näytetään televisiosta. Kalustoa on tuotu jo paikalle. Pääsyliput näyttivät olevan kalliita (sisältävät ruokailun), mutta ehkä on parempi syödä kotona ja käydä keskiyöllä kaupungilla nauttimassa onnenrypäleet – siitä lisää huomenna.
Anagassa
Tila
Tänään matkamme suuntautui Anagan niemimaalle Teneriffan koilliskärkeen. Kuva on Mercedes-puiston näköalapaikalta Teidelle päin. Ilmassa on hieman calimaa.
Matkalla Tagananaan. Hieno päivä, aurinkoista ja lämmintä.
Näkymä merelle.
Taustalla valkoisessa rakennuksessa Casa Africa osoitteessa Roque de Las Bodegas 3 tarjoilee saaren parasta paistettua pulpoa (tämä on henk. koht. mielipiteeni).
Tässä herkkuannos on.
Loteria de niño
Tila
Ei, en voittanut jouluarvassa. Mahdollisuus vielä on: Loteria de niño arvotaan loppiaisena. Doña Conchitalta, Charcolta kävin se ostamassa. – Joulutivoli pyörii edelleen.
Eilen olin Orotavan Clinica Vidalla tulkkaamassa ja seuraamassa gastroscopiatutkimusta. Huolellisesti täällä tekevät, leikkaussaliolosuhteissa ja ”humausanestesiassa”. Olin, pitkästä pitkästä aikaa, sonnustautuneena leikkaussalivaatteisiin.


















