Fiesta de La Candelaria

Tila

Fiestat eivät täältä saarelta lopu. Tänään on fiesta de La Candelaria, Kanariansaarten suojeluspyhimyksen juhlapäivä. Candelariaan vie vuorten yli pyhiinvaellusreitti, jota pitkin innokkaimmat vaeltajat voivat kulkea juhlaan. Kuten muistetaan, tarinan mukaan Candelarian neitsyt on se lapsi sylissään merestä noussut tumma virgen, ”…la más bonita, la más morena…”.

Meillä on ollut poikkeuksellisen lämmin talvi. Päivälämpötilat ovat olleet viime aikoina 25 asteen tuntumassa, calima on tehnyt vuoret uutisiksi. Teidellä ei ole vieläkään lunta.

Kuvissa myös meren herkkuja, calamares a la Romana ja camarones, pienen pieniä katkarapuja, joissa ei ole paljonkaan syötävää, mutta maukkaita ne ovat. Camarones ovat kausituote, aina niitä ei ole saatavilla ravintoloissa.

Meillä on satanut hyvin vähän tänä talvikautena. Kuivuus haittaa etenkin maanviljelystä: mm. peruna- ja sipulisato on vaarassa, kerrottiin aamu-uutisissa.

Pakolaisuutiset ovat jokapäiväisiä. Viime yönä kajaakkeja – täyteen lastattuja veneitä – saapui kolme naapurisaarelle Gran Canarialle ja yksi Teneriffalle, yhteensä noin 400 ihmistä. Osa on selviytynyt merimatkasta hyväkuntoisena, mutta muutamia on jouduttu viemään hoitoon terveydentilansa takia. Tammikuussa meren takaa on saapunut noin 4000 Afrikan rannikolta saapunutta henkilöä, heidän jatkosijoittamisensa askarruttaa päättäjiä.

Romería La Floridassa

Tila

Eilinen iltapäivä kului mukavasti La Floridan romeríassa. Tämä tammikuun viimeisen viikonlopun perinteinen fiesta aloittaa romeriavuoden, muut kyläjuhlat seuraavat myöhemmin. Buenavistaan romería taisi olla samana päivänä kuin Floridan juhla.

Näimme taas värikkäitä pukuja, härkiä vankkureineen, kulkueeseen kuului myös musiikki- ja tanssiosuuksia. Yleisölle jaeltiin maistiaisia: leipää, kananmunia, gofiota, viiniä ym. Kulkue oli ehkä hieman pienempi kuin aiempina vuosina, mutta elämäniloa ei puuttunut tälläkään kertaa.

Kanarioille juhlat ovat tärkeitä. Seuraavana ovatkin vuorossa karnevaalit.

Calimaa

Tila

Meillä on taas calimaa ja lämmintä. Teidellä ei ole vieläkään lunta, mikä on poikkeuksellista. Vuoret näkyvät udun takaa, horisontti ei ole ”maalarinteipillä rajattu”.
Kanarian aamu-uutisissa kerrottiin Fitur-matkailumessuista, jotka ovat alkaneet Madridissa. Kanariansaaret ovat siellä näyttävästi esillä.

Karnevaaliaika on alkamassa. Santa Cruzissa käydään näinä päivinä murgafinaali, kilpailu pilkkalauluista. Murgat aloittavat yleensä karnevaalitapahtumat.

Veneellä saapuneet pakolaiset puhuttavat yhä. Alaikäisinä maahan saapuneiden sijoituksia eri kuntiin mietitään. Nämä maahanmuuttajauutiset ovat jokapäiväisiä: viime yönä ryhmä Afrikasta oli saapunut El Hierrolle, tällä kertaa onneksi hyväkuntoisina. Myös Puerton katukuvassa näkyy nykyään usein ryhmiä, joiden etninen alkuperä viittaa Afrikan suuntaan.

Myös eurooppalaisia turisteja on saarilla nyt ennätysmäärä.

Huomenna alkavat La Floridan kyläjuhlat. Lauantaina syödään ja tarjoillaan pucheroa, perinneruokaa, ja sunnuntaina vietetään romeríaa.

Ekscursio Orotavaan

Tila

Eilen kävimme vieraiden kanssa Orotavan kaupunkikierroksella. Aloitimme tietysti churroilla, monelle tutulla aamiaisleivonnaisella, con chocolate o con café. Ajoimme taksilla ylämäkeen gofiomyllylle, mutta se oli valitettavasti kiinni.

Toinen kohde oli Los Lavaderos, yleinen pesula vuosisatojen takaa, 1500 -luvulta. Siellä perheiden pyykit pestiin vedellä, joka virtasi kanavissa. Samalla rupateltiin kuulumiset. Nykyään pesula on suojelukohde, mutta avoinna vierailijoille.

Kävimme myös Casa de Los Balconesissa, mutta siellä oli entiseen verrattuna hyvin vähän tuotteita esillä. Paikalla ollut työntekijä kertoi, että pandemian aikana talo oli suljettuna ja on vasta avattu. Kaikki hiekkamaalauskuvat ja suurin osa keramiikkaa olivat vielä poissa. Matkamuistomyymälästäkin oli vain pieni osa jäljellä, vaikka mitään ostettavaa emme etsineetkään.

Kapeita vanhoja katuja jatkoimme Hijuela del Botánicoon, Puerton kasvitieteellisen puiston ”pikkusiskoon”. Kierros puistossa, sitten ylitimme kadun Victorian puistoon. Harmi, että vanha perinnekahvila Café Egon oli suljettuna (lunes y martes cerrado).

Victorian puistosta tarina kertoo, että sen ja puistossa kohoavan mausoleumin rakennutti aikoinaan varakas vapaamuurari menehtyneelle tyttärelleen viimeiseksi leposijaksi. Tytär kuitenkin lopulta saatiin haudattua katoliselle hautausmaalle ja niin mausoleumi jäi tyhjäksi. Nykyään Victorian puisto on kaupungin omistuksessa ja vapaa vierailukohde.

Titsalla palasimme Puertoon.

Manifestación

Tila

Osallistuimme eilen Santa Cruzissa Palestiina-mielenosoitukseen solidaarisuuden osoituksena palestiinalaisille vaatien rauhaa ja kansanmurhaan lopettamista Gazassa. Osallistujia oli paljon. En ole aiemmin nähnyt Santa Cruzissa näin suurta mielenosoitusta (kuvissa vain pieni osa kulkueesta).

”Que viva la lucha del pueblo palestino!”

”Desde el río hasta el mar, Palestiina vencerá”

”¿Dónde están, no se ven, las sanciones a Israel?”

” Proyecto sionista, colonial imperialista”

Ajelulla

Tila

Kävimme Suomi-vieraiden kanssa eilen ajelemassa saaren pohjoisrannikkoa Puertosta länteen. Yksi ”pakollisista” pysähtymiskohteista oli tietysti Icod ja sen kuulu traakkipuu, jonka ikä lienee edelleen epävarma. Carachicossa katsahdimme kaupungin edustan saarta, jonne kerrotaan joidenkin asukkaiden paenneen uimalla tulista laavaa, joka vyöryi rinnettä peittäen kaupungin vuonna 1706.

Los Silosista ajoimme vielä hieman eteenpäin, sieltä palasimme yläteitä takaisin Puertoon. Maisemat olivat hienoja ja sää suosi, mutta kaikissa kaupungeissa ongelmana oli parkkipaikkojen puute.

Elecciones

Tila

Ennakkoäänestys Suomen presidentinvaaleissa alkoi eilen. Kävimme kerholla äänestämässä. Jonoksi asti oli väkeä heti aamusta. Kaikki sujui helposti ja tapahtuma oli hyvin järjestetty. Jonossa näytti olevan niin talviasukkaita kuin viikkoturistejakin. Muuten hyvät vaalit, mutta ehdokkaat eivät ainakaan minua miellyttäneet; yhtä hyvää – parasta – äänestin. Toisella kierroksella onkin sitten vaikeampi valita.

Vihjeenä tuleva tapahtuma: 20. päivä launtaina Santa Cruzissa on mielenosoitus palestiinalaisiin kohdistuvaa kansanmurhaa vastaan Plaza Weylerillä klo 12. Sinne siis!

P.S. Mielenosoituksen kellonajassa ja päivässä oli virhe. Nyt korjattu.

Vacuna y sombrero

Tila

Kävin eilen saamassa viidennen rokotteen koronaa vastaan terveyskeskuksessa. Viisi rokotetta ja yksi tauti; riittäneekö tämä suojaksi? Pfizerin rokotteen sain ja käsivarsi on nyt hieman arka.

Teidellä oli eilen hattu. Atlantilta on tulossa myrskypilvi ja meille ennustetaan voimakkaita tuulia ja sadekuurojakin. Tätä kirjoittaessani tuulee jo hieman puuskaisesti, toldon reuna heilahtelee ja parvekkeen pöytäliina liehuu, vaikka ollaan periaatteessa tuulensuojan puolella.

Tuulen nopeudeksi on ennustettu jopa 100km/h, mikä vastaa noin 27m/s. Aikamoista myräkkää siis luvassa, mutta, kuten usein käy, ennusteet eivät välttämättä toteudu.

Piirakat ja pintura

Tila

Mitä te siellä Teneriffalla teette? Miten oikein saatte aikanne kulumaan? Eikö se rannalla makuu ala kyllästyttää? – Näitä meiltä, ihme kyllä, aina kysytään. Mehän elämme täältä ihan tavallista elämää!
Eilen leivoimme ystäväporukalla karjalanpiirakoita. Nykyään täältä saa ruisjauhoja, ainakin Hiperdinosta ja ohrajauhoja, mm. Herbolariosta. Rieskaa leivotaan sitten toisella kertaa.

Otimme esille myös vanhat öljyvärini, joilla menneinä vuosina olen maalannut Suomessa. Ne olivat vielä käyttökelpoisia ja nyt onneksi tuli öljyväreillä maalaava taidemaalari mukanani Suomesta Puertoon. Jospa oma maalausinnostuksenikin syttyisi.

Täällä Kanariansaarilla – ja meillä Teneriffalla – ei siis tarvi elää ollenkaan ”turistielämää”, ellei halua. Minä olen käynyt meressä uimassa ehkä kymmenen vuotta sitten viimeksi ja rannalla en makoile koskaan. Turistit tehkööt niin.

Sää on edelleen lämmintä, päivällä yli +20, yöllä hieman alle.


Nubes rosas

Tila

Vaaleanpunaiset pilvet auringon noustessa miellyttävät silmääni. Mielessäni on taas maalausaikeita, etenkin kun olen saanut viime aikoina minulle uutta tietämystä ja teoriaoppia taideasioissa. Taidevälinekaupasta löytyi muutama tuubi eri sävyisiä napolinkeltaisia. Santa Cruzin taidetarvikeliikkeet ovat vielä käymättä.

Tänään on tullut voimaan maskipakko sairaaloissa ja muissa terveydenhuollon laitoksissa. Coronaa ja gripeä on paljon liikkeellä nyt. – Rokotusajan sain maanantaille Casco Botanicoon.

Surullisia uutisia kerrottiin aamu-uutisissa: Vuonna 2023 matkalla meren yli menehtyi 6700 Afrikasta Kanariansaarille veneellä yrittänyttä pakolaista tai maahanmuuttajaa.