Katto vuotaa taas

Tila

Arvatkaapas, mitä ensimmäisessä kuvassa tapahtuu! Oikein, vessan katossa on taas vesivuoto. Taloyhtiön vakuutusmiehet kävivät tutkimassa, vuoto on yläkerran asukkaan putkesta ja korjausvastuu kuuluu hänen vakuutukselleen nyt, jostakin syystä.

Sain ohjeen, että jos 15 päivään ei kattoa korjata, taloyhtiön vakuutus korjaa sen. Odotamme siis. Lohdutukseksi piti käydä mansikkaleivoksella. Sitten tapasimme suomalaisia ystäviä ”mustilla tuoleilla”. Oli mukava rupattelutuokio. Mainittakoon, että mustat tuolit ovat kyllä nykyään vaaleita korituoleja, mutta nimi juontaa menneistä ajoista. Ravintola on La Ñamera.

 

Uvas

Tila

Rypäleet ovat kypsymässä Los Pinosin fincalla. Eivät ole valmiita kerättäväksi, asiantuntijan mukaan sokeripitoisuus ei vielä riitä viinin valmistukseen.

Biblioteca

Tila

Puerton uusi kirjastorakennus Puerto Viejolla ei ole vielä käytössä, mutta aidat, jotka olivat pitkään rakennustyömaan ympärillä, ovat jo poissa. Milloinkahan toiminta käynnistyy?

Calle La Hoyalla kunnostustyöt ovat vielä pahasti kesken. Lähes kaikkiin liikkeisiin johtaa tilapäinen siltarakennelma.

Morena ja kasvi

Tila

Muellella kalastajat myyvät ja perkaavat saalistaan. Tässä on käsittelyssä morena.

Nämä etualan kasvit kuulemma elävät ilman multaa ja vettä, vain ripustettuna roikkumaan. Vaikea uskoa, mutta kokeillaan! Kävelykadun ”muorit” näitä myivät.

Sairaalaseikkailua

Tila

Tänään minulla oli aika radiologiseen tutkimukseen. Lähetteessä luki Hospital Universitario Nuestra Señora de Candelaria, siispä sinne! Parin tunnin jonottelun ja sairaalan kiertämisen jälkeen ilmeni, että olin tullut väärään paikkaan. Palvelu oli ystävällistä ja minut ohjattiin lopulta oikeaan sairaalaan.

Yliopistosairaalaan saavuin pari tuntia sovitun ajan jälkeen, siis pahasti myöhässä ja jo toivoni tutkimukseen pääsystä menettäneenä. Kuinka ollakaan: täällä aikataulun kanssa ei olla niin tarkkoja. Pääsin kuvattavaksi melkein heti. Minulle selvisi myös, että puertolaiset kuuluvat Hospital Universitarioon, ei Candelarian sairaalaan.

Tulipa sitten kierrettyä myös Lagunan vanhaa kaupunkia, jossa lämpömittari näytti +37. Oli tarpeeksi lämmintä, mielenkiintoinen päivä sekä mukavaa matkaseuraa!

Näyttely

Tila

Onpa hieno näyttely Castillo San Felipellä! Menkää puertolaiset katsomaan! Taidetta solutasolla: mikroskooppikuvia ja piirroksia hermosoluista ja -verkoista. Upeita kuvia. Näyttely jatkuu 29.8. saakka, suosittelen! (Tekijänoikeussyistä en voi julkaista kuvia tässä, ne on itse nähtävä.)

Yritin uimaan mereen, mutta punaisen lipun takia en rohjennut, vaikka jotkut sitä uhmasivatkin. Toisella kertaa sitten, nyt tuli hyvä aamukävely.

Aamulla

Tila

Huomenta Puerto! Aamuvarhaisella näkyi komeasti tähtitaivas, harmi, ettei kaukoputki ole vielä täällä (mutta tulossa on samoin kun iso kamera).

Plaza del Charcon kulmille on avattu uusi ruokakauppa, en käynyt sisällä, vaan menin vanhaan tuttuun Hiperdinoon.

 

Turistikuva: Muellen kalanmyyjä -veistos ja rantaelämää. Ihanan lämmintä, +30 tienoissa.

Ostaessani huomasin Titsa -bonon kallistuneen: Bono 12 onkin nyt Bono 15 (on olemassa myös 30 euron bonoja ja muistaakseni 42 euron bonoja).

Toinen Teneriffa -uutinen: Viime yönä on ollut terremoto – maanjäristys – El Sauzalin edustalla merellä, 3.8 Richteriä (ei siis kovin voimakas). Järistys on kuitenkin ollut tunnettavissa monin paikoin, mm. Santa Ursulassa saakka.

Oikeassa reunassa on linkki maanjäristyksestä.

 

Kotimatka

Tila

Kotimatka alkoi aamuvarhaisella Helsinki-Vantaalta Blue1:n siivin.

Laskeutuminen Kööpenhaminaan: mikä maalauksellinen silta!

Madridissa oli tungosta ilmassa ja kiirettä lentoasemalla. Piti taas kiertää check in:n kautta  hakemassa Madrid-Tenerife-tarjeta de embarque, jota ei Helsingissä annettu.

Kone oli suuri ja tupaten täynnä. Aivan yhtä aikaa kentältä lähti toinen kone (kuvassa), mutta onneksi se pian kääntyi kauemmaksi.

Lopulta se taas näkyi, ihana Tenerife ja ylväs Teide!

Teneriffalla ei nyt pala (taksikuskilta kuultua).

Cumulus Airport

Tila

Lähtöpulla tuoreilla mustikoilla ja mansikoilla: hyvää oli. Sitten Cumulus Airportiin Helsinki- Vantaalle yöksi, koska lento lähtee aamulla varhain.

Täytyy vielä lisätä, että hotellissa on nyt langaton ilmainen netti, nopea ja hyvä. Aiemmin täällä oli langallinen yhteys, joka oli hidas ja takkuili. Tämä on paljon parempi meille nettiriippuvaisille :).

PHKS

Tila

Tänään kävin kurkkaamassa Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Helppo käynti, kun ei tarvinnut olla itse potilaana, mukana muuten vaan.

– Ikävä uutinenTeneriffalta: uusi metsäpalo Realejoksen tienoilla Orotavan laaksossa!

Huomenna alkaa paluumatka: ensin Helsinkiin ja ylihuomenna Puertoon.