Belenes

Tila

bel

Orotavassa, ja koko Teneriffalla, elää vahvana seimiperinne. Eilen oli arkipäivä ja minulla oli asiaa vesilaitokselle. Sielläkin oli yksi kaupungin noin kolmestakymmenestä seimiasetelmasta. Kuvat ovat kaupungintaloa vastapäätä sijaitsevan rautakaupan taitavasti rakennetusta seimestä. Minimaailmat miellyttävät nukkekotiharrastajaa, vaikka seimien uskonnollinen sisältö ei kosketakaan.

Hellyttävintä oli pikkukoululaisten (päiväkotilaisten) ryhmä, joka oli opettajineen seimiä katsomassa. Hyvin heistä huolehdittiin!

P.S. Tänään, viattomien lasten päivänä, on täällä aprillipäivä.

Belenes

Tila

bel

Orotavan turisti-informaatiosta saa vihkosen, jossa on kartta tämän vuoden seimien sijainnista. Paikkoja on yli kolmekymmentä, mutta jotkut olivat ainakin näin sunnuntaisin kiinni ja kauimmaisiin ei tullut lähdettyä.

Ihailen kyllä näitä miniatyyrimaailmoja, vaikka itse seimitarina ei minua kiinnostakaan. Hienoja yksityiskohtia, paljon on tehty työtä näiden eteen ja tehdään, joka vuosi. Seimitarvikkeita on myynnissä monessa eri kaupassa kaupungilla: joitakin pikkuesinelöytäjä nukkekotiini olen tehnyt vuosien varrella myös näistä myymälöistä.

Belenes

Tila

bel

Kävin katsomassa Puerton perinteistä seiminäyttelyä: hienoja miniatyyrimaailmoja, vaikka minua ei itse joulun uskonnollinen tarina kosketakaan. Myös koululaisryhmiä oli näyttelyä katsomassa, opettajiensa johdolla, kauniisti jonossa ja kiinnostuneina.

Mapa

Tila

img_1614

Vielä Orotavan seimistä: Vaikka seimi aiheena ei minua henkilökohtaisesti kosketakaan, on niiden rakentaminen täällä voimakas perinne. Mutta nukkekotiharrastajana minua kyllä kiinnostaa nuo pienoismaailmat ja seimitarvikkeita myyvistä kaupoista löytyy monta nukkekotiin sopivaa pientä juttua.
Turistitoimistosta saa esitteitä, kun kysyy saisiko ”mapa de la ruta de belenes”. Kaikki 29 löytyvät kartalta. Huomaathan, että karttapohjoinen osoittaa täällä alaspäin!

Belen

Tila

img_1546

Tässä näkymiä yhdestä Orotavan kaupungin 29:stä näytteillä olevasta seimiasetelmasta. Hienoja yksityiskohtia, liikkuvia hahmoja, virtaavaa vettä: todella paljon työtä on tehty näiden miniatyyrikylien rakentamisessa. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa. Kuvan belen on kadulla, joka johtaa kaupungintalon ohi, Plaza de Constituciónin ”alapuolella”, carretera Escultor Estévezillä.

Belenes

Tila

belenes

Puerton seiminäyttelyssä on paljon nähtävää ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Näyttely on avoinna aamu- ja iltapäivisin (siestan kiinni), paikka on Casa Ventoso, vanha Colegio de Los Agustinos, sisäänpääsy Calle Iriarten puolelta.

Belen

Tila

image

Cabildo de Canarian rakennuksesta Santa Cruzista löytyi tämä taidokas seimirakennelma. Santassa oli paljon väkeä liikkeellä ja kaupoissa tungosta: paikallinen väki valmistautuu loppiaiseen.

Seimet

Tila

Perinteinen seiminäyttely on avoinna päivittäin (10 – 16, 16 – 20) Calle San Juanin ja Calle Dr Ingramin kulmassa. Paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia ja suuria kokonaisuuksia, kannattaa käydä katsomassa, vapaa pääsy!