Boda

Tila

bo

Ihanat häät, mukavalla pienellä omalla väellä. Menimme ensin City Clerks Officeen, jossa turvatarkastuksen jälkeen pääsimme jonottamaan vuoroamme. Olin todistajana, joten papereihin tuli heti alkuvaiheessa myös minun allekirjoitukseni. Jonottajia oli paljon, mutta meidän nuorenparimme vuoro tuli melko pian. Itse seremonia oli lyhyt, kaksi kertaa he lupasivat ”I do”, morsian sai sormuksen ja suukot. Tunnelma oli vapautunut ja iloinen.

Kuvaajana oli poikani tuttava, chileläislähtöinen nuorimies, joka halusi kuvata paria erilaisissa paikoissa kaupunkiympäristössä. Niinpä kävelimme Brooklynin sillalle saakka ja takaisin.

Jos haluaa nopeasti naimisiin NYC:ssä, se on helppoa: City Clerkistä lupa, harkinta-aika on 24 tuntia, sitten vaan jonottamaan vihkimisvuoroa. Esteettömyystodistusta Suomesta ei tarvittu. Muutamia papereita apostille-leimoineen täytyy vielä hankkia vihkimisen jälkeen täältä, jotta avioliiton voi virallistaa Suomessa.

Häät

Tila

haa

Eilen nuoripari sai toisensa perinteisissä kesähäissä. Parilla on jo kaksi muutaman vuoden ikäistä lasta, joten suuria muutoksia käytännön elämään avioliitto ei tuone. Onnea koko perheelle!

Sää suosi, oli aurinkoista ja tarpeeksi lämmintä. Ohjelma sisälsi kaikki ne nykytelevision opettamat rituaalit hääkimpun ja sukkanauhan heittämisineen ja – yllättävästi – anopinryöstöineen. Maukas aterian syötiin ja mansikkaista hääkakkua maisteltiin.

Uusia tuttavia tuli ja entisiä vuosien takaa tavattiin. Illan vielä vietimme hyvien ystävien seurassa.

Seuraavaksi jäänkin odottelemaan niitä toisenlaisia häitä syyskuussa New Yorkissa.