Asumisesta

Tila

alq

Vuokrat ja omistusasuntojen hinnat ovat nousseet ja nyt on asunnonvälittäjän mukaan myyjän markkinat. Käytin välittäjää katsomassa Orotavan taloa ja hän antaa siitä hinta-arvion, jota aion käyttää ohjeellisena talon myynnissä. Prosessi on vielä kovasti kesken, sillä toisen osapuolen kanssa ei ole päästy minkäänlaiseen yhteisymmärrykseen, mutta asianajajani hoitaa asiaa. Oikeudenkäynnin kautta, ellei muuten. Ikävää ja hankalaa.

Aamutelevisiossa kerrottiin, että nuoret muuttavat nykyään aiempaa myöhemmin pois kotoa, asuvat primaariperheensä kanssa noin 30-vuotiaaksi. Syynä ovat korkeat vuokrat ja nykyiset tilapäiset työsuhteet, jotka eivät anna mahdollisuutta säännölliseen vuokran- tai lainanmaksuun.

Casas

Tila

casa

Miksi en pidä moottoriteistä? Siksi, että vauhtia on pelottavasti liikaa ja autoja myös. Eikä vauhdissa ehdi mitään nähdä.

Ajelimme tänään Carretera Generalia (ei siis autopistaa) Orotavasta Ravelon kautta Lagunaan. Tämä Carretera on ollut päätie ennen moottoritien rakentamista. Tie mutkittelee läpi kylien autopistan yläpuolella rinteillä viljelysten ja asutusten keskellä. Pidän näistä maisemista. Silmäni lepää paitsi maisemissa niin myös talojen raikkaissa vaihtelevissa väreissä. Täällä ei ilmeisestikään julkisivulautakunnat määrää rakennusten värejä, vaan jokainen saa valita mieleisensä. Kaikkia värejä löytyy ilahduttavasti. Eivätkä talotkaan ole laatikkoarkkitehtuuria.