Churroja

Tila

chu

Kävimme aamutuimaan Puertossa. Aurinko oli jo noussut, calimaa oli ilmassa. Kaupungilla oli vielä hiljaista, liikkeet kiinni. Aamuchurroilla kävimme kalasataman vieressä. Poliisit teippasivat rannoille yösulkulappuja, rannat ovat siis kiinni klo 22 – 06. Enpä ole aiemmin moista nähnyt. Toivotaan, että rajoitukset tehoavat.
Aamu-uutisissa puhuttiin taas koronasta: potilaina on nyt nuoria, rokottamattomia, mutta myös muutamia rokotettuja. Yliopistosairaala HUC (Hospital Universitaria Canarias) täyttää 50 vuotta tänään.

Päivän refrán: ”Pan, uvas y queso, saben a beso”, suoraan käännettynä: leipä, rypäleet (viini?) ja juusto maistuvat suudelmalta – yleistäen tarkoittaa, että tiettyjen asioiden yhdistäminen muodostaa täydellisen kokonaisuuden.

Rokotuksista

Tila

chu

Aamukuva: Kanarialainen (alunperin espanjalainen) aamiainen on churros con chocolate. Toisessa kaakaossa on vielä reilusti kermaa päällä. Kävimme tunnetussa churropaikassa Orotavan guagua-aseman alapuolella.
Iltakuvassa on auringonlasku Duraznosta kuvattuna. Tiesitkö, että persikka on espanjaksi melocotón, mutta lattarikielellä durazno? Minua miellyttää se, että kanarian kieli on paljolti lattariespanjaa.

Rokotukset ovat nyt saarilla käynnistyneet jo yli 60-vuotiaille. Ajasta ilmoitetaan tekstiviestillä, muutama tuttu suomalainen residenttikin on jo rokotteen saanut. Rokotustahti on nopea, kesään mennessä suunnitellaan 70% rokotetun.

Päivän refrán: ”Cada palo aguante su vela” merkitsee sitä, että jokaisen on alistuttava kohtaloonsa.

Tietyö

Tila

chu

Meidän on vielä helpompi oleskella Puertossa, käydä churroilla tai bocadilloilla kaupungilla, sillä kuten alimmaiset kuvat näyttävät, katutyö on Orotavan talomme kohdalla vielä pahasti kesken. Päivittäin käymme tarkistamassa tilanteen ja lähipäivinä siirrymme yöpymään sinne.

Kanariansaarten melko hyvään koronatilanteeseen on tullut muutoksia. Eilen tilastoissa oli 91 uutta sairastumista (viimeiset 24 tuntia), joista 70 oli Gran Canarian Las Palmasissa, Teneriffalla 12, Lanzarotella 8 ja Fuerteventuralla 1. (Lähde: canarias7.es)

Orotavan kaupunki suunnittelee yhteistä nettikauppaa kaikille kaupungissa toimiville pienille ja keskisuurille liikkeille. Myös kotiinkuljetusta järjestettäisiin. On pakko keksiä uusia keinoja, ettei uhkaa se, mitä pelätään: taloudellinen katastrofi.

Huonot ovat ajat!

Tivoli

Tila

Kalasataman parkkipaikalle on tullut kesätivoli. Tuoreet churrot tekevät kauppansa.

Virgen del Carmenin fiestaan valmistaudutaan jo. Tämä on muellen pikkuvirgenille (lasin takana seinällä) tehty verhous. Harmillista, että fiesta jää tänäkin kesänä näkemättä, koska Suomeen paluu on jo ensi viikolla.

– Tänään Garachicoon artesaaniferiaan!