Hippiauto

Tila

coch

Hankimme mangopuun taimen puutarhamyymälästä. Olisipa se mukavaa saada mangoja omasta pihasta! Aina ei kasvatus kuitenkaan onnistu: kirsikka ei suostu kasvamaan pihassamme. Olemme kokeilleet jo kolmella taimella, mutta ne eivät lähde kasvamaan. Banaaneja, sitruunoita ja appelsiineja olemme onnistuneet saamaan omista kasveista.

Puutarhamyymälässä oli näytteillä niin ihastuttava kukin koristeltu hipahtava auto, että se täytyi kuvata.

Espanjan uutiskanavalla näytetään Madridin vaaliväittelyä. Ensimmäinen pääehdokkaiden välinen debatti on käyty eilen. Minä seuraan tietysti Pabloa ja hänen esiintymistään, harmi kun en voi äänestää.

Teneriffalla Santa Cruzissa on aloitettu massiiviset rokotukset Recinto Ferialissa, messuhallissa. Janssenin rokotetta on saapunut saarelle. Myös Pfizerin ja AZ:n rokotteita saadaan lisää.

Gran Canarialla ryhdytään valmistamaan mascarilloja, suunnitteilla on 20 miljoonan kappaleen tuotanto. Hyvä, ettei kaikkea tarvitse tuoda Kiinasta!

Päivän refrán: ”Cada maestrillo tiene su librillo”, jokaisella on oma tapansa tehdä asioita.

Calima

Tila

calim

Kuumaa ja calimaa. Tuulet ovat saapuneet taas Saharasta tuoden hiekkaa mukanaan. Näin vahvaa calimaa on harvoin nähty täällä. Vuoret ja meri olivat paikoin kadoksissa.

Puertossa oli jokavuotinen autonäyttely, sen kävimme katsomassa. Sitten ajelimme länsireittiä Santiago del Teideen, jossa pistäydyimme mantelimarkkinoilla. – Mantelipuut kukkivat vieläkin.

Calimaa oli paljon myös saaren eteläpuolella ja siellä lämpömittari näytti lähes +30 astetta.

Itv

Tila

image

Kävimme katsastamassa auton San Jeronimon uudella katsastusasemalla, joka on lähellä Orotavan Alcampoa. Ei mennyt läpi, pakokaasupäästöjen mittaus antoi liian korkeita arvoja. Niinpä menimme luottokorjaajamme Ramónin luo Santa Ursulaan. Hänen mittarinsa näyttivät aivan oikeita arvoja ja saimme siitä kirjallisen dokumentin. Sitten uudelleen ITV:lle (katsastusasema). Ilmeni, että vika olikin aseman omissa laitteissa! Moni muu autoilija oli kokenut saman turhan hylkäyksen tuona päivänä. – Uusi tarra saatiin!

P.S. Uimakausi aloitettu omassa altaassa. 🙂

Coches

Tila

coches

Santa Cruzin messuhallissa (Recinto Ferial de Tenerife) vietettiin tänään Boulevard Motor 2014 -messuja. Näytteillä oli paitsi museoautoja, myös uusia ja myytäviä ajoneuvoja. Yläkuvan punaisesta Austinista kerrottiin esitteessä, että yhtye The Beatles ajeli sillä Teneriffalla 1960-luvulla. Kukaan ei ollut tuolloin tällä saarella kuullutkaan moisesta bändistä, mikä oli poikia vähän harmittanut.

Taller Ramón

Tila

image

Auto on edelleen korjattavana Taller Ramónissa Santa Ursulassa. Opin uuden sanan espanjaa: la culata, sylinterinkansi.
Opin myös, että Teneriffan hallitus lupaa maksaa 2000 € vanhasta autosta vaihdossa uuteen edellyttäen, että uusi auto maksaa enintään 20 000 €. – Täytynee tarkistaa asia vielä jostakin toisesta lähteestä.

Coche

Tila

coche

Tänään auto sanoi sopimuksen irti. Yritimme omalla autolla Santa Cruziin, mutta Santa Ursulan kohdalla auto keitti, heitti öljyt ja nesteet ulos. Siitä sitten etsimään korjaamoa! Löysimme Taller Ramónin osoitteesta C/ Alcalde Aleje Pérez 10. Siellä oli todella ystävällinen ja asiantunteva palvelu: auton haku ja vakuutusyhtiöön soitto hoituivat hienosti. Nyt on auto tuossa korjaamossa hyvissä käsissä. Santaan pääsimme Titsalla. Täällä toimivat paitsi palvelu, myös julkiset kulkuneuvot, mikä minua ilahduttaa kovin.

Autot

Tila

Eilisen vanhojen autojen kulkueen ”kaunotar” oli tämä Cadillac. Huomaa pyörien kääntymisen mukana liikkuvat valot!

Auton osto

Tila

Vaihdettiin auto. Sama merkki, mutta vähän uudempi. Läheltä löytyi, Puertosta, autoliikkeestä, San Felipen barrancon yläpuolelta. Ajeltiin kokeeksi Santa Ursulassa, hyvin kulki. Autoliikkeen miehet hoitivat paperiasiat joustavasti. Enpä ole ennen tehnyt autokauppoja espanjaksi :).  Siinä se nyt on, palmun alla parkkipaikalla.