Coso

Tila

Eilen illalla nähtiin karnevaalien pääkulkue, coso. Karnevaalit lähes päättyvätkin tähän, joitakin pieniä tapahtumia lähipäivinä vielä on, enimmäkseen muellelle rakennetulla lavalla.

Kulkueen pukuihin, tansseihin ja muuhun rekvisiittaan oli nähty taas vaivaa ja tehty työtä. Hienoja asuja! Rummutusta, joka kuului kauas. Olimme katselemassa cosoa San Felipen loppupäässä. Suuri osa myös kulkueen paikallisista katselijoista oli myös pukeutuneena karnevaaliasuihin: ihastuttavia pieniä prinsessoja näimme, avaruusolioita, ritareita, peppi pitkätossuja…kaikkea mitä kuvitella saattaa. Ja ikähaitari oli vauvasta vaariin.

Kulkue oli tällä kertaa hieman hajanainen pitkine tyhjine väleineen. Lieneekö alkupää ollut yhtenäisempi?

Domingo de carnaval

Tila

domca

Eilen olisi ollut normaalioloissa Puerton de la Cruzin karnevaalin pääkulkue coso. Nyt se koronan takia vietettiin pienimuotoisena. Onnistuimme näkemään ja kuulemaan etäältä, La Pazin näköalatasanteelta ja viereiseltä ravintolan terassilta (Bellamar) rummutusta ja pienen ryhmän karnevaaliesiintyjiä, jotka olivat ilmeisesti tulossa merivesialtailta. Tapahtuma oli televisioitu ja se oli tullut suorana RTVC.es-kanavalta. No, pienen palasen karnevaalia siis saimme ja ne kaupungin parhaat gambas al ajillo. Olen kuullut kehuja ko ravintolan gambas-annoksesta, totta oli.

Tänä aamuna lähdimme aamulla aikaisin matelemaan autojonossa kohti Lagunaa: autolla oli huoltoaika. Kanarian uutiset jäivät kuulematta.

Coso Santa Cruz

Tila

Santa Cruzissa nähtiin eilen karnevaalin pääkulkue, coso. Siitä muutamia kuvia alla.cososanta1

cososanta3

cososanta4

cososanta5

Tänään sardiinia hautaamaan Puertossa!

Coso

Tila

Eilen oli karnevaalin päätöskulkue Coso. Siitä muutama kuvakooste alla.