Uusia rajoituksia

Tila

res

Kadut eivät ole Puertossa niin tyhjiä, mitä kuvat antaisivat ymmärtää. Olkoot vain merkkinä siitä, että uusia rajoituksia on tulossa/tullut voimaan, jos uusin BOE, virallinen tiedote, on jo julkaistu.

Seuraavan kahden viikon aikana sallittu ryhmäkoko on kuusi henkilöä. Ravintoloiden paikkamäärää on entisestään rajoitettu ja sulkemisaika ravintoloilla on klo 23. Yksi uusi määräys, jota en vielä oikein ymmärrä, on se, että tarpeetonta liikkumista on rajoitettava. Mitä se on? Kuljailua kaupungilla? Shoppailua? Nuorison (tai eläkeläisten?) parveilua?

Minua nämä rajoitukset eivät onneksi haittaa. Tavallisin ryhmäkoko minun kuplassani on nykyään 1-2 ja myöhään illalla olen tiiviisti kotona. Ravintoloissa käyminenkin on hyvin vähäistä: ruokaa tehdään kotona.

Päivän refrán: ”Lo que no mata engorda”, ”Mikä ei tapa, vahvistaa”.

Toque de queda

Tila

do

Jouluvaloja on jo ryhdytty virittelemään Charcolle, mutta ehkäpä niihin sytytetään valot vasta myöhemmin. – Puertossa oli eilen puoleltapäivin paljon väkeä, rannan terasseilla istuskelijoita ja ryhmä motoristejakin saapui paikalle.

Eilen alkoi poikkeustila, toque de queda, koko Espanjassa. Mutta Kanariansaaret ovat poikkeus paremman koronatilanteen takia. Meillä ei mikään muutu, toistaiseksi. Poikkeustila voi kestää puoli vuotta, toukokuun alkupäiviin saakka. Mantereella on öinen ulkonaliikkumiskielto, klo 23-06, mutta autonomiat voivat tilanteesta riippuen säädellä aikaa tunnin suuntaan tai toiseen ja päättää myös muista rajoituksista. – Espanjan poikkeustila oli päässyt jo Suomen uutisiinkin.

Päivän refrán: ”No por mucho madrugar amanece más temprano”; olisikohan tämän suomenkielinen vastine: ”Ei ole hoppu hyväksi eikä kiire kunniaksi”?

Prórroga, la última?

Tila

man

Yövyin, vaihtelun vuoksi, Puertossa. Kuvissa kurkistus ovisilmästä ja toinen auringonnousun suuntaan aamuvarhaisella.

Tänään täytyy lähteä etsimään visiirejä kaupoista. Niitä on joistakin liikkeistä saanut, mutta osin ovat jo loppuunmyytyjä. Apteekeissakin voi olla, kalliimmalla hinnalla.

Joten, ryhdyn siis avaruusolioksi minäkin, jos visiiri löytyy. Maski tukehduttaa. Vähän aikaa, esim. lyhyen kauppareissun sillä pystyn tekemään. Kävin postissa Orotavassa lähettämässä nietalle pienen paketin. Oli vaikeampaa ymmärtää virkailijaa, joka puhui maskin läpi. Huomasin, että huulilta lukeminen on kuulemisen lisäksi tärkeää tässä vieraassa kielessä!

Tänään on jännittävä politiikkapäivä. Congreso de los Diputados (Espanjan edustajainhuone = Espanjan parlamentin alahuone, jossa on 350 vaaleilla nelivuotiskaudeksi valittua edustajaa) keskustelee ja äänestää tänään poikkeustilan jatkosta.

Jo eilen oli spekulaatioita asiasta Televisión Canarias -kanavan iltalähetyksessä. Voi olla, että oppositio suostuu vain kahden viikon pidennykseen, näin ymmärsin eilen. Kunhan asia varmistuu, lisään tiedon tänne.

Maskipakko

Tila

mart

Ajelimme Martianezin kautta. Ranta on edelleen muovinauhoin suljettuna.

Nyt on tullut voimaan kasvosuojapakko. Mascarillaa on käytettävä kaupoissa ja muissa suljetuissa paikoissa sekä kulkuväylillä, joissa ei voi pitää kahden metrin turvaetäisyyttä muihin ihmisiin.

Huomenna kongressi äänestää poikkeustilan jatkamisesta kuukaudella. Nyt on kerrottu, että jatko tulee olemaan ”gradual y flexible”, asteittainen ja joustava, eli rajoituksia voidaan lieventää tarpeen mukaan poikkeustilan aikana.

Saa nähdä miten käy: nyt Ciudadanos on kääntymässä vastustajien leiriin – viimeksikin Cs oli ”vaa’ankieliasemassa”. Päävastustaja Sanzesin jatkoesitykselle on edelleen Partido Popular, joka vetoaa yksilönvapauksien rajoittamiseen ja turismin elvytyksen tarpeeseen.

Suora lähetys kongressista tulee huomenna aamulla televisiosta. Juuttunen taas ruudun ääreen; se on hyödyllistä kielenoppimisen kannalta.

P.S. Tänään kaikki kaupat ovat saaneet avata ovensa, mutta vain 400 neliömetrin alalta ja suojamääräykset ovat voimassa.

Prórroga

Tila

mas

Meren yllä on tummia pilviä, saammekohan sadetta? Ostin apteekista kertakäyttöhanskoja ja mascarillan eri mallia. Täytyy kokeilla, kulkisiko hengitys paremmin sen läpi.

– Pedro Sanzes anoo nyt poikkeustilan pidentämistä kuukaudella kesäkuun loppuun saakka. Aiemmin pidennykset, prórrogas, ovat olleet kahden viikon mittaisia, mutta nyt hallitus ja Sanzes haluaisivat, että rajoitusten purku saataisiin kokonaan tehtyä uuden jakson aikana.

Kongressi päättää asiasta keskiviikkona.

Partido Popular ja muut puolueet, jotka aiemmin vastustivat estado de alarman pidennystä, aikovat taas äänestää vastaan. Politiikan peliä! Sanzes kuitenkin puolustaa, mielestäni asiallisesti, sitä, että päätökset tehdään terveysministeriön suositusten ja tieteellisten faktojen perusteella.

Madridissa mielenosoitetaan poikkeustilaa vastaan ja sitä, että kaupunki kulkee jäljessä rajoitusten purkuprosessissa. Siellä kuitenkin virus jyllää edelleen ja rajoitukset ovat tarpeen.