Garachico

Tila

ga

Kävimme eilen ilta-ajelulla Garachicossa, joka on miellyttävä pieni historiallinen paikka. Suurin osa lukijoista varmaankin tietää sen, että kaupunki hautautui osittain laavaan tulivuorenpurkauksessa vuonna 1706. Paikkakuntaa kuvataankin joissakin lähteissä Teneriffan kauneimmaksi mutta epäonnisimmaksi. Voipa olla, että ensi viikolla pistäydymme siellä uudestaan, mutta siitä sitten myöhemmin.

Nyt Teneriffan koronatartunnat ovat jonkin verran lisääntyneet. Nämä tartunnat on saatu perhepiirissä.
Rokotukset jatkuvat, iäkkäät ovat vielä kohteena. Rokotustodistuksia suunnitellaan, kuten koko Euroopassa.

Päivän refrán: ”Ni da virtud la riqueza, ni la quita la pobreza”, rikkaus ei tuo hyveellisyyttä, eikä köyhyys sitä poista. (Piti vielä tarkistaa, mitä hyve antiikin moraalifilosofiassa, etiikassa, tarkoittaa: se on paheen vastakohta.)

Sunnuntairetki

Tila

Domi

Kävimme sunnuntaiajelulla Garachicossa, sillä siellä ei tuoreimman tilaston mukaan ole ollut yhtään koronatartuntaa. Menomatkalla pistäydyimme myös Icodin Playa San Marcosissa (yläkuva), siellä on suojaisa kallioiden ympäröimä mustahiekkainen ranta, muutama baari, ravintola ja asuinkerrostaloja. Rantaan johtaa jyrkähkö katu ja portaita on kiivettäväksi asti. Paikka on jotenkin miellyttävän oloinen, pieni.

Garachicossa oli tavallista vähemmän ihmisiä, eikä mitään tungoksia. Muutama myyntikoju oli auki, lähinnä hunajaa ja leipomotuotteita oli tarjolla.

Olen oppinut uuden sanan: clarita. Se on virkistävä ja raikas eikä liian makea kesäjuoma: olutta ja sitruunamehua. Valmiinakin sitä myydään, mutta jotkut baarit valmistavat sekoituksen itse, se on monesti parempaa.

Viikonloppuna ei ole aamutv:n lähetystä, joten tänäänkään ei refránia. Huomenna sitten taas. 🙂

Maisemia

Tila

pai

Kävimme Suomi-vieraidemme kanssa maisema-ajelulla Garachicossa ja Mascassa. Mennessä vierailimme Icodin lamppukaupan näyttelyssä, se on aina nähtävyys. Garachicossa katselimme luonnon muovaamia uima-altaita, muistelimme tarinoita tulivuorenpurkauksesta 1700-luvulla ja sitten ajelimme serpentiinitietä Mascaan. Siellä oli turistitungos, joten itse kylässä emme nyt käyneet. Mutkainen tie ja hienot maisemat olivat kuitenkin näkemisen arvoisia kuten aina. Takaisin palasimme Santiago del Teiden ja El Tanquen kautta suorempaa ja uudempaa tietä takaisin.

Garachico

Tila

Kuvia tunnelista: Matkalla Garachicoon näkyy kaupungin uusi satama maantietunnelin aukoista.

Tällä kertaa satamassa – joka aiemmin on ollut tyhjänä – näkyi jonkin verran veneitä ja niitä oli muutamia myös merellä. Toivotaan, että vesiliikenne saaren pohjoisosissa vilkastuu.