Härkis

Tila

har

Tänään rohkenimme äitini kanssa kauppaan kylmää ilmaa ja kovaa tuulta uhmaten. Ylitimme Kemijoen, tuon lapsuudestani niin tutun. Tätä jokivartta kulkee edelleen rautatie. Lapsena olen matkustanut junalla pohjoiseen lukuisia kertoja väliä Kemi – Kemijärvi.

Joki oli nyt ääriään myöten täynnä vettä: pohjoisesta tulee vielä lumien sulamisvesiä. Kova tuuli sai joen padon yläpuolelta myrskyämään vihaisesti.

Nyt kävimme vain Keminmaassa. Kaupassa näin ensimmäistä kertaa paljon puhutut nyhtökauran ja härkiksen, nuo täkäläiset muotiruoat. Joskus niitä täytynee maistaa.

Kemihaara

Tila

image

Isohaaran voimalaitos – rakennettu vuonna 1949 – on ensimmäinen voimalaitos Kemijoessa. Sittemmin yläjuoksulle on rakennettu monta uutta voimalaa. Kemijoessa on, Isohaara mukaanlukien, 16 voimalaitosta. Pohjoisin on Lokassa.
– Lapsuusmuistoja minulla on siitä, kun isä oli aikoinaan kesätöissä Kemijoen uitossa, kuten niin monet muutkin hänen aikalaisensa. Muistan myös Lokan altaan alkuvaiheet, jolloin kävimme siellä kalastusretkellä. Asutusta jäi veden alle, eikä se ollut helppo asia paikkakuntalaisille.

Isohaarassa on kalaporras, josta kalat nykyään – korjauksien jälkeen – pääsevät nousemaan ohi padon. Kalaportaita on suunniteltu myös muihin Kemijoen patoihin, esim. Taivalkoskelle, joka on jokea ylöspäin mennessä seuraava este kalan nousulle. Perämeren lohelle pääsy kutupaikoille on tärkeää, tosin vapaana virtaava Tornionjokikin on onneksi lähellä.

Rovaniemi

Tila

Kemijoki Rovaniemen Saarenkylästä nähtynä.

Siellä sijaitsevat Napapiirin Saarituvat, josta vuokrasimme pienen mökin joen töyräältä.

Ja täältä jo sai Citymarketista Kursun kuulua leipää…

…ja tietysti oikeaa paksua ohrarieskaa.