Hyviä ja huonoja uutisia

Tila

lun

Viikonloppuna oli komea täysikuu, josta sain otettua mielestäni hienon kuunsiltakuvan, heijastus meressä, kuva kohti Puertoa. Toinen kuva on ostoskeskus El Trompon pihanäkymää.

Korona lisääntyy, kuten on kerrottu, eksponentiaalisesti! Espanjassa insidenssi on jo 525/100 000. Autonomioiden presidentit kokoontuvat keskiviikkona pohtimaan lisää keinoja ja rajoituksia, jotta tautia saataisiin aisoihin.

La Palman tulivuori on rauhallisena, joskin vaarallisia kaasuja vielä tupsahtelee maan uumenista. Kaikki evakuoidut – niistä, joilla on kodit jäljellä – eivät saa vielä palata koteihinsa. Jos vuori on rauhallinen jouluaattoon saakka, katsotaan purkauksen olevan ohi, sanovat vulkanologit.

Hyvä uutinen on se, että Chilessä presidentinvaalit on voittanut vasemmiston Gabriel Boric Font 55% äänienemmistöllä. Hän tulee olemaan Chilen historian nuorin presidentti, 35-vuotias. Ulkochileläisistä 78% on äänestänyt Boricia. Maailmalla asuvista chileläisistä suuri osa on 70-luvun diktatuuria paenneita ja heidän jälkeläisiään. Jospa nyt koittaisi demokratian, tasa-arvon, rauhan ja sosiaalisten uudistusten aika Chileen! El pueblo unido jamas será vencido!

Korona aina vaan

Tila

te

Huonoja uutisia! Korona sairastuttaa huolestuttavasti. Teneriffalla on todettu tuhat uutta tapausta ”en ultimos horas”. Teneriffan etelässä on paljon tartuntoja. Joulutapahtumat on peruttu, koronapassista tulee pakollinen.
Korona raunioittaa joulunvieton, sanottiin uutisissa.

Teneriffa ja Gran Canaria joutuvat tasolle 3, (nivel 3), rajoitukset lisääntyvät. Sallittu ryhmäkoko on kuusi henkilöä, ravintoloiden asiakasmäärää vähennetään.

La Palman tulivuori on neljättä päivää hiljaisena, onneksi.

Koronaa ja koronaa

Tila

niev

Martianezin rannassa on hiljaista ja meri on rauhallinen. Päivät ovat jo lämmenneet, mutta lunta on vielä näkyvissä vuorilla. Teideltä lumi alkaa pikkuhiljaa sulaa.

Espanjan mantereella puhutaan jo sinne iskeneestä koronan kolmannesta aallosta. Ensimmäinen aalto oli viime vuoden ensimmäisinä kuukausina, toinen aalto marraskuussa ja nyt elämme kolmatta aaltoa muuntuneen viruksen vaikeuttaessa taudin hallintaa. Infektion esiintyvyys on mantereella paikoin jo 800/100 000.
Matkoja suositellaan vähentämään minimiin. Karanteeneja pidetään välttämättöminä. Rokotteita on liian vähän, esim. Madridissa niitä ei riitä edes koko hoitohenkilökunnan rokottamiseen.

Miksi kansainvälinen yhteisö, etenkin EU, ei pysty lisäämään rokotteen valmistusta pandemian hillitsemiseksi?

Kanariansaarilla tilanne on – ainakin toistaiseksi – parempi. Onneksi olemme täällä ”keskellä” merta! Saarilla pahin tilanne on tällä hetkellä Lanzarotella ja La Graciosalla, jotka on nyt luokiteltu uuteen luokkaan 4 taudin esiintymisen ja siis rajoitusten suhteen, Gran Canaria on luokassa 3 ja Teneriffa 2:ssa, kuten Fuerteventura ja El Hierro. La Gomera ja La Palma ovat luokassa 1, siellä tautia on vähiten.

Päivän refrán: ”Donde entra el sol, no entra el doctor”, sanonta viittaa auringon parantavaan vaikutukseen.