Koulut

Tila

esc

Koulut (alaluokat) alkavat tänään. Taas olivat poliisit valvomassa liikennettä koululaisten reitin varrella, kuten joka kouluaamu. Ruuhkaa oli, sillä kaikki lapset tuodaan kouluun ja haetaan sieltä ja yleensä autolla.

Minä aloitin maalauskurssin ”vanhojen” talolla, Centro de Los Mayores. Kurssi on avanzado, niille, jotka ovat jo tottuneempia kuvantekijöitä. Minulla kurssille menon syynä oli tietysti paitsi siellä saatava oppi, myös samassa tuleva kielikylpy ja ryhmäänkin on mukava joskus kuulua. Muut ryhmäläiset paria uutta lukuunottamatta olivat käyneet kurssia jo useamman vuoden ja olivat tuttuja, mutta hyvin ottivat vastaan uudet tulokkaat – kunhan ei istuutunut heidän vakiopaikoilleen.

Uutiset olivat tänä aamuna niin täällä kuin Espanjan mantereella ja Suomessa ja varmasti muuallakin täynnä Iso-Britannian hovijuttuja.

Koulu alkaa

Tila

Teneriffan lapset aloittavat kouluvuoden tällä viikolla. Tänään maanantaina oli nuorimpien vuoro ja loppuviikosta koulutielle pääsevät myös isommat. Koulupukuja käytetään ja lapsia saatetaan kouluun ja haetaan sieltä pois. Oppivelvollisuus alkaa täällä 3-vuotiaana.