Las Palmas

Tila

las

Saavuimme eilen Armaksen laivalla Teneriffalta Las Palmasin satamaan. Aiemmin olen tullut tälle saarelle Fred Olsenin kyydissä. Se tuo matkustajansa Agaeteen, josta on lipun hintaan kuuluva bussikuljetus kaupunkiin.

Armaksen laiva oli siisti, matkustajia vähän ja meri melko tyyni, ei keikuttanut. Myös Armaksella oli maksuton ”postiautokuljetus” kaupunkiin. Molempien laivayhtiöiden päätepysäkit ovat melko lähellä toisiaan ja kivenheiton päässä Canterasin rannasta.

Majoitumme Airbnb-asunnossa kahden makuuhuoneen asunnossa lähellä Canterasin rantaa. Siellä kävimme kävelyllä. Ihmisiä oli sekä rannalla että rantakadulla paljon, aurinko paistoi lämpimästi, vaikka tuuli kävikin.

Tänään, maanantaina, minulla on varattuna aika Suomen kunniakonsulaattiin.

Las Palmas

Tila

lpgc1

Yksi päivä pääkaupungissa on vähän. Kiertelimme kävelykatuja, lähinnä Trianan kaupunginosassa. Ihmisiä oli paljon liikkeellä, vain maskit ja desinfektiogeelit kaupoissa muistuttivat tästä ajasta, jota elämme. Kaikki Kanariansaaret ovat nyt vihreällä, faasissa yksi, joten hieman helpottuneita jo olemme.

lpgc

Lähtöpäivän aamuna ehdimme käydä katsomassa Las Canteras -uimarantaa ja sen ympäristöä. Fred Olsenin bussi Agaeteen lähti Santa Catalinan puiston luota noin tuntia ennen laivan lähtöä.

Sunnuntai sitten levättiin kotona. Kaksi matkaa peräkkäin pienen hengitystieinfektion lisäksi veivät voimiani.

La Palman tulivuori jatkaa aktiivisuuttaan. Taas yksi uusi boca, suuaukko, on auennut ja virtaavia laavakielekkeitä on jo kymmenen. Uutisten mukaan tulivuoren purkama kuuma laava on tuottanut lämpöä, kuumuutta, yhtä paljon kuin 4000 Hiroshiman ydinpommia. Onneksi ilman radioaktiivisuutta kuitenkin.
Maa järisee saarella myös. Kukaan ei osaa ennustaa, kuinka kauan purkaus vielä kestää.

Las Palmas

Tila

lpgc

Fred Olsen toi meidät keinuttamatta Gran Canarian Agaeteen, josta pääsimme lippuun sisältyvällä bussikuljetuksella Las Palmasiin lähelle satamaa, laivayhtiön toimiston eteen. Tuo seutu kaupungissa on osittain slummiutunuttta, ainakin sivukaduilla. Kodittomia, rahan kerjääjiä, kadulla yöpyviä.
Suomen kunniakonsulaatti on aika lähellä tuota aluetta. Passiasioita pääsimme hoitamaan etuajassa.

Kävelimme sitten viitisen kilometriä hotellille. Sää oli puolipilvinen, lämmin. Onneksi matkalla oli ”sata” baaria, kuten Kanariansaarilla yleensä. Vain muutamassa lepuutimme jalkojamme.

Nyt on reissun virallinen osuus suoritettu. Bonokortti edellyttää kuitenkin kahden yön yöpymistä, joten tämä päivä on vapaata tutustumista kaupunkiin. Se alkaa nyt.

Naapurisaarelle

Tila

image

Matka naapurisaarelle kunniakonsulaattiin passinhakuasioissa alkoi aamuvarhain Santa Cruzin satamasta. Toivottavasti meri on tällä kertaa rauhallinen, viimeksi jouduimme aikamoisen aallokon keinuttamaksi.

image

Meri oli rauhallinen ja kunniakonsulaattikin löytyi helposti, kiitos edellisen käynnin. Passin uusinta maksaa täällä 147€ sisältäen lähetyskulut. Valokuva täytyy olla, sormenjäljet täytyy antaa ja passihakemus allekirjoittaa. Viikon kuluttua pitäisi passin tulla kirjattuna kirjeenä kotiin.