Museo de la ciencia y el cosmos

Tila

mcc

Kävimme La Lagunan Museo de la Ciencia y el Cosmosissa; tiedettä ja avaruutta siellä oli erilaisin koejärjestelyjen havainnollistettu. Museossa oli mielenkiintoista tiedeasiaa ja se oli tarkoitettu kaikenikäisille. Viihdyimme yli kaksi tuntia. Ensimmäistä kertaa ”ehdin” käydä täällä – monta muutakin museota ja paikkaa tällä saarella on vielä näkemättä.

Käykäähän katsomassa! Tranvíalla pääsee aivan viereen, parkkipaikkojakin oli ja residentit saavat alennuksen pääsymaksuista.

Serlachius

Tila

ser

Eilen kävimme Mäntässä Serlachiuksen Taidemuseossa, jossa oli esillä monipuolisesti uutta ja vanhaa taidetta, sekä historiallista tietoa elämästä kartanossa. Entisessä pääkonttorissa näimme katsauksen paperiteollisuuden alkuvaiheista. Ennen Mänttään tuloa Serlachius oli toiminut eteläisessä Suomessa apteekkarina, siitäkin museossa oli muistona mielenkiintoinen apteekkihuone.
Pääkonttorirakennuksessa oli lisäksi taide- ja valokuvanäyttelyitä.

Mielenkiintoiset museot, joihin kannattaa tutustua.

Hollolan talomuseoalue

Tila

image

Hollolan kotiseutuyhdistys ylläpitää talomuseoaluetta lähellä Hollolan keskiaikaista kivikirkkoa. Pihapiiriin on siirretty useita rakennuksia, joista muutamiin pääsi myös sisälle. Paikalla oli opas, joka esitteli asiantuntevasti rakennuksia ja vanhaa esineistöä. Monta mummolasta tuttua asiaa löytyi. Juhannusruusu kukki kauniisti.

Nyt on suomalaisuuskiintiöni toistaiseksi täynnä. Huomenna lähden paluumatkalle Teneriffan kotiin.