Mantereella myrsky

Tila

Meillä on rauhallista ja edelleen lämmintä, kuumaa oikeastaan. Lämpötilat hipovat 30 astetta.

Mantereella on sen sijaan jylläämässä Dana-myrsky, joka on aiheuttanut voimakkaita sateita, salamointia ja sytyttänyt muutamia pieniä maastopalojakin.

Esimerkiksi Pamplonassa on satanut 100 litraa neliömetrille 15 tunnin aikana. Samanlainen myrsky on uutisten mukaan koettu 1975.
Autonomioista Kanariansaaret ovat tällä hetkellä ainoa paikka, missä ei ole voimassa varoituksia myrskystä.
Saa nähdä, saapuuko tormenta tänne saarten suuntaan. Minulla on ensi viikolla matkalle lähtö, mutta jospa koneet kiertävät pahimmat myrskypilvet.

Matanzassa

Tila

mat

Kävimme ystävien kanssa viikonloppuna ruokailemassa Matanzassa tutussa bodegonissa. Ruoka oli hyvää: croquetas, solomillo escondido, bacalao. Tällä kertaa viini oli ”lirua”, läpikuultavaa ja lähes mautonta – olikohan sitä jatkettu vedellä? Eipä kehdattu kysyä eikä valittaa (suomalainen tapa!). Isäntä sanoi sen olevan vanhaa viiniä, siis viimevuotista. Saimme maistiaiseksi uutta viiniä. Se oli voimakkaan väristä ja hyvää.

Mantereella on kylmää. Yhdeksässä comunidadissa Espanjassa on voimassa varoitus alhaisista lämpötiloista, lumesta, voimakkaasta merenkäynnistä. Ei ole helppoa Manner-Espanjassakaan: kesällä hyvin kuumaa ja metsäpalot uhkaamassa, talvella kylmää, sadetta ja lunta varsinkin pohjoisessa.
Meillä täällä saarilla on parasta! Pikku sateet ja hieman viileät yöt eivät haittaa ainakaan meitä vakioasukkaita.

Kanarian uutisissa sanottiin, että viikottain saarille saapuu lähes 2000 lentoa 28:sta maasta.