Iltakävelyllä

Tila


Eilen oli lämmin, mutta pilvinen päivä. Kaupungilla on paljon ihmisiä, kuvassa San Telmon sillan ihmispaljoutta. Charcolla oli meneillään vauhdikas jumppa.

La Palman maastopalo on saatu stabilisoitua, mutta sammutustoimet ja valvonta jatkuvat yhä. 2900 hehtaaria on palanut, 60 rakennusta on vaurioitunut tai palanut. Viininviljelyksiä, avokadopuita ja hedelmäpuita on jäänyt tulen alle.

Vaalit lähestyvät. Eilisessä televisiohaastattelussa esiintyivät PSOE, Sumar ja VOX. Partido Popularin edustaja ei saapunut paikalle.

Oikeistoaalto pyyhkinee nyt täälläkin, äärioikeiston VOXille on ennustettu menestystä ja se PP:n kanssa on vahvoilla. Se ei tiedä hyvää kansalaisille.

Sumar, feministipuolue, on ”syönyt” Podemoksen. Vasemmiston äänestäjillä on nyt kaksi mahdollisuutta: äänestää strategisesti PSOE:ta – vastalauseena oikeistolle – tai Sumaria ja toivoa parempaa.

Oikeastaan hyvä, ettei minulla ole näissä vaaleissa äänioikeutta täällä. Oma puoluettani IU-Podemos kaipaisin.

Ñamera

Tila

Charcon puistossa, keskellä, ñameran ja vesialtaan reunoilla on taas rakennettuna jokakesäinen Virgen del Carmen -fiestan pienoismalli. Juhlat siis jatkuvat. Viime yönä heräilin puoleltaöin äänekkääseen ilotulitukset paukkeeseen. Sitäkin jatkunee ainakin tämän viikon.

Kuumuus ja kuivuus ovat puheenaiheita aamutv:ssä tänäänkin, ilmaston lämpeneminen huolettaa. Tälle päivälle on luvattu 30˚ Santa Cruzin tienoille, naapurisaarelle Gran Canarialle lupaillaan jopa 36˚ lämpötiloja.

Espanjan vaalit lähestyvät. Meillä ulkomaalaisilla residenteillä ei ole parlamenttivaaleissa äänioikeutta, ja nyt oikeastaan hyvä niin, vaihtoehdot ovat huonoja. Sumar on hajoittanut Podemoksen, äärioikeisto jyllää. Taas kysyn, mihin tämä maailma on menosssa?

Plaza del Charco

Tila

Plaza del Charcolla ja sitä reunustavissa ravintoloissa on tulvinut voimakkaiden sateiden seurauksena. Vahinkoja on korjattu pari päivää ja työt jatkuivat vielä tänään. Radiotelevisión Canaria oli aamulla kuvaamassa korjaustöitä. Illalla nähdään, tuleeko tämä kuvaus uutisissa.

Vesivahingoista on kärsitty monissa paikoissa myös muualla Pohjois-Teneriffalla, mm. Realejoksessa, San Juan de la Ramblassa, Santa Ursulassa, Tagananassa, San Andresissa. Sademäärät ovat olleet suuria, esim. Puerto de la Cruzissa 143 litraa neliömetrille (www.diariodeavisos.com 8.11.). – Myös naapurisaarilla on satanut rankasti.