Rastro y mejillones

Tila

mer

Perusjuttu lauantaisin: käynti Puerton kirpputorilla. Tänään myyjiä oli paljon, mutta ostajia vähemmän, kun suuri osa talvituristeista on jo palannut kotimaahansa. Jopa Marisqueriasta löytyi helposti vapaa pöytä. Talviaikaan paikka on monesti ollut liian täynnä.
– Tänään sai siis herkutella annoksella mejillones y cava.

Luvattua hellettä ja calimaa vielä odotellaan, vaikka aurinko paistoi kyllä lämpimästi tänäänkin.

Rastro

Tila

me

Muistathan, että myös keskiviikkoisin (lauantain lisäksi) Puertossa on kirpputori/markkinat. Uutta minulle oli, että nyt myös ylätasanteella oli myyntikojuja, yleensä keskiviikkoisin yläkerta on ollut tyhjä.
Löysin yhden posliininuken kokoelmiini ja yhden pienen maapallon nukkekotiin ja ne sai parilla eurolla. Lompakosta ja käsilaukusta pidin lujasti kiinni: eräältä ystävältä vietiin lompakko vastikään täällä.

Rastro

Tila

rastro

Englantilaisella kirkolla, Taoron mäellä, oli tänään kirpputori. Sinne mennessä löytyi uusi paikka, jossa en ole aiemmin käynyt: Alberton baari, josta on hyvät näkymät yli kaupungin. Löytyi myös uusi reitti alas, sillä baarista pääsee laskeutumaan portaita pitkin kaupunkiin.

Markkinat

Tila

image

Lauantaimarkkinat/kirpputori toimii Mercado Municipalilla myös kesällä. Saksalaiset paistavat bratwurstia yläkerrassa – Doradan kanssa se on hyvä välipala helteessä. Puertossa paistaa aurinko ja mittarissa lämpö nousee +30 asteen yläpuolelle päivisin.