Pizza ja tax free

Tila

Kävin vanhoja muistelemassa yhdessä Oulun vanhoista pizzerioista, jossa tuli käytyä silloin tällöin opiskeluaikoina. Pizzeria on toiminut 40 vuotta ja kaukana ovat jo opiskeluvuodetkin.

Mikäs tuo musta teipattu muovipussi sitten on? No, ostin uuden iPadin, kun tämä entinen alkaa olla jo vanha, täynnä kaikkea, mitä en henno poistaa ja pieniä vikojakin vanhassa koneessa jo on.

Olen ostanut Suomesta kaksi edellistä iPadia, sillä meillä saarelaisilla (residenteillä) on se etu, että saamme ostaa tuotteita verottomana. Kanariansaaret kuuluvat EU:hun isäntämaa Espanjan tapaan, mutta saaret eivät kuulu EU:n veroalueeseen.

Käytännössä toimitaan näin: Tuote ostetaan Suomesta ja maksetaan tavalliseen tapaan. Kaupassa tuote sinetöidään = teipataan tax free-teipeillä ja mukaan annetaan ostokuitit ja dokumentti veron palauttamiseksi. Helsinki-Vantaalla sitten sinetöity paketti näytetään ja paperit viedään tax free -tiskille. Ainakin kaksi eri firmaa, jotka ottavat pienen provision, hoitavat asiaa. Aiemmin olen käyttänyt Global Blue:ta, mutta nyt liike, josta ostin iPadin käyttää Planet:ia. Katsotaan, miten toimii.

***********************

Juhannus lähestyy. Puerton juhannusjuhlat ovat aattona muuten perinteiset, mutta Playa Jardinille ei tänä vuonna rakenneta lavaa musiikkiesityksille. Aiempi äänekäs musisointi tänä vuonna kielletty. Nuotioita kyllä poltetaan ja väki kerääntyy rannalle omien nuotioiden ympärille.

¡Mascarillas fuera! Maskien käyttöpakko pandemian takia sairaaloissa ja apteekeissa päättyy perjantaina Kanariansaarilla.

Tax free

Tila

hki

Kertauksena kirjoitan nyt alv:n palautuksesta, josko siitä olisi jollekin lukijalle hyötyä tai tämä asia muistuisi mieleen. Teneriffa (ja kaikki Kanariansaaret) ovat ”Espanjan Ahvenanmaa”, eli ostoksista voi saada arvonlisäveron pois.

Ostin Oulusta uuden tietokoneen elektroniikkaliikkeestä, joka tuntee tämän tax free-menettelyn. Kaikki eivät tunne, kyselimme parista paikasta. Venäläiset ostavat monesti tax free-ostoksia, se asia tiedetään paremmin.

Ostoksesta maksetaan täysi hinta kaupassa (nyt oli onneksi välipäivätarjouksia!). Myyjä täyttää kuitin lisäksi Tax Free Form -lomakkeen, johon merkitään ostajan ja oston tiedot. Ostos sinetöidään teipeillä, eikä sitä saa avata ennenkuin määränpäässä. – Minulta tätä asiaa ei ole koskaan kyllä tarkastettu.

Nyt olen Helsinki-Vantaan kentällä, jossa kävin Global Bluen toimistossa hakemassa kirjekuoren, johon tax free -paperit luottokorttitietoineen laitetaan ja kirje lähetetään Bratislavaan, Slovakian. Tätä detaljia kyllä viimeksi suunnattomasti epäilin, mutta Globalin toimisto on siellä. Ja he ottavat kyllä pienen provikan toiminnastaan, mutta ainakin viimeksi palautus toimi hyvin: palautusrahat tulivat tililleni parissa viikossa.

Huomenna meillä on aamulento Rigan kautta Barcelonaan. Portilla 29 (muistaakseni) on postilaatikko, jonne kirjekuoren kuitteineen pudotan.

Toinenkin menettely on, ilman välikäsiä, mutta silloin palautus tulee hakea toisella reissulla Suomesta. Tätä tapaa en ole kokeillut.

Palautuksen saadakseen pitää siis asua Kanarialla ja residencia täytyy olla. Minulla on residencia permanente, mutta sitä ei varmaankaan vaadita, vihreä kortti riittää. (Eikä ne sitäkään välttämättä ymmärrä kaupassa).

– Sain myös Global Blue -kortin hakemuskaavakkeen. Venäjäksi; ei ollut muulla kielellä 🙂 . Täytyy yrittää muistella sitäkin kieltä, kirjoitinhan ylioppilaskirjoituksissa lyhyen venäjän yli 40 vuotta sitten!

Kotimatka täältä mutkan kautta kohti Teneriffaa alkaa siis huomenna. Helsingissä on vesikeli.

P.S. Täytin venäjänkielisen korttianomuksen tässä joutessani. Se hyväksyttiin. Vielä jotakin oli muistissa.

Barco

Tila

ba

Nyt olemme jo jonossa laivaan. Matkustamme vähän yli 37 tuntia ja saavumme Teneriffalle, jos kaikki menee aikataulun mukaan.

Saimme Huelvan ulkosataman tullin toimistosta leimat tax free -papereihin. Ei siis ollut mikään ongelma tuoda verottomana tavaroita tätäkään kautta. Aiemmin olen käyttänyt vain Global Blue:ta ja tullut lentäen.