Corona

Tila

tap

Vielä pari kuvaa Orotavan iltakävelyltä. Käpypalmu kukkii Victorian puistossa. Oman pihan käpypalmu tekee vain uusia lehviä, eikä ole vielä kukkinut.
Kävimme myös copallisella Bodegon Tapiaksessa. Täällä ei yleensä tilata pelkästään viiniä, vaan sen kanssa myös jotakin pientä tapasta. Juusto, tunnetusti, on omiaan viinin seurana etenkin näin kauniisti tarjoiltuna. Leivän päälle levitettävään maustettuun murskattuun tomaattiin oliiviöljyllä aateloituna opimme jo Andaluciassa eräällä automatkoistamme Suomesta palatessa.

Sitten vakavampiin asioihin taas. Nuoria sairastuu nyt, alle 20-vuotiaitakin on joutunut sairaalahoitoon.
Niinpä saarilla on ryhdytty jo rokottamaan 12 vuotta täyttäneitä.
Botellones, nuorten ”pussikaljakokoontumiset” ovat edelleen ongelmana.
Nyt, faasissa 4, ravintolat sulkevat klo 24.

Julkisten alojen työntekijöiltä (funcionarios) edellytetään rokotusten ottamista. Tämä on keskustelun aihe nyt aamutelevisiossa.

Päivän refrán: “El que sigue lo consigue”, merkitykseksi selitetään, että saavuttaakseen haluamansa tavoitteen täytyy pyrkiä siihen luovuttamatta ja ponnistellen.

Kastanja-aika

Tila

cas

Nyt se on taas alkanut: kastanja-aika. Kävimme Suomen vieraiden kanssa Matanzan maalaistorilla ja siellä vieraamme saivat maistaa kastanjoita ensimmäistä kertaa elämässään. Ei oikein sovi suomalaiseen makuun, näköjään, mutta uusi kokemus oli tärkeintä.
Uusi viini alkaa olla valmista myös, vaikka vielä on aikaa San Andresin päivään.

Viini

Tila

image

Yläkuvassa Teide tänään. Pilviä on hiipimässä mereltä, toivottavasti eivät tule auringon eteen.
Alemmissa kuvissa ovat viiniviljelyksemme. Jostakinhan se pitää aloittaa, vai mitä?
– Saimme ystävältä viinin oksia, jotka nyt ovat tehneet ensimmäisiä lehdenalkuja.

cata

Tila

cata

Eilen olimme viininmaistajaisillassa. Opimme paljon uutta.
Viiniä maistellessa on kolme vaihetta: Ensimmäiseksi katsotaan viinin väri, kirkkaus ja puhtaus. Valkoviineissä nuori viini on vihertävää ja ikääntyessään viini muuttuu keltaisemmaksi. Punaviineissä taas nuori viini on sävyltään violettia ja kauemmin säilytettynä punainen syvenee. Toiseksi haistellaan viiniä lasissa. Havainnoidaan, onko tuoksu mieto, keskivahva vai vahva, onko siinä kukan vai hedelmän tai kenties yrtin tuoksu. Vasta kolmannessa vaiheessa maistetaan. Viiniä otetaan tilkka suuhun ja sen jälkeen vedetään ilmaa ”suppusuulla” (oma sana 🙂 ) viinin sekaan. Viiniä pyöritellään suussa ja aistitaan sen makeus/kirpeys/tanniinisuus ja muut maut.
– Ei ole enää helppoa viininjuonti näiden oppituntien jälkeen!

Ayer estuvimos catando vino. Aprendimos como se degusta con tres sentidos: la vista, el olfato y el gusto. !No es facil degustar vino despues esta lección!

Fiesta del vino

Tila

degustacion

Eilen Puerton kalasatamassa vietettiin viinifiestaa, jossa maisteltiin Teneriffan viinejä. Orotavan viinit miellyttivät minua; olisikohan ollut kotikenttäetu? Tacoronten ja Güimarin viinit eivät olleet hassumpiaa nekään ja Malvasíaa maistoin sen historian takia – viini oli tärkeä kaupankäynnin kohde jo 1800-luvulla.

Kanarian viinit juodaan saarilla, eikä niitä riitä vientiin. Siksi turistien ja meidän residenttien kannattaa suosia paikallista. Makukin on tietysti parempi kuin missään muualla maailmassa . 🙂