Olen Helsinki-Vantaalla aloittelemassa parin viikon matkustelua edestakaisin. Miksi, se selviää myöhemmin. Mitä uutta täällä? Tuo helppo turvatarkastus on jo vanha asia, jonka jo melkein olin unohtanut. Mutta helppoa on se, että mitään ei enää tarvi ottaa laukusta pois, kaikki vaan kaukaloon sellaisenaan ja läpivalaisuun – vai mikä kone lienee – näyttää magneettikuvauslaitteelta. Tarkistus meni läpi, enkä itsekään joutunut mihinkään tarkempaan syyniin kun kävelin tarkastusportin lävitse.
Kirjauduin kentän wifiin. Silloin ilmestyi meseviesteihin kuvassa näkyvä tekoälyilmoitus. En tarvi sitä, enkä käytä, mutta tarkkailevat siis. Kun noin vuosi sitten kirjoitin blogiin pienen tekstin tekoälystä, vastaukset ovat saaneet minut uupumukse partaalle, kun olen niitä poistanut roskakoriin. Suurin osa täyttä puppua, venäjäksi ja englanniksi. Satoja viestejä. Käyköhän nyt samoin?
Hyvinkään Sahanmäessä, Surujen puistossa sijaitseva punaisten muistomerkki on joutunut vandalismin kohteeksi. Vappuperinne täällä on ollut jo vuosia kukittaa tämä kansalaissodassa vuonna 1918 teloitettujen punaisten muistopaasi. Tänä keväänä muistomerkistä on ilkivaltaisesti irroitettu käsi. Ojentunut käsi on ollut kuvaamassa sitä, kuinka teloitetut haudattiin liian pintaan niin, että osia vainajista jäi näkyviin.
Tämmöinen ilkityö – teoksen käden katoaminen – herättää suurta ihmetystä ja surua. Kuka tekee tämmöistä? Ja miksi?
Kävin Helsingissä vaateostoksilla. Olen löytänyt keskustasta kaksi Intian basaari -tyylistä vaatemyymälää, joissa käyn. Niissä myydään vaatteita, joita me 1960- ja 1970-luvun nuoret käytimme. Minä käytän niitä mielelläni edelleen muistellen menneitä parempia aikoja, jolloin laulettiin rauhanlauluja ja suunniteltiin rauhaa maailmaan.
Nyt ovat ajat muuttuneet, surullista kyllä. Sota ja siihen varustautuminen ovat pääuutisia.
Miksi aapinen on kuvassa? Siksi, että ostin sen viedäkseni canarioystävälle, joka haluaa opiskella suomea. Ja onhan tuossa vähän nostalgiaakin, näyttää niin tutulta, että taitaa olla sama koulukirja, joka minulla oli kansakoulun ensimmäisellä luokalla.
Miksi lentokoneet? Siksi, että sain tietää Hyvinkäällä sijaitsevasta pienkoneiden lentokentästä, jossa näyttää toimivan ilmailukerho. Kotimaahan tutustumista siis.
Nyt näyttää jo kesäiseltä, vaikka ilmat eivät ole vielä lämmenneet. Puut ovat jo lähes täydessä lehdessä täällä etelässä, mutta pohjoisessa oli satanut aamupäivällä lunta ja räntää. Jokohan pitäisi päästä Teneriffalle lämmittelemään?
Osallistuin eilen Helsingin yliopiston Venäjä-seuran, Koillis-Helsingin Venäjä-Seuran ja Käpylän Druzhban yhteiselle Itä-Uudenmaan retkelle. Meitä kuljetti tilausbussi, osallistujia oli 32 henkilöä.
Lähdimme Helsingistä Rautatientorilta ja ensin ajelimme Malmgårdin kartanoon, jolla on 400-vuotinen historia ja joka on edelleen asuttu. Meille kartanoa esitteli nykyinen kreivi, kartanonherra 13. sukupolvessa. Kartano kuuluu Creutzin suvulle. Kreiviys periytyy isältä pojalle ja niin siirtyy myös omaisuus. Mutta jos perheeseen syntyy vain tyttöjä, suku loppuu siihen! Tämä kyllä suututti feministiminuuttani!
Malmgårdin kartano on nykyään keskittynyt luomuviljan tuotantoon ja tärkeä tuote on kaura. Myös olutta tilalla on tuotettu jo pitkään. Kartanon myymälästä oli mahdollista ostaa tilan tuotteita.
Tuotemyynti on tärkeä tulolähde nykyään, mutta niin ovat myös maataloustuet, kertoi kartanon nykyinen isäntä. ( Niinpä, ajattelin minä, niille, joilla on paljon ”maita ja mantuja” annetaan lisää valtion varoista!)
Kiersimme päärakennuksen eri tyyleillä kalustettuja huoneita ja näimme monia muotokuvia ja tunnettujen taiteilijoiden töitä. Esimerkiksi Lennart Segerstråle oli – Creutzin suvun ystävänä – maalannut suurikokoisia eläinaiheisia töitä kartanoon.
Seuraava tutustumiskohde oli Strömforsin ruukkikylä Kymijoen varrella. Siellä on taottu rautaa ja valmistettu rautaesineitä jo vuosisatoja. Näimme vesivasaran, jollaisia ei Suomessa enää ole muualla. Sepän pajoja oli kaksi, molemmat toimivat vesivoimalla. Jokeen on rakennettu pato ja patoaltaasta johdetaan vesi pajan vesipyörään, jonka tuottamalla voimalla vasara iskee alasimeen. Seppä tai sepät osaavat ammattitaidollaan hyödyntää vasaran iskut taottavaan hehkuvan kuumaan rautaan. Pajoissa on taottu monenlaisia rautaesineitä, esimerkiksi nauloja, kirveitä, kankia, lapioita.
Opimme myös sen, mikä on Porvoon mitta. Se on peltinen muki, jossa ”pohja” ei ole astian pohjalla eikä puolessa välissä, vaan siten, että toinen puoli on isompi, toinen pienempi. Niinpä toista puolta voi käyttää halutessaan huijaamiseen: ”verollinen” tuote mitataan isommalla mitalla ja ”verottajalle” tilitetään pienemmällä.
Loviisassa kävimme pistäytymässä vain paikallisessa kahvilassa. (12 cl portugalilaista punaviiniä maksoi 7€. Sillä hinnalla tinerfeño kauhistuisi, niin minäkin.)
Mielenkiintoinen retki ja mukavia ihmisiä oli mukana!
Tänään kävimme ajelulla Kytäjällä päin katselemassa kevään edistymistä. Puut ja pensaat ovat saaneet kevään vihreää väriä, myös ruohikko vihertää. Kun tulin Suomeen noin kuukausi sitten oli vielä kylmää. Viime kevääseen verrattuna tulvavesiä on nyt vähemmän, samoin muuttolintuja.
Retken jälkeen valmistin pojaltani saamani ohjeen mukaan guacamolea, josta tuli erittäin hyvää. Näitä siihen tarvitaan: kaksi kypsää avokadoa muusataan haarukalla kulhossa. Siihen lisätään yhden limen mehu, kaksi tomaattia paloina (sisus siemenineen poistetaan, että liika kosteus saadaan pois), puoli sipulia ja yksi valkosipulinkynsi leikattuna pieniksi paloiksi, puolikas pienestä chilipalosta ohuina viipaleina, tuoretta korianteria pieneksi leikattuna (puoli ”ruukullista”). Kaikki ainekset sekoitetaan, hieman suolaa ja mustapippuria sekaan. Söimme ohuiden pehmeiden tacojen täytteenä, lisänä paistettua jauhelihaa, chilisalsaa ja turkkilaista jugurttia.
Lapsuuden makumuistoja: ohrarieska. Olen asunut lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa Kemijärven syrjäkylällä ja saanut syödäkseni Koillismaan ohrarieskaa. Silloin sitä valmisti yksi leipomo Kursussa. Heidän tuotteitaan sai ainakin Rovaniemellä saakka, mutta etelämmäs kursulaisen kapasiteetti ei ehkä riittänyt. Nykyään leipomo on lopettanut, jo muutama vuosi sitten.
Etelä- ja Länsi-Suomen rieskat ovat ihan eri asia, niissä on vehnää ja jopa perunaa. Ja usein ne ovat ohuita lituskoita. Minulle ne eivät ole aitoa rieskaa. Teneriffalta en ole löytänyt ohrajauhoja. Se on outoa, sillä paikallinen olut tehtäneen ohrasta, cebada.
Niinpä täytyi tehdä itse sitä ”oikeaa” rieskaa. Hyvää ja helppotekoista!
Ohje: 4dl ”kaivokylmää” vettä, noin 5 dl ohrajauhoja, noin 1 tl suolaa sekoitetaan taikinaksi nopeasti. Mitään nostatusainetta en käyttänyt. Taikinasta taputellaan käsin leivinpaperin päälle rieska. Tällä ohjeella saa kaksi pientä tai yhden ison rieskan. Kaulinta ei tarvita. Haarukalla pistellään rieskaan reikiä. Uunin täytyy olla kuuma, sähköuunissa maksimilämpötila n. 300˚. Paistetaan, kunnes pinta saa muutamia ruskehtavia täpliä, käyttämälläni unilla noin 15 minuuttia. Uunissa oli myös pizzakivi, rieskan alla leivinpaperi.
Kevät näyttää merkkejään jo täällä eteläisessä Suomessa. Ilmakin alkaa jo lämmetä, onneksi, sillä aluksi Suomeen tullessani täällä etelässäkin oli vain pari astetta lämmintä. Nyt on päästy jo yli +10 asteen.
Kylmän toukokuun alun takia monet muuttolinnut ovat vielä saapumatta, kertovat lintuja harrastavat ystäväni. Helsingin Viikissä oli näkynyt kuitenkin vesilintuja mm. harmaahaikaroita, hanhia ja erilaisia sorsia.
Sitten yöjunalla Kemistä Helsinkiin yksin hytissä, mikä on rauhoittavaa kaikkien sosiaalisten kontaktien jälkeen. Taas matkustan Helsinkiin saakka, päätepysäkille, ettei tarvitse jäädä välipysäkillä pois. – Helsingistä voi sitten jatkaa lähijunalla.
Muistatteko aikaa, kun makuuvaunussa oli kolme sänkyä, ylin pelottavan korkealla ja petipaikan sai ostaa yksittäin? Silloin matkustaja saattoi tulla hyttiin miltä tahansa väliasemalta ja siinä kyllä heräsivät muutkin nukkujat, ainakin herkkäunisimmat.
Muistelen, että tämä ”varaa koko hytti”-käytäntö tuli juniin vasta koronavuosien jälkeen ja mielestäni se on suuri parannus. Lennot välillä Helsinki – Oulu ovat nykyään kalliita, puhumattakaan lennoista Kemiin ja siirtyminen lentoasemille maksaa sekin. Ainoastaan Finnair lentää näitä välejä nykyään, ja se nostaa hintoja.
Nyt on ensimmäinen tämän kesäkauden Pohjois-Suomen reissu tehty, myöhemmin uudestaan.
Pikakäynti pohjoisessa: pari päivää mummoilua Oulussa ja sitten Kemiin äitiä tapaamaan.
Täällä on kylmää, kevät ei vielä ilmoittele itsestään, pieniä lumikasoja on jäljellä siellä täällä. Nyt ihmettelee, kuinka on tullut aikoinaan astuneeksi täällä vuosikymmeniä, ehkäpä, kun ei ”paremmasta” tiennyt. Etelä-Suomikin on miellyttävämpi, paitsi ilmastoltaan, myös monenlaisista mahdollisuuksista toimia ja harrastaa. – Talvilajit poislukien, mutta ne eivät ole minua varten.
En tarvitse myöskään vuodenaikojen vaihtelua, enkä Suomen kesää, jota monet Teneriffan talviasukkaat kaihoavat. Eternal primavera, se riittää minulle.
