Xibana

Tila

Pääsin tänään tutustumiskäynnille suomalaisten suosikkihotelliin Xibanaan. Suomi -kerhon yli kolmikymmenvuotinen historia talossa on jättänyt monen mieleen muistoja ja luulen, että moni parisuhdekin on alkanut Xibanan tansseissa.

Hotelli ja ravintolat ovat pikkuhiljaa lisäämässä toimintaansa, majoitus- ja ateriapuoli toimii jo. Kovin tutuilta paikat näyttivät: samanlaisilta kuin reilut kolme vuotta sitten, kun ovet sulkeutuivat. Piha-alueet ovat vielä kunnostusta vailla, mutta ehkä pikkuhiljaa… Uima-allas on jo käytössä ja elävää musiikkia voi kuulla alakerran baarissa kolmesti viikossa.

Toiveissa on, että taidepiiri pääsee entiseen paikkaan takapihalle maalaamaan jonakin perjantaina.