Hospital

Tila

hospital1

Olin tulkkauskeikalla yliopistosairaalassa. Lähdimme varhain, koska moottoritiellä saattaa olla ruuhkaa aamuisin. Nyt kuitenkin liikenne sujui hyvin, lieneekö loppiaisaaton vaikutusta. Myöskään potilaita ei ollut saapunut noin tusinasta kutsutusta silmäoperaatioon kuin puolet, arvelivat väen olevan lahjaostoksilla.

Olen huomannut, että hoito täällä on yleensä hyvää ja laadukasta. Yliopistosairaalassa asiat osataan, vaikka aikoja joutuukin odottamaan (kuten kaikkialla): potilaita on paljon. Olen ymmärtänyt, että Lagunan yliopistosairaalaan tulee potilaita Teneriffan lisäksi myös muilta läntisiltä saarilta, siis Hierrolta, La Palmalta ja Gomeralta.