Vodafone

Tila

Voda

Miksi nettioperaattoriden kanssa täytyy aina taistella? Tämä tarina menee näin: Hankin mokkulan ei edellisessä vaan sitä aiemmassa asunnossa noin kaksi vuotta sitten. Sopimus oli 18 kk mittainen, joten mitään ongelmia sopimuksen irtisanomisessa ei olisi pitänyt olla. Kävin noin kuukausi sitten irtisanomassa, tyttö Vodafonella otti kopion passista ja NIE:stä ja kirjoitti puolestani irtisanomisilmoituksen Madridiin (vai minne maailman ääriin se pitääkään lähettää!), allekirjoitin sen ja tyttö lupasi toimittaa eteenpäin. No, lasku tuli parin päivän päästä. Ajattelin sen olevan viimeinen ja maksoin. Kuinka ollakaan, eilen tuli uusi lasku. Niinpä tänään marssin ärtyneenä liikkeeseen ja selitin asiani. Tyttö tutki kansiotaan, ja sieltähän irtisanomispaperi löytyi. Siitä tyttö soittamaan pitkän puhelun jonnekin luetellen henkilötietojani. Sitten hän näpytteli vielä koneellaan. Mutta ei, ei voinut irtisanoa tänään. Otti puhelinnumeron ja aikoi soittaa. Niinpä!
Olen oppinut täällä, että jos joku sanoo: ”Te llamo mañana!” ”Soitan huomenna!” (tai joskus tulevaisuudessa), sitä soittoa ei tule.
Asia ei jää tähän.
– Ja vielä sakemannit etuilivat kaupassa.
Mutta päivä oli lämmin, aurinkoinen, siitä positiivisuuspisteitä!