Zoo

Tila

zoo1

Tänään oli eläintarhapäivä. Helle jatkuu, mutta metrolla pääsi kätevästi perille asti Jardim Zoológicon pysäkille. Eläimiä oli paljon, ja hyvin ne näyttivät voivan kuumuudesta huolimatta, mutta eläintarhan rakennukset ja mm. penkit olivat kuluneita ja uudistamisen tarpeessa.

Kauneimmiksi valitsimme kirahvia ja seeprat, karhut ja apinat taas ovat aina jotenkin sympaattisia, inhimillisiäkin.

zoo2

Norsut eivät paljon yleisöstä piitanneet, touhuilivat omiaan heinäpaaliensa kanssa, flamingot eivät nekään olleet huomaavinaan meitä. Leijona käänsi selkänsä ja afrikkalaiset antiloopitkin suhtautuivat varautuneesti. Ehkäpä ne ovat jo kyllästyneet katseiden kohteena olemiseen ja ehkä helteelläkin oli osuutensa.

Meillä oli kuitenkin mukava päivä. Kuulimme tosin, että Lissabonista pohjoiseen riehuu suuri metsäpalo, se on ikävä asia. Toivottavasti sammutustoimet onnistuvat.