Belgiaan

Tila

bel

Matkalla Belgiaan, moottoritiepäivä. Onneksi rekkoja oli hyvin vähän liikenteessä. Jostakin syystä ne olivat lähes kaikki parkkipaikoilla Saksassa, Hollannissa (jonka eteläisen osan läpi pienen matkan ajoimme) sekä Belgiassa. Onkohan rekoilla ajokielto sunnuntaisin tai vapaapäivä? Liian kuumakaan nyt ei ollut, hivenen alle 30 astetta. Tienpientareet helle oli polttanut ruskeiksi.

Yhden ydinvoimalan ohi ajoimme: ne eivät koskaan ole silmää hivelevä näky.

Ajoimme Antwerpeniin, jonka laitamilla yövyimme Tulip Inn hotellissa. Siellä oli parkkipaikka ja wifi, muuten tavanomainen majoitus. – Puolassa majoituspaikoissamme oli vähemmän tähtiä, paremmat huoneet ja aamiaiset, mutta hinta halvempi. Täällä on tähtiä, ei ilmastointia ja aamiainen keskinkertainen, mutta hinnat yläkantissa. Aiemminkin olemme huomanneet, että hotellin/hostellin tähtiluokitus ja hinnat/laatu eivät korreloi. Hienostohotelleja emme tietenkään käytä, joten niitä en osaa arvioida.

Polttoaineen hinnat vaihtelevat paitsi maasta toiseen, myös paikkakunnittain. Esim. Saksassa dieselin hintahaitari oli 1,20 – 1,50€/litra.