Ensimmäinen päivä

Tila

ens

Uusin silmin päivä yksi:
Järvet ovat uusi asia kanariolle. Samoin maaseutu, jossa on pitkien etäisyyksien päässä taloja metsän keskellä. -On kuin sadussa, hän sanoo. Kevään vihreys ja se, että metsää ja puita on paljon, ihmetyttää ja ihastuttaa.

Kävimme myös Porvoon vanhassa kaupungissa ihmettelemässä paitsi kaunista pientä vanhaa kaupunkia, myös kalliita hintoja.

Helsingissäkin pyörähdimme keskustassa. Paljon ihmisiä oli ulkoilemassa, koska oli täkäläisittäin vapaapäivä ja kaunis ilma, joskin kanariolle aika kylmä (n.+18, ajoittain navakka tuuli). Kauppatorin annos paistettua lohta, vihanneksia ja perunoita sai täydet pisteet ystävältämme.

Niin, ja se, että asunnoissa kengät pitää jättää pieneen huoneeseen ulko-ovesta sisälle tultua (eteiseen siis ?) on myös outo juttu.

Matka

Tila

prim

Eilinen meni matkustaessa. Lähdimme aamuvarhain Tfe Surilta ja lensimme Oslon kautta Helsinkiin. Tänä vuonna Suomen matkan tekee mielenkiintoiseksi se, että mukanamme on yksi kanarioystävä. Voin siis katsella maata ”turistin” silmin. Jospa se avaisi minullekin jotakin uutta!